Ekaluokkalainen tarvitsee hyväksyvän ja turvallisen ryhmän
Lukemisen ja laskemisen ohella koulussa opetellaan sosiaalisia taitoja. Kaverien saaminen ja turvallinen ryhmä näkyvät myös oppimistuloksissa. Ekaluokkalaiselle koulu tarjoaa paitsi oppimisen kokemuksia, myös tunteen kuulumisesta ryhmään. Seitsemänvuotias vertaa jo itseään samanikäisiin ja havainnoi asemaansa kaverijoukossa.
Ulkopuolisuuden kokemus vahingoittaa lasta
MLL:n vuonna 2010 tekemän selvityksen ”Kiusaavatko pienetkin lapset?” perusteella kiusaamisilmiö on yleinen jo päiväkodeissa. Pienten lasten keskuudessa kiusaaminen on tyypillisesti leikeistä ja ryhmistä ulkopuolelle sulkemista, jota aikuisen voi olla vaikeaa tunnistaa. Kiusaaminen jatkuu helposti koulussa, jos kierrettä ei saada katkaistua. Kiusaamiseen ja kaverisuhteisiin liittyvät pelot näkyvät myös MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen yhteydenotoissa.
- Viime vuonna kiusaamisen kokemukset olivat ylivoimaisesti yleisin Lasten ja nuorten puhelimen vakava keskustelunaihe kaikenikäisten lasten ja nuorten parissa. Esimerkiksi ujo lapsi saattaa olla jo valmiiksi varautunut uusissa ihmissuhteissa ja saa vain vähän myönteistä palautetta luokkakavereiltaan. Seurauksena lapsi vetäytyy entisestään, eikä uskalla ottaa kontaktia toisiin. Jos näyttää siltä, että lapsella on vain vähän myönteistä vuorovaikutusta, aikuisen tehtävänä on auttaa lasta saamaan näitä kokemuksia, MLL:n auttavien puhelimien päällikkö Tatjana Pajamäki
muistuttaa.
Aikuiset tukevat lapsen kaverisuhteita
Kaverisuhteiden syntymistä ei voi jättää pelkästään lapsen vastuulle. Aikuisten tehtävänä on huolehtia, että kaikki pääsevät leikkeihin ja saavat kavereita. Opettajan haasteena on havainnoida luokkaa ja huolehtia, että jokainen pääsee toimintaan mukaan.
- Esimerkiksi pari- ja ryhmätöissä opettajan tulisi jakaa ryhmät niin, että erilaiset persoonat voivat tutustua toisiinsa ja oppia toistensa vahvuuksia ja taitoja, eivätkä samat oppilaat työskentele aina yhdessä. Myös sukupuolistereotyyppisistä ajatusmalleista, kuten oletuksista, että tytöt puhuvat toisistaan selän takana pahaa, tulisi pyristellä irti, etteivät ne ala toistaa itseään lasten ajatusmaailmassa. Vanhemmat voivat osoittaa kiinnostusta lapsen kaverisuhteisiin, kannustaa muiden huomioimiseen ja keskustella esimerkiksi ulkopuolelle jättämisen seurauksista oman lapsen kanssa, Pajamäki neuvoo.
MLL jakaa tänä vuonna jo 14. kerran ekaluokkalaisille Hyvä alku koulutielle -pussin. Pussin sisällä on tärkeää asiaa vanhemmille: tietoa lapsen kehityksestä, turvallisuudesta ja koulun ja kodin yhteistyöstä. Pussit jaetaan kouluissa ensimmäisten kouluviikkojen aikana.
Lisätietoja:
– Päällikkö Tatjana Pajamäki, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 075 3245 616 tai 050 562 4299
– Tiedottaja Eeva Suhonen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 075 324 5580 tai 040 580 2393
Hyvä alku koulutielle toteutetaan yhteistyökumppaneiden tuella. Tänä vuonna kampanjaa tukevat Henry Fordin säätiö, Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Leaf Suomi Oy, Liikenneturva, S-ryhmä ja Sonera. www.mll.fi/hak.
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Ennakkotieto – MLL:n mediatilaisuus 5.8. klo 10-11 (Teams) lasten ja nuorten yksinäisyys ja kiusaaminen18.6.2025 08:23:00 EEST | Kutsu
Koulujen alkaessa avaamme MLL:n Hiljaiset signaalit -mediatilaisuudessa toimintamme kautta saatua tietoa ja tilastoja lasten ja nuorten yksinäisyyteen ja kiusaamiseen liittyen. Nostamme esiin myös paljon puhuttavan tekoälyn vaikutukset nettikiusaamiseen sekä kodin ja vanhempien roolin.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 11:43:35 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96116 som bedrivs av Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder svenskspråkigt stöd och sällskap hela sommaren. Nätbrevstjänsten är under sommaren fortsättningsvis öppen dygnet runt. Telefontjänsten är öppen som vanligt i juni och nås tre dagar i veckan under juli månad.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96 116 finns fortsättningsvis till för barn och unga under sommarmånaderna. Efter midsommaren har telefonen öppet med begränsade öppettider måndag-torsdag kl. 14-17.
Huolet eivät lomaile – MLL:n lasten ja nuorten oma linja 116 111 päivystää koko kesän17.6.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret löytävät kuuntelijan ja tukea Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimesta 116 111 ja chatista myös kesäkuukausina. Juhannuksesta lähtien puhelin on avoinna joka päivä klo 17–24. Chat päivystää joka päivä klo 17–20.
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme