Laskujen maksaminen verkossa jatkanut kasvuaan
28.5.2012 09:00:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
Yritysten verkkolaskujen käytössä viime vuosi oli ennätyksellinen. Verkkolaskujen määrä kasvoi tilastojen mukaan lähes 70 prosenttia. Tiedot selviävät Finanssialan Keskusliiton tuoreesta kotitalouksien maksutapoja selvittävästä tutkimuksesta sekä vastavalmistuneista FK:n maksuliiketilastoista.
Kuluttajia kiinnostavat e-laskut
E-lasku kiinnostaa kuluttajia aiempaa enemmän. Kuluttajien tekemien e-laskun vastaanottoilmoitusten määrä oli vuoden 2011 lopussa 47 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Aktiivisimpia e-laskupalveluiden käyttäjiä ovat 35-¬39-vuotiaat, joista tällä hetkellä jo 40 prosenttia käyttää e-laskupalveluita.
Maksupalvelukuorta laskunmaksussa käyttävien osuus on noussut hieman viime vuodesta ja nyt sitä käyttää neljä prosenttia suomalaisista. Maksupalvelukuori on erityisesti seniorikansalaisten suosiossaa.
Laskunmaksuautomaatilla maksaminen on sen sijaan vähentynyt edelleen. Vain kaksi prosenttia kuluttajista maksaa laskunsa tavallisimmin laskunmaksuautomaatilla, eli sama määrä kuin pankin tiskillä. Matkapuhelimen käyttö laskujenmaksussa on kasvanut, vaikka osuus on edelleen vain 3 prosenttia.
Suoraveloitusta pääasiallisesti käyttävien osuus on laskenut vuosien myötä kahdeksaan prosenttiin, mutta toissijaisena maksutapana sitä käytetään edelleen eniten. Kotimainen suoraveloitus päättyy vuoden 2014 alussa ja se korvataan e-laskulla ja suoramaksulla.
Visa Electronilla ja debitkortilla maksaminen on jatkanut yleistymistään, kun taas yleisluottokortin käyttö tavallisimpana päivittäistavaroiden maksutapana on hieman laskenut. Haastattelututkimus ja tilastot osoittavat samaa. Tilastojen mukaan korttimaksujen määrä kasvoi viime vuonna 5 prosenttia. Myös debit-korttien määrä jatkoi kasvuaan.
Käteisellä maksaa tavallisimmin päivittäisostoksensa 28 prosenttia suomalaisista. Käteisen käyttö on vuodesta 2010 vähentynyt selvästi lähes kaikissa ikäryhmissä.
Maksutapahtumien volyymit edelleen kasvussa
Pankkien välittämien maksutapahtumien määrä on edelleen kasvanut. Tapahtumien määrä ylitti viime vuonna 2 miljardin kappaleen rajan. Myös maksujärjestelmien konekielisyysaste nousi yli 99 prosenttiin. Merkittävin maksuliikealueen muutos oli tilisiirtojen siirtyminen SEPAan vuoden lopulla.
Finanssiala Keskusliitto:
Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat, maksamisen osa-alue tutkimuksesta, kevät 2012 (liitteenä)
Maksujärjestelmätilastot 2011
Lisätietoja:
Haastattelututkimuksesta, rahoitusasiantuntija Ulla Halonen puh. 020 793 4262
Tilastoista, johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen puh. 020 793 4254
Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala puh. 020 793 4273
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Talouden pyöreä pöytä: Hypeä vai hyötyjä? Tekoälyn todellinen rooli finanssialalla 12.5. klo 14.00–15.00 - täydennetty ilmoittautumislinkillä30.4.2026 13:30:36 EEST | Tiedote
Tekoälyn vaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, mutta miltä tilanne näyttää finanssialalla juuri nyt?
Talouden pyöreä pöytä: Hypeä vai hyötyjä? Tekoälyn todellinen rooli finanssialalla 12.5. klo 14.00–15.0030.4.2026 13:01:09 EEST | Tiedote
Tekoälyn vaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, mutta miltä tilanne näyttää finanssialalla juuri nyt?
Laura Welling johtajaksi Finanssiala ry:hyn – uudella johtajalla vahva finanssialan tausta30.4.2026 09:00:49 EEST | Tiedote
Laura Welling on nimitetty johtajaksi Finanssiala ry:hyn (FA). Welling aloittaa tehtävässään 1.9.2026 ja on osa FA:n johtoryhmää. Hän tulee FA:han eläkkeelle jäävän Taina Ahvenjärven tilalle. Ahvenjärven vetämän ryhmän vastuualueita ovat muun muassa maksamisen, tunnistamisen ja maksujärjestelmien edunvalvonta, petos- ja vahingontorjunta sekä kyberturvallisuus, varautuminen ja rahanpesun torjunta. Ennen FA:ta Welling on työskennellyt muun muassa Deloittella ja Danske Bankissa.
YEL ottaa lyhyitä askelia oikeaan suuntaan – ratkaisussa sosiaaliturva jäi katveeseen23.4.2026 12:26:40 EEST | Tiedote
Toivottavasti YEL-uudistuksella ei romuteta sitä, että YEL on yrittäjien sosiaaliturvan kivijalka, kirjoittaa kolumnissaan Finanssiala ry:n eläkeasioista vastaava johtaja Mikko Kuusela.
Finanssialan Ahosniemi: ASP-muutokset vauhdittavat asuntomarkkinoita, pankkisääntelyn keventämiseen haetaan oikeaa suuntaa22.4.2026 22:07:09 EEST | Tiedote
”En kadehdi hallituksen urakkaa. Kehysriihi käytiin vaikeassa tilanteessa, mutta neuvottelujen tuloksena saatiin joitain rohkeita jamyös kasvua edesauttavia päätöksiä. Tärkeää on, että riihenkin jälkeen jatketaan työtä kasvun käynnistämiseksi koko loppukauden ajan”, Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi totesi heti hallituksen kehysriihen päättymisen jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
