Bisnes kasvaa – verkkorautakauppa laajenee kivijalkaan

Rautakauppa on ollut viimeisiä internetiin siirtyneitä kaupan aloja, ja verkkorautakauppa onkin kasvanut vahvasti viime vuosina. Kehitys kulkee kuitenkin myös toiseen suuntaan: nyt verkkorautakauppa laajentaa kivijalkamyymälään.
Kyseessä on verkkorautakaupan markkinajohtaja Taloon.com, joka avaa ensimmäisen verkkorautakaupan palvelumyymälänsä Vantaan Tammistoon lauantaina 22. huhtikuuta.
”Rautakaupassa on paljon yksinkertaisia tuotteita, jotka soveltuvat verkkokauppaan, mutta on myös tuotteita, jotka ovat monimutkaisempia, mittatilauksena tehtäviä tai vaativat neuvontaa”, toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki perustelee palvelumyymälän avaamista.
Esimerkkeinä hän mainitsee ikkunat, ulko-ovet ja vesikatot.
”Näitä myydään paljon toki verkossakin, sillä osa asiakkaista haluaa tehdä ostoksensa verkossa rauhassa ja itsenäisesti. Osa taas kaipaa neuvoja, ja uskomme, että palvelumyymälällä pystymme myymään vielä lisää.”
Tähän vuodenaikaan ajankohtaisia ovat muun muassa puutarhakoneet, kylpytynnyrit, ulkoporealtaat ja piharakennukset. Taloon.comin palvelumyymälässä on myös ammattiasiakkaille suunnattu laaja työkalu- ja puutarhakonevalikoima, joka keskittyy erityisesti parhaisiin ammattilaismerkkeihin.
Lähteenmäki suunnittelee, että Taloon.com avaa lisää palvelumyymälöitä, kun konsepti on saatu hiottua monistettavaksi.
Vuodesta 2004 asti internetissä toimineella Taloon.comilla on verkossa yli miljoona kävijää kuukaudessa. Yrityksen myynti oli viime vuonna 25 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 23 prosenttia. Myös henkilökuntaa on palkattu koko ajan lisää – tänä vuonna on tarkoitus rekrytoida kymmenkunta henkilöä.
”Dominoimme verkkorautakauppaa, mutta koko rautakaupasta on verkossa vielä merkittävästi pienempi osuus kuin muilla kaupan aloilla. Aiomme haukata osuutta lisää, kun verkkokauppa vääjäämättä kasvaa tulevina vuosina”, Lähteenmäki sanoo.
”Seuraava askel on todennäköisesti se, että tarjoamme tuotteita asennettuna. Sen tyyppinen myynti on verkossa vielä haastavaa.”
Lähteenmäen mukaan yrityksen kova kustannuskilpailukyky näkyy asiakkaille edullisina hintoina.
Avajaispäivänä kansaa houkutellaan paikalle Tammiston palvelumyymälään poikkeuksellisen edullisilla akkuporakoneilla ja tietenkin ilmaisilla ämpäreillä. Ilmaiset ämpäritkin ovat kalliimpia muualla, sillä 500 ensimmäistä asiakasta saa ämpäriinsä euron kaupan päälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki
p. 040 720 6892
kimmo.lahteenmaki@taloon.com
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Suurenmoinen rautakauppa netissä vuodesta 2004.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taloon.com
Älyä kotiin pienellä tai isolla rahalla14.12.2017 10:02:49 EET | Tiedote
Tämän päivän trendi on älykoti, jonka laitteita voi ohjata puhelimella. Taloon.com antaa vinkit, miten pääsee älykodin kokeilemisessa alkuun.
Verkkorautakauppa Taloon.com kasvoi viidenneksellä5.7.2017 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhtiö suunnittelee lisäväen palkkaamista ja uusien palvelumyymälöiden avaamista.