Mielenterveysseura: Sekasin-chat aukeaa – nuorille vihdoin tarjolla enemmän apua
Chatin uudelleen avaamisen mahdollistaa Me-säätiön taloudellinen tuki, jonka avulla Suomen Mielenterveysseura ylläpitää palvelua yhdessä muiden järjestöjen kanssa.
- Kevään kampanjaviikon aikana päivystäjät kävivät chatissa 1239 keskustelua, mutta yhteydenottoja tuli noin 13 000. Monet jonottivat tuntikausia, mikä kertoo henkisestä hädästä ja suuresta tarpeesta löytää kuuntelija. Tämän jälkeen oli selvää, että Suomen nuoret tarvitsevat Sekasin-chatia, sanoo verkkokriisityön päällikkö Satu Raappana Mielenterveysseurasta.
Eniten halukkaita keskustelijoita oli kello 20-23 välillä, kun suurin osa muista palveluista on kiinni. Sekasin-chat palvelee kello 07-00 vuoden jokaisena päivänä, jotta nuorilla olisi lähes aina mahdollisuus löytää apua.
- Nuoren ahdistus ei katso aikaa eikä paikkaa. Avun löytäminen vaatii usein energiaa ja vaivannäköä, jota huonosti voivalle nuorella ei välttämättä ole. Kirjoittaminen madaltaa kynnystä avun hakemiseen, sillä kasvokkain asioista puhuminen voi joskus tuntua vaikealta.
Mielenterveysseuran lisäksi chatin päivystykseen osallistuvat A-klinikkasäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Nuorten Exit, Nyyti, Kasvatus- ja perheneuvonta Kasper, Väestöliitto sekä HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste. Päivystämään ovat yhä tervetulleita kaikki järjestöt ja toimijat, joilla on alan osaamista.
- Yhteistyöllä voidaan tarjota valtakunnallinen ja laajasti auki oleva palvelu, jollaista ei Suomessa vielä ole.
Yleisradion Sekasin-kampanja toukokuussa 2016 rohkaisi nuoria puhumaan ongelmistaan ja herätteli vaikuttajia mielenterveystyön haasteisiin. Vuosittain noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöt ovat tärkein nuorten toimintakykyä heikentävä sairausryhmä.
- Varhain saatu keskusteluapu vähentää ongelmien syvenemisen riskiä ja auttaa nuorta eteenpäin. Jos keskusteluapu ei ole riittävää, niin Sekasin-chatin päivystäjät neuvovat jatkoavun löytämisessä. Tavoitteena on, että aina on joku jolle nuori voi kertoa vaikeista asioista. Vaikeissa tilanteissa ei tarvitse selviytyä yksin. Aina on toivoa, raskaistakin tilanteista selviytyy yhdessä toisten avulla.
Lisätietoja:
Satu Raappana, verkkokriisityön päällikkö
+358 40 840 6681
satu.raappana@mielenterveysseura.fi
Linkit:
www.mielenterveysseura.fi/tukea-netistä
Suomen Mielenterveysseura on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. Seura edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. mielenterveysseura.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. MIELI ry edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. Mieli.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Kriisikeskusbarometri: Taloushuolet kuormittavat mielenterveyttä aiempaa useammin16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Taloushuolet ovat lisänneet MIELI ry:n kriisikeskusverkoston asiakkaiden psyykkistä kuormitusta, huolta, stressiä ja ahdistusta.
MIELI ry vetoaa hallitukseen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamiseksi28.4.2025 09:36:03 EEST | Tiedote
Hallituksen päättämät leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin tulevat olennaisesti heikentämään järjestöjen kykyä vahvistaa terveyttä ja hyvinvointia Suomessa. Leikkaukset ennaltaehkäisevästä työstä eivät säästä, vaan aiheuttavat jatkossa lisäkustannuksia yhteiskunnalle. Lisäleikkausten sijaan jo päätettyjen leikkausten kokonaisvaikutukset on arvioitava ja järjestöjen työhön vaikuttavat muutokset valmisteltava yhteistyössä, jotta muutosten kielteiset vaikutukset yhteiskuntaan ja väestön hyvinvointiin jäävät mahdollisimman pieniksi.
Työyhteisössä on hyvä varautua surevan kohtaamiseen jo ennalta22.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Surukonferenssi alkaa torstaina. Konferenssissa käsitellään tänä vuonna surun kohtaamista työssä.
Järjestöjen mahdollisuus auttaa ihmisiä on turvattava14.4.2025 09:49:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista on päätetty leikata kolmannes. Lisäleikkaukset puoliväliriihessä aiheuttaisivat vakavia heikennyksiä hyvinvointiin ja murentaisivat kansalaisyhteiskuntaa.
MIELI Kriisipuhelimeen vastattiin viime vuonna ennätykselliset 100 000 kertaa27.1.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 MIELI Kriisipuhelimessa ihmisten hätään pystyttiin vastaamaan aikaisempaa useammin. Tämän mahdollisti vapaaehtoisten vastaamien puhelujen määrän kasvu. Jatkossa vapaaehtoisten määrää pyritään lisäämään entisestään valtakunnallisella verkkokoulutuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme