Tammerkosken teollisuusalueet heijastavat kulttuurista identiteettiä

Tampere rakensi ja vaali mainettaan luonnonläheisenä ja puhtaana teollisuuskaupunkina 1900-luvun puoliväliin asti. Teollisuustyöpaikkojen väheneminen 1960-luvulta alkaen heijastui tehdasrakennusten arvoon. Teollisuusyritykselle turha rakennus muuttui keskusteluissa rumaksi ja purkukuntoiseksi. Vastaavasti 1900-luvun lopulla kaupunkisuunnittelijat rakensivat mielikuvia rapistuvista teollisuusalueista, jotka kunnostamisen ja uudisrakentamisen avulla saataisiin eläväksi uudeksi kaupunginosaksi.

Puolustajat ja vastustajat

Verkatehtaan ja Finlaysonin teollisuusalueita on kaavoitettu 1960-luvulta lähtien. Kaavasuunnitelmia on puolustettu ja vastustettu. Marja Lähteenmäen väitöstutkimus ”Tammerkosken kansallismaisema teollisuusperintönä: Verkatehtaasta Finlaysoniin 1965–2005” tarkastelee tehdasalueiden arvosta ja merkityksestä käytyä runsasta dialogia. Toimijoina ovat olleet mm. kaupunkisuunnittelijat, kaupungin johto, kaupunkilaiset, tehdasalueiden omistajat, suojeluviranomaiset, kansalaisyhdistykset ja poliittiset päättäjät.

- Suojelun puolustajat näkivät kansallismaiseman kaikkien yhteisenä ja kaikille avoimena tilana, jolloin alueen yksityinen omistus ja alueelle suunnitellut yksityisasunnot asettuivat tätä näkemystä vastaan, Marja Lähteenmäki kertoo.

Kulttuuriperintöä ei voi arvottaa rahassa

Tammerkosken kansallismaiseman merkitys on rakentunut koko kaupungin historian ajan, ja se heijastaa keskeisellä tavalla kaupungin teollista identiteettiä. Maiseman ja rakennetun kaupungin lisäksi merkitys on muodostunut keskusteluissa ja mielikuvissa. Monet kaupunkilaiset ovat omaksuneet maiseman osaksi kulttuurista identiteettiään: tehdasrakennukset olivat osa omaa tai lähisuvun menneisyyttä, teollisuusperintöä. Kaupunkilaisten rooli suojelun puolustajana olikin ratkaiseva. Marja Lähteenmäen mukaan merkitykseen ovat vaikuttaneet myös Tampere-aiheinen kaunokirjallisuus, elokuvat ja matkailijoille suunnattu materiaali.

Teollisuusalueiden suojelu on suuressa määrin taloudellinen kysymys alueiden laajuuden ja rakennusten volyymin vuoksi, mutta Lähteenmäen mukaan kulttuuriperinnön suojelussa on kyse arvoista, joita ei voi mitata taloudellisuuden mittareilla.

- Sen sijaan että suojelu sidotaan rakennusten omistajien edellyttämään lyhyessä ajassa saavutettavaan taloudelliseen voittoon, historiallisesti merkittävien rakennusten arvo pitäisi suhteuttaa huomattavasti pidempään ajanjaksoon. Alueille suunniteltuja muutoksia tulisi tarkastella osana historiallista prosessia, jonka alku ja loppu eivät ole näkyvissä. Uhkana on tulevissakin tapauksissa se, että kaavoittajien vähemmän arvokkaiksi kokemat tai uuskäytön kannalta haasteelliset rakennukset saavat väistyä uudisrakentamisen tieltä. Tällöin teollisuushistorian tarinasta putoaa tärkeitä palasia pois, Lähteenmäki huomauttaa.

 

FM Marja Lähteenmäen väitös järjestetään 20.1.2017 kello 12 osoitteessa Päärakennus auditorio XII, Unioninkatu 34 (Helsingin yliopisto). Vastaväittäjänä on professori Marjaana Niemi Tampereen yliopistosta ja kustoksena on professori Kirsi Saarikangas. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.