Attendo osti Ylämaan Tapiokodin
Attendo on hankkinut Lappeenrannan Ylämaalla toimivan Tapiokoti Oy:n osakekannan. Kuntoutus- ja asumispalvelua mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tarjoavan yksikön 11 tehostettua sekä 3 kevyemmän palveluasumisen asukaspaikkaa ovat siirtyneet Attendolle 1.3.2017. Työntekijät siirtyvät Attendolle vanhoina työntekijöinä.
Tapiokodin toiminta alkoi vuoden 2005 alussa, vaikka idea yrityksen perustaja Tuija Saarenniemelle toiminnasta syntyi jo varhemmin.
- Halu tukea mielenterveyskuntoutujien arkea syntyi, kun opiskelin hyvinvoinnin johtamista. Yrittäjänä pääsin toteuttamaan oppeja käytännössä. Vuodet yrittäjänä ovat olleet antoisia, mutta paikoin raskaita. Koen, että nyt on oikea aika siirtyä uusien haasteiden pariin. Jätän luottavaisena minulle tärkeän yrityksen Attendon vastuulle, sanoo Tuija Saarenniemi.
Attendon aluejohtaja Satu Louejoki vastaa jatkossa yksikön toiminnasta.
- Tapiokodissa on hyvin samankaltainen arvopohja kuin meillä Attendossa, jossa painotamme toiminnassamme välittämistä, osaamista ja sitoutumista. Omistajavaihdoksesta huolimatta toiminta säilyy pitkälti ennallaan ja haluamme jatkossakin tarjota jokaiselle asukkaalle yksilöllistä palvelua ja hyvän asuinympäristön.
Pohjoismainen Attendo tarjoaa palveluasumista Suomessa jo 150 yksikössä kautta maan. Attendolla työskentelee 7750 henkilöä ja yhtiö kuuluu Suomen sadan suurimman yhteisöveron maksajan joukkoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu Louejoki
aluejohtaja, Attendo
satu.louejoki@attendo.fi
044 4944 491
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on 19 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Kirkkonummen Masalaan rakentuu uusi Attendo-koti – turvallista ja esteetöntä asumista eri käyttäjäryhmille18.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Attendo ja Hartela aloittavat yhteistyössä uuden Attendo-kodin rakentamisen Kirkkonummen Masalaan. Hanke vastaa alueen kasvavaan asumispalveluiden tarpeeseen ja sen suunnittelussa painottuvat esteettömyys, turvallisuus ja energiatehokkuus. Kodin arvioidaan valmistuvan syksyllä 2026.
Poriin rakentuu uusi kehitysvammaisten koti16.6.2025 10:52:13 EEST | Tiedote
Attendo, Investori Plus Hoivakodit Oy ja urakoitsija Rakennuspalvelu Lindholm Oy toteuttavat Porin alueelle uuden modernin kehitysvammaisten kodin. Kodissa on yhteensä 23 asukaspaikkaa, joista 17 on ympärivuorokautista palveluasumista ja kuusi yhteisöllisen asumisen paikkaa.
Tekoäly vapauttaa aikaa hoivatyöhön – Attendo mukana Työterveyslaitoksen uudessa tutkimushankkeessa13.6.2025 10:11:31 EEST | Tiedote
Attendo on mukana Työterveyslaitoksen käynnistämässä tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan tekoälysovellusten vaikutuksia hoivatyössä. Hankkeessa analysoidaan muun muassa sisäpaikannus- ja aikamittausdataa hoiva-alan työpaikoilla, ja tavoitteena on ymmärtää, mitä onnistunut tekoälyn integrointi alalla vaatii.
Läheisten luottamus vahvistunut edelleen – henkilöstön tyytyväisyydessä laskua15.5.2025 13:44:41 EEST | Tiedote
Me Attendolla olemme nostaneet kohtaamiset kaiken toimintamme keskiöön, ja tämän myötä positiiviset tulokset ovat jo pitkään näkyneet tyytyväisyyskyselyidemme tuloksissa. Asukkaidemme ja heidän läheistensä luottamus meitä kohtaan on vahvistunut vuosi vuodelta. Juuri julkaistuissa viimeisimmissä tyytyväisyyskyselyiden tuloksissa on nähtävissä koko toimintaympäristöömme vaikuttaneet muutokset.
Attendo Suomen vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos: vahva aloitus vuodelle7.5.2025 09:03:11 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 7.5. vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen (Q1) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta https://www.attendo.com/en/.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme