Alko Oy

Hille Korhonen Alkon toimitusjohtajaksi

Jaa
Alko Oy:n hallitus on nimittänyt tekniikan lisensiaatti Hille Korhosen (51) Alkon toimitusjohtajaksi 1.1.2013 alkaen. Korhonen toimii tällä hetkellä johtajana Fiskars-konsernissa. Alkon toimitusjohtajana vuodesta 2001 työskennellyt Jaakko Uotila (63) jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Hille Korhonen on työskennellyt Fiskarsin tuotanto-, hankinta- ja logistiikkajohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen hän toimi johtajana Iittala Groupissa vuosina 2003-2007, ja logistiikan johtotehtävissä Nokiassa vuosina 1996-2003.

- Hille Korhosen laaja ja monipuolinen liikkeenjohdon kokemus sekä vahva strateginen osaaminen antavat erinomaisen pohjan Alkon johtamiseen ja kehittämiseen. Uskon vakaasti, että Korhosen johdolla Alko kykenee edelleen kehittymään asiakkaiden ja muiden sidosryhmiensä toivomaan suuntaan, Alkon hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja sanoo.

- Alkolla on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Alkon toimitusjohtajana tavoitteenani on vahvistaa Alkon erityisasemaa sekä varmistaa, että Alkon myönteinen palvelu- ja yrityskuva yhtiöstä kansalaisten keskuudessa säilyy ja vahvistuu. Alkoissa vastuullinen asiakaspalvelu sujuu erinomaisesti, henkilökunta on innostunutta ja myymälät ovat varsin tyylikkäitä laajoine ja laadukkaine valikoimineen, Hille Korhonen toteaa.

- Jaakko Uotilan toimitusjohtajakaudella on Alkossa menestyksellä kehitetty henkilöstön palveluosaamista, lisätty taloudellista tehokkuutta ja panostettu yritysvastuuseen. Yhteiskunnan muutoksiin ja sidosryhmien odotuksiin on vastattu ja reagoitu toiminnan painotuksia muuttamalla. Alkon erityisaseman hyväksyntä kansalaisten keskuudessa onkin nyt vahvempi kuin milloinkaan aiemmin, Soili Suonoja jatkaa.

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja, puh. 0400 420 835
soili.suonoja@gmail.com

Johtaja Hille Korhonen, puh. 040 483 6033

Tiedotusvälineyhteydet:
Viestintä- ja markkinointijohtaja Mika-Pekka Miettinen, puh. 0400 238 612
mika-pekka.miettinen@alko.fi

Valokuva: Painokelpoinen kuva Hille Korhosesta

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana. FASD-päivänä 9.9. alkoholinmyynti aloitetaan 9 minuuttia myöhemmin.8.9.2025 07:10:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9.9. Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Alkon puolivuosikatsaus 1-6/2025: Lakimuutokset vaikuttivat odotetusti myyntiin ja tulokseen. Alkon palvelu ja valikoimat saavat kiitosta28.8.2025 12:25:19 EEST | Tiedote

Tammi-kesäkuu lyhyesti Kesäkuussa 2024 voimaan tullut alkoholilain muutos laajensi entistä vahvempien alkoholijuomien myyntiä päivittäistavarakauppoihin, mikä on vaikuttanut Alkon myyntiin. Myynti tammi–kesäkuussa oli 30,7 (34,8) miljoonaa litraa. Alkoholijuomaverollinen liikevaihto oli 479,3 (536,4) miljoonaa euroa, joka oli 57,0 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Alkoholijuomaveroa valtiolle Alkon myynnin kautta kertyi 248,4 (278,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 4,6 (15,8) miljoonaa euroa, ja kauden voitto oli 4,3 (13,1) miljoonaa euroa. Asiakkaat antoivat valikoimatyytyväisyyskyselyssä Alkon valikoimalle historian parhaan arvosanan 8,64 (8,61) (kouluarvosanalla 4–10). Asiakaskokemusindeksi, joka kertoo asiakkaiden kokonaistyytyväisyyden asiointiin niin myymälässä, asiakaspalvelukeskuksessa kuin verkkokaupassa, oli erinomaisella tasolla ollen 4,60 (4,58) (asteikko 1–5). Myymälöissä asiakkaiden iän tarkastamisen mystery shopping -asiointien* tulo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye