DNA Oyj

DNA:n verkko etenee 5G:tä kohti – DNA ja Ericsson testasivat yhdessä 5G-teknologiaa

Jaa
DNA ja Ericsson ovat testanneet uuden 5G-radiotekniikan mahdollisuuksia Kirkkonummen Jorvaksessa. 5G-teknologia mahdollistaa aikanaan langattomat yhteydet kokonaan uusissa sovelluksissa ja samalla nykyiset matkaviestinsovellukset kehittyvät entistä paremmiksi. Myös 4G-teknologia jatkaa vahvaa kehittymistään lähitulevaisuudessa.

5G-teknologialle on asetettu kolme tavoitetta: mahdollistaa suuren mittakaavan esineiden internet, tukea korkean luotettavuuden viivekriittisiä yhteyksiä ja edelleen tehostaa mobiililaajakaistatekniikkaa. DNA:n ja Ericssonin 5G-testissä Jorvaksessa on saavutettu radioyhteyden noin 20 Gbps:n siirtonopeus ja alle 3 ms:n viive, mikä on vahva osoitus 5G-kehitystyön etenemisestä.


"5G vie aikanaan matkaviestintekniikkaa taas merkittävän askeleen eteenpäin, mutta kyse ei ole revoluutiosta, vaan evoluutiosta. Ensimmäinen uutta 5G-radiotekniikkaa käyttävä sovellus tulleekin olemaan kiinteä langaton laajakaista. Monet maailman suurimmista operaattoreista tutkivat tilaajakuidun korvaamista 5G-radioyhteydellä ja pilotteja aloitetaan vielä tämän vuoden aikana", kertoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.


Myös 4G-teknologian evoluutio huomioi vahvasti entistä tehokkaamman mobiililaajakaistan tarpeen. Esimerkkinä tästä on Siuntion 1,2 Gbps mobiililaajakaistavalmius DNA:n matkaviestinverkossa. ”Ylsimme jo viime keväänä 600 Mbps:n 4G-verkkonopeuteen Suomen nopeimmassa 4G-kylässä Siuntion Karubyssä. Nyt markkinoille on tulossa ensimmäisiä kaupallisia päätelaitteita, joilla kyseinen verkkonopeus saadaan maksimaalisesti hyödynnettyä. Seuraavana kehitysaskeleena kohti 5G-nopeuksia 4G-verkkomme huippunopeus nostetaan kevättalven aikana Karubyssä 1,2 Gbps:iin. Gigabitin nopeuksiin pystyviä päätelaitteita odotetaan markkinoille myöhemmin tämän vuoden aikana”, kertoo Laari.


Matkaviestintekniikka tukee entistä paremmin esineiden internetiä ja siirtyy kohti pilveä
Esineiden internet (IoT, Internet of Things) mainitaan yhdeksi tärkeimmistä 5G:n käyttökohteista tulevaisuudessa. DNA on mahdollistamassa nykyistä paremmat yhteydet esineiden internetille jo 4G-verkossa NB-IoT-tekniikan muodossa. Uuden tekniikan pilotointi alkaa valittujen asiakkaiden kanssa lähiviikkojen aikana. Uusi IPv6-protokolla on edellytys IoT-palveluille, joita tarjotaan tulevaisuudessa myös 4G:n ja 5G:n välityksellä.
”IPv6 mahdollistaa kaksisuuntaisen, suoran kommunikaation päätelaitteiden välillä. Mobiiliverkon on tuettava yhä suurempia päätelaitemääriä, kun erilaiset laitteet varustetaan sensoreilla ja toimilaitteilla, joiden avulla niitä voi seurata ja hallita tarvittaessa jopa reaaliaikaisesti”, kertoo Laari.


Monet 5G-teknologialle asetetut vaatimukset ja kustannustehokkuus ajavat matkaviestinverkkoja kehittymään kohti pilviarkkitehtuuria. "Valmistaudumme 5G:n muutaman vuoden päässä häämöttävään markkinoille tuloon myös pilviteknologian osalta. Se muuttaa nykyistä verkkoarkkitehtuuria merkittävästi. Toisaalta pilviratkaisujen edut on hyödynnettävissä jo 4G-verkoissa. Tänä vuonna suunnitelmissamme onkin myös pilviteknologioiden pilotointi yhdessä Ericssonin kanssa sekä 4G-radioverkossa että keskusjärjestelmässä”, jatkaa Laari.


