
Ahlström Capital lahjoittaa 250 000 euroa korkeakouluille
”Tiede ja korkeatasoinen koulutus edistävät talouden ja työllisyyden kasvua. Vahvoja yliopistoja ja korkeakouluja, kuten Hanken Svenska handelhögskolania, Aalto-yliopistoa ja Åbo Akademia tarvitaan, jotta Suomi voi tulevaisuudessa olla kansainvälisesti kilpailukykyinen. Siksi lahjoitamme varoja näille korkeakouluille”, sanoo Ahlström Capitalin toimitusjohtaja Hans Sohlström.
Tällä lahjoituksella, josta päätettiin yhtiökokouksessa 5. huhtikuuta, Ahlströmin suku haluaa myötävaikuttaa sijoitusyhtiönsä Ahlström Capitalin kautta kansainvälisen kilpailukyvyn ja korkeatasoisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Ahlströmin suku on tukenut aktiivisesti koulutusta Suomessa esi-isä Antti Ahlströmin ajoista lähtien, kun Ahlström ajoi 1870-luvulla valtionpäivien edustajana kansakoulujärjestelmän kehittämistä. Walter Ahlströmin säätiö perustettiin vuonna 1926 tukemaan nuorten diplomi-insinöörien jatkokoulutusta. Säätiö tukee vuosittain jatko-opiskelijoita sekä puunjalostusteollisuuden, sähkötekniikan, voimatalouden ja metalliteollisuuden tutkimusta. Vuonna 2016 Walter Ahlströmin säätiö jakoi apurahoja 375 000 euron arvosta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Tietoa Ahlström Capitalista www.ahlstromcapital.com
Hans Sohlström, toimitusjohtaja, puh: 040 054 7717
Camilla Sågbom, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, puh: 040 540 8450
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ahlström Capital on yksi Suomen suurimmista sijoitusyhtiöistä, jolla on jo yli 160-vuotinen toimintahistoria. Olemme perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka luo omistaja-arvoa sijoittamalla listattuihin ja listaamattomiin yhtiöihin sekä kiinteistöihin. Vuonna 2016 Ahlström Capitalin portfolioyhtiöiden liikevaihto oli yli neljä miljardia euroa ja se työllisti lähes 13 000 ihmistä 27 maassa. Tällä hetkellä Ahlström Capitalin portfolioon kuuluvat merkittävät sijoitukset listatuissa yhtiöissä Ahlstrom-Munksjö Oyj:ssä ja Suominen Oyj:ssä. Portfolioon kuuluvan lisäksi Destia Group Oyj, Enics AG ja sijoitus AC Cleantech Fund -rahastoon. Portfolioomme kuuluu myös huomattavia kiinteistö- ja metsäomistuksia.
Sijoitamme yhtiöihin, joilla on merkittävää kasvupotentiaalia - yhtiöihin, joista voimme tehdä alansa johtavia yrityksiä. Kehitämme sijoituksiamme teollisella osaamisellamme, yrittäjäperinteellämme sekä kestävällä pitkän tähtäimen omistajuudella.Kehitämme yrityksistä alansa johtajia - We develop leading businesses.
www.ahlstromcapital.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ahlström Capital Oy
Lasse Heinonen utnämnd till verkställande direktör för Ahlström Capital6.3.2018 09:15:00 EET | Pressmeddelande
Ahlström Capitals styrelse har utnämnt ekon.mag Lasse Heinonen, (49), till ny verkställande direktör. Han tillträder sin post senast 1 augusti 2018.
Lasse Heinonen on nimitetty Ahlström Capitalin toimitusjohtajaksi6.3.2018 09:15:00 EET | Tiedote
Ahlström Capital Oy:n hallitus on nimittänyt KTM Lasse Heinosen, (49), Ahlström Capitalin toimitusjohtajaksi. Heinonen aloittaa tehtävässään viimeistään 1. elokuuta 2018.
Ahlström Capitalin toimitusjohtaja Hans Sohlström jättää yhtiön21.12.2017 10:13:18 EET | Tiedote
Ahlström Capital Oy:n toimitusjohtaja Hans Sohlström jättää tehtävänsä siirtyäkseen Ahlstrom-Munksjö Oyj:n toimitusjohtajaksi. Sohlström jättää tehtävänsä viimeistään 29.6.2018. Rekrytointiprosessi uuden toimitusjohtajan löytämiseksi käynnistetään välittömästi.
Ahlström Capitals verkställande direktör Hans Sohlström avgår21.12.2017 10:13:17 EET | Pressmeddelande
Ahlström Capital Oy:s verkställande direktör Hans Sohlström avgår från sin befattning för att tillträda som verkställande direktör i Ahlstrom-Munksjö Oyj. Sohlström lämnar sin befattning senast 29.6.2018. Rekryteringsprocessen för att hitta en ny verkställande direktör inleds omedelbart.
Ahlström Capital köper ett nybyggnadsprojekt i Kånala, Helsingfors, av Lehto Group30.11.2017 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Ahlström Capital har förvärvat ett bolag vid namn Kiinteistö Oy Hankasuontie 11 A och tecknat ett entreprenadavtal med Lehto Group Oyj om en helhet som ska byggas på tomten. Affären slöts i dag.