Suomen Apteekkariliitto

Kaikki kutina ei ole hiivaa

Jaa
Naisten intiimivaivojen itsehoito puhuttaa apteekeissa kesän aikana.

Intiimivaivoista keskusteleminen saatetaan kokea kiusalliseksi aiheeksi ja moni nainen nappaa kutinaan ja kirvelyyn vaivihkaa hiivalääkkeen apteekin itsehoitohyllystä ja suuntaa kassalle vähin äänin.

Intiimivaivan syytä voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa itse. Emättimen hiivatulehdus on yleinen naisilla, mutta myös muut intiimialueen vaivat saattavat oireilla samankaltaisesti. Kutina ja kirvely ovat esimerkiksi myös emättimen kuivien limakalvojen tai sukupuolitautien tavallinen oire. Epänormaali valkovuoto taas saattaa viitata myös bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen.

– Etenkin alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja yli 60-vuotiaiden naisten olisi hyvä aloittaa hiivatulehduksen hoito lääkärin määräyksestä, sillä näissä ikäryhmissä se ei välttämättä ole yleinen emätinvaivojen syy, kertoo Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Tuula Teinilä .

Emätinvaivoja, kuten hiivaa ja kuivia limakalvoja voidaan hoitaa tehokkaasti itse, mutta hoidon valinnassa on viisasta tukeutua apteekin ammattilaisen apuun. Lääkäriin kannattaa mennä ajoissa, jos itsehoito ei auta. Pitkät omin päin tehdyt hoitokokeilut saattavat pahentaa oireita ja viivästyttävät sekä mahdollisesti hankaloittavat hoitoa. Hiivalääkkeet auttavat vain hiivasienen aiheuttamaan tulehdukseen.

Moni kärsii kuivista limakalvoista tietämättään

Lähes puolet naisista kärsii emättimen ja virtsateiden limakalvojen kuivuudesta jossain elämänsä vaiheessa. Tyypillisesti limakalvot ohenevat ja kuivuvat vaihdevuosien yhteydessä, kun estrogeenin tuotanto vähenee. Naiset kärsivät kuivista limakalvoista myös vaihdevuosien jälkeen, kun muut vaihdevuosioireet ovat jo hävinneet.

Kuivat alapään limakalvot eivät kuitenkaan ole pelkästään ”mummojen vaiva”. Nuoremmilla naisilla limakalvot saattavat kuivua hormonaalisten muutosten, kuten raskauden, imetyksen, ehkäisypillereiden käytön sekä kohdun tai munasarjojen poiston takia. Lisäksi sairauksista esimerkiksi nivelreumaan, Sjögrenin syndroomaan ja atooppiseen ihottumaan liittyy limakalvojen kuivuutta.

– Vaikka limakalvojen kuivuus on yleinen vaiva, monet naiset eivät tunnista oireita ja hoitavat niitä virheellisesti esimerkiksi hiivatulehduslääkkeillä tai jättävät kokonaan hoitamatta. Vaivaan löytyy kuitenkin tehokkaita ja turvallisia itsehoitovalmisteita, joten asiasta kannattaa tulla juttelemaan apteekkiin, Teinilä kannustaa.

Apteekkariliitto ja liiton jäsenapteekit kampanjoivat turvallisen ja tarkoituksenmukaisen itsehoidon puolesta vaihtuvien Varmista valintasi -teemojen avulla. Kesän ajan aiheena on intiimivaivojen hoito.

Lisätietoja: asiantuntijaproviisori Tuula Teinilä, puh. 040 531 3728 ja viestintäproviisori Minna Svensk, puh. 040 513 28 23

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkiliikkeen harjoittamista tukevia palveluita.

Tietoja julkaisijasta

Suomen Apteekkariliitto
Suomen Apteekkariliitto
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto

Apteekkariliiton Risto Holma: Kalliit lääkkeet ajavat apteekkeja ahdinkoon8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

“Kalliit, jopa kymmenien tuhansien eurojen hintaiset lääkkeet ovat apteekeille kasvava taloudellinen riski ja aiheuttavat lisääntyvässä määrin myös kassahaasteita. Kalliiden lääkkeiden toimittamiseen on saatava pelisäännöt ja löydettävä ratkaisu apteekkien maksuvalmiuden varmistamiseen”, Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma vaati avatessaan APTEEKKARI 2025 -tapahtuman Helsingissä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye