Bioenergia vahvasti esillä EnergiaForum12-tapahtumakokonaisuudessa
13.8.2012 10:27:44 EEST | Messukeskus | Tiedote
Metsä Fibren Joutsenon tehtaalla on tänä kesänä otettu käyttöön kaasutuslaitos, joka tekee tehtaasta Suomen ensimmäisen hiilidioksiidineutraalin sellutehtaan. Fossiilinen polttoaine eli maakaasu korvataan meesauunin energialähteenä biopolttoaineella, joka on sellunteosta ylijäävää puun kuorta. Ennen kuin kuori voidaan kaasuttaa, se pitää kuivata. Tähän käytetään tehtaan ylijäämälämpöä, näin myös tehtaan energiatehokkuus paranee.
– Kaasutuslaitoksen teho on 48 megavattia korvaten maakaasun käytön meesauunissa. Uusi kaasutuslaitos on Andritzin kokonaistoimitus. Prosessi koostuu polttoaineen käsittelystä, kuivaus- ja kaasutuslaitoksesta sekä kaasulinjasta polttimoineen, kertoo Carbona Oy:n toimitusjohtaja Kari Salo, joka puhuu uudesta kaasutustekniikasta Energiakongressissa 24.10.
Kaasutuslaitoksen Metsä Fibrelle on toimittanut Andritz Oy yhdessä Carbona Oy:n kanssa. Carbona on kaasutusteknologioihin keskittynyt yhtiö, jonka omistaa Andritz Oy. Kaasutusliiketoiminta on osa Andritz Oy:n Bioenergy Systems -tulosyksikköä.
Uudet energiahankkeet ja tekniikan mahdollisuudet
Energiakongressin muina aiheina esiin nousevat mm. käynnissä olevat energiahankkeet. Esittelyssä ovat Tampereella ja Turussa tehdyt investointisuunnitelmat ja pitkän aikavälin energiaratkaisut. Voimalaitospäällikkö Matti Tiilikka Vaskiluodon Voima Oy:stä kertoo Vaskiluodon biokaasutinprojektista. Työ- ja elinkeinoministeriön yli-insinööri Jukka Saarisen aiheena ovat biomassan kestävyyskriteerit energiantuotannossa. UPM-Kymmene Oyj:n Pekka Jokela kertoo toisen sukupolven biopolttoaineista ja Metso Powerin Ari Saario uusien biopolttoaineteknologioiden kehityksestä.
EnergiaForumin seminaariohjelmassa on torstaina 25.10. myös kesäkuussa toimintansa aloittaneen Bioenergia ry:n PellCert -hankkeen seminaari Bioenergian kestävyyden osoittaminen. Seminaarissa esitellään bioenergian tuotannon kestävyyden osoittamista ja CO2-laskentamenetelmiä ja kuinka energian käyttäjät voivat nämä huomioida. Tilaisuus on suunnattu bioenergian käyttäjille ja tuottajille.
Lähienergia houkuttelee
Renewa Oy juhlii 30 vuoden toimintahistoriaansa ja on tänä vuonna tuplannut osastonsa Energiamessuilla. Kasvu on ollut hyvää, vienti vetää erityisesti Baltiaan ja Keski-Eurooppaan, ja messuilla halutaan nyt näkyä kunnolla. Sekä näyttelyosastolla että kutsuseminaarissa on teemana lähienergia.
– Bioenergialaitokset ovat lähienergiaa tyypillisimmillään. Paikallisen energialaitoksen polttoaine tulee lähialueilta, huolto ja kunnossapito hoidetaan paikallisen työvoiman turvin, ja energia kulutetaan lähellä. Tällainen toiminta koetaan läheiseksi ja omaksi, siinä sen suosio, vakuuttaa Renewan myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Kari Suominen.
Kutsuseminaarissa keskiviikkona 24.10. pohditaan lähienergian tulevaisuutta.
– Virittelemme keskustelua siitä, onko maamme energiapolitiikka niin lyhytjänteistä, kuin on sanottu, Suominen heittää.
Energiapäivän paneeli ja ajankohtaisteemoja
EnergiaForum12 -tapahtumakokonaisuus 22.–25.10.2012 käsittää kolmipäiväiset Energia 12 –messut tiistaista torstaihin, Energiapäivän 23.10, Energiakongressin 24.10. ja useita muita seminaareja.
Energiamessuilla esillä ovat energiantuotanto ja -jakelu, energiamarkkinat, laitosten järjestelmät ja laitteet, käyttö ja kunnossapito sekä laitosten suunnittelu ja rakentaminen. Ajankohtaisteemoina ovat erityisesti energiatehokkuus, kestävä kehitys, uusiutuvat energiat, ydinvoima ja jätteen energiakäyttö. Messujen uutuutena on EcoCity -teema, joka esittelee ratkaisuja älykkääseen, energiataloudelliseen ja ympäristöystävälliseen kaupunki- ja energiainfraan. Esillä on myös vähäpäästöinen liikenne ja ajoneuvot.
Energiapäivänä pidetään myös paneelikeskustelu, jossa pohditaan biomassan käyttöedellytyksiä ja sitä, riittääkö sitä kaikille. Mukana keskustelussa ovat VTT, Gasum, EPV, UPM, Metla ja Bioenergia ry.
Messut järjestää Expomark Oy. Energiapäivän järjestää Energiafoorumi ry ja Energiakongressin järjestäjinä ovat KP-Media Oy ja Kunnossapitoyhdistys Promaint ry.
EnergiaForum 12
Energia 12 -messut
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 22. - 25.10.2012
Lisätietoja:
Energia 12 -messuista
Projektipäällikkö Nina Nurminen, Expomark Oy, puh. 010 830 0803 nina.nurminen@expomark.fi
Energiakongressista
Toimitusjohtaja Matti Niemelä, KP-Media Oy, puh. 029 007 4571
EnergiaForum12 -tapahtumasta
Toimitusjohtaja Tomi Niemi, Expomark Oy, puh. 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Käsityö, materiaali ja tunne – Habitare Protos 2026 muotoilijat julkistettu5.6.2026 13:13:08 EEST | Tiedote
Habitare Protos 2026 suunnittelijat liikkuvat rohkeasti kategorioiden välillä. Käyttöesine voi olla kuin taideteos, valaisin tai peili kuin veistos ja akustinen elementti kuin taulu. Yhteisesti ne pohtivat mitä esine voi kertoa materiaalinsa, muotonsa ja valmistustapansa kautta.
KUTSU Tapahtuma-alan cocktailit SuomiAreenassa 23.6.20264.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat mukaan SuomiAreenan 2026 yhteydessä järjestettäville tapahtuma-alan cocktaileille Porin Raatihuoneelle tiistaina 23.6. kello 17.45 alkaen. Tarjolla on kevyttä syötävää ja kesäistä juotavaa sekä taatusti mielenkiintoisia ja mukavia kohtaamisia.
Taloustutkimus: Helsingin Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa vuonna 2025 – kasvusuunta jatkui2.6.2026 08:25:34 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen liikevaihdon ja yli miljoonan kävijän vuosi 2025 näkyi myös tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvuna. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle nousi 304 miljoonaan euroon ja työllisyysvaikutus 4140 henkilötyövuoteen.
FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin28.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.
FinnBuild 2026 showcases how new technologies are transforming construction28.5.2026 07:45:00 EEST | Press release
FinnBuild, Finland’s leading trade fair for construction and building services, will once again bring together industry professionals at the Helsinki Expo and Convention Centre from 29 September to 1 October 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