”Ericsson tukee DNA:ta verkon kehityksessä kohti 5G:tä. Jorvaksessa toteutetuissa 5G-testeissä saatiin esimakua tulevista matkaviestinverkkojen kyvykkyyksistä. 5G mahdollistaa entistä paremmat yhteydet ja monipuolisemmat sovellukset. DNA:n kanssa tekemämme 5G-testi ja tulevat pilotit osoittavat, että DNA:n matkaviestinverkko on jo hyvässä valmiudessa 5G:tä ja mobiilidataliikenteen jatkuvaa kasvua varten”, sanoo myyntijohtaja Anssi Kulju Suomen Ericssonilta.


Lisätietoja:
johtaja, radioverkot, Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. +358 (0) 44 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Ericssonin viestintä: puh. 044 299 2556

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2016 oli 859 miljoonaa euroa ja liiketulos 91 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,8 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business ja @DNA_Palvelu sekä Facebookissa.


Ericsson on maailman johtava viestintäteknologioiden ja -palvelujen tarjoaja, jonka pääkonttori on Tukholmassa. Organisaatiossamme työskentelevät 111 000 ammattilaista toimittavat asiakkaillemme 180 maahan innovatiivisia ratkaisuja ja palveluita. Yhdessä rakennamme verkottuneempaa tulevaisuutta, jossa kuka tahansa ja mikä tahansa toimiala voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 222,6 miljardia Ruotsin kruunua (24,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria). Ericsson on listattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä ja New Yorkin NASDAQissa. Lue lisää: www.ericsson.com. Suomen Ericsson työllistää yli 800 osaajaa, ja yrityksen päätoimipiste on Kirkkonummella. Yrityksen toiminta pohjautuu erityisesti vahvaan osaamiseen tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, yhteistyöhön paikallisten asiakkaiden kanssa sekä niin kansainvälisiin kuin paikallisiin asiakkaisiin keskittyvään palveluliiketoimintaan.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Kyberrikolliset yrittävät murtaa yritysten pilvipalveluita päivittäin – asiantuntija nostaa esiin yhdeksän askelta, joilla turvaat tietosi23.5.2025 08:55:00 EEST | Tiedote

Pilvipalveluiden käyttö on yhä useamman yrityksen arkea, ja pilveistyminen yleistyy entisestään tulevina vuosina. Samaan aikaan näiden palveluiden tietoturvaa testataan jatkuvasti, ja rikolliset etsivät päivittäin tapoja päästä pilvessä oleviin tietoihin käsiksi. DNA:n yritysliiketoiminnan verkko- ja pilvipalveluiden johtaja Kaapro Kanto listaa yleisimmät virheet, jotka johtavat pilvipalveluissa olevien tietojen vaarantumiseen sekä yhdeksän askelta, joilla tietoturvauhkiin voi varautua.

Cybercriminals try to hack into corporate cloud services every day – an expert shares nine steps to secure your data23.5.2025 08:55:00 EEST | Press release

Cloud services are becoming an increasingly common part of corporate daily life, and will become even more widespread over the coming years. Yet the security of these services is constantly being tested, and criminals are looking for ways to gain access to data in cloud every day. Kaapro Kanto, Vice President, Network & Cloud at DNA Corporate Business, lists the most common mistakes that lead to data in cloud being compromised – as well as nine steps to safeguard against security threats.

Huijausten määrä kasvussa – DNA:n uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät estävät haitallisia sivustoja22.5.2025 12:00:06 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä kaikkein nopeimmin kasvavat tietoturvauhat ovat ihmiseen kohdistuvat huijaukset. Samalla tarve suojautua erilaisilta huijauksilta on kasvanut. DNA vastaa kuluttajien tarpeeseen suojautua erilaisilta tietoturvauhilta tuomalla markkinoille DNA Huoleton -liittymät eli uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät, jotka sisältävät turvallisen nettiselauksen maksuttomana lisäpalveluna. Uusien kuluttajaliittymien myynti alkaa maanantaina 26.5.2025. Liittymien tietoturvasta huolehtiminen on tärkeä vastuullisuusteko, jolla vastataan asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Turvallinen nettiselaus on saatavilla myös yritysasiakkaiden mobiilipuhe- ja dataliittymissä, minkä lisäksi se tulee saataville myös laajakaistaliittymiin.

Number of scams on the rise – DNA's new mobile and broadband subscriptions block harmful websites22.5.2025 12:00:06 EEST | Press release

Currently, the fastest growing data security threats are scams targeting individuals. There is also a growing need for consumers to protect themselves against all kinds of scams. DNA is responding to consumers' need to protect themselves against various data security threats by launching DNA Huoleton subscriptions – these new phone and broadband subscriptions include secure internet browsing as a free additional service. Sales of the new consumer subscriptions will begin on Monday, 26 May 2025. Taking care of the data security of subscriptions is an important corporate responsibility measure that responds to the real needs of customers. Safe browsing is also available for business customers' mobile voice and data subscriptions, and it will now be available for broadband subscriptions as well.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye