Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

60 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen Natoon – ja päätöksen jo tänä vuonna

Jaa
Suomalaisista 60 prosenttia kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta, jonka kyselyyn vastasi 2 074 henkilöä 4.3.–15.3.2022. Nato-jäsenyyttä vastustaa 19 prosenttia. Nato-jäsenyyden kannatus on nyt korkeammalla kuin koskaan Arvo- ja asennetutkimuksen mittaushistoriassa. EVA on mitannut Nato-kannatusta vuodesta 1998.
”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%)
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus

Suomalaisista 60 prosentin mielestä päätös Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä pitäisi tehdä tänä vuonna: 41 prosentin mielestä jo lähikuukausina ja 19 prosentin mielestä ennen vuoden 2022 loppua.

Puolustusliiton jäsenyyden kannatus on noussut viime syksystä 34 prosenttiyksikköä ja vastustus vähentynyt 21 prosenttiyksikköä. Kyseessä on poikkeuksellisen nopea ja suuri muutos asennoitumisessa vuodesta 1984 tehdyn Arvo- ja asennetutkimuksen historiassa.

”Asennekäänteessä on kyse suomalaisten reaktiosta turvallisuusympäristön muutokseen, joka näyttää vieneen pitkään Suomessa vallalla olleelta turvallisuuspoliittiselta ajattelulta pohjan. Venäjä on osoittanut, ettei se kunnioita naapurimaidensa koskemattomuutta. Ukrainan sota on konkretisoinut suomalaisille omalla maaperällä käytävän puolustussodan kauheuden ja tehnyt selväksi, etteivät Natoon kuuluvat maat voi tuoda sotavoimiaan liittouman ulkopuolisen maan puolustuksen avuksi”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Suurimmassa osassa väestöryhmiä enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä. Miehet kannattavat Nato-jäsenyyttä selvästi naisia enemmän, vanhimmat ja nuorimmat kannattavat vahvimmin Natoa. Jäsenyyden kannatus kasvaa sosioekonomisen statuksen kohotessa.

Kokoomuksen kannattajissa Nato-jäsenyyden puolto on vahvinta (84 %). Yli 60 prosentin Nato-kannatus on RKP:n (79 %), Liike Nytin (70 %), perussuomalaisten (63 %), sosiaalidemokraattien (62 %), keskustan (61 %) ja vihreiden (61 %) äänestäjissä. Pienintä Nato-kannatus on vasemmistoliiton äänestäjissä, mutta heissäkin Nato-kannattajia (33 %) on enemmän kuin vastustajia (31 %).

Puolet (48 %) suomalaisista kannattaisi Nato-jäsenyyttä, vaikka ylin valtiojohto ei kannattaisi.

”Tämä osoittaa, että Nato-kannatus on vankkaa ja suomalaiset ottavat nyt etumatkaa poliittisiin päättäjiin”, Haavisto sanoo.

Tulokset perustuvat 2 074 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tutkimuksen tiedonkeruu on tehty Ukrainan sodan toisen ja kolmannen viikon aikana, 4.3.–15.3.2022. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy), joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. EVAn tutkimus on pisin Nato-jäsenyyttä koskeva säännöllinen mielipideseuranta Suomessa.

Ilkka Haavisto: Naton kynnyksellä -EVA Analyysi tiistaina 22.3. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%)
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa
Milloin mahdollinen ratkaisu Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä pitäisi tehdä (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Milloin mahdollinen ratkaisu Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä pitäisi tehdä (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa
”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%)
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
”Suomen tulisi liittyä Natoon” (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa
EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Kuva: Matti Rajala / EVA
EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Kuva: Matti Rajala / EVA
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

https://www.eva.fi/

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye