Espoon kaupunki - Esbo stad

Sata penkkiä, sata tarinaa – kerro omasi

Jaa
Espooseen asennetaan sata uutta penkkiä, joiden paikkoja kaupunkilaiset saivat toivoa. Nyt kerätään espoolaisiin paikkoihin liittyviä tarinoita, jotka liitetään osaksi uusia penkkejä.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi Espooseen tulee sata uutta penkkiä, joiden paikkoja kaupunkilaiset saivat ehdottaa viime syksynä. Penkkejä toivottiin esimerkiksi rantaraitin varrelle, puistoihin ja vanhusten palveluiden yhteyteen. Paikat valittiin yli 350 saapuneen ehdotuksen joukosta.

”Ikäihmisten liikkumisen tukeminen oli yksi valintakriteereistä, kun penkkien paikkoja valittiin. Merikartanon palvelutalolle ja Viherlaakson muistipalvelukeskukseen toteutetaankin ulkoilureitit, joiden varrelle tulee penkkejä tiheämmin, samoin Matinkylän urheilupuistolta rantaraitille”, kertoo ympäristömuotoilija Niko Riepponen.  

Rantaraitin varteen tai sen välittömään läheisyyteen tulee 18 uutta penkkiä. Myös luonnonkauniit paikat, kuten rannat korostuivat toiveissa. Pitkäjärven ja Lippajärven rannat saavatkin omat juhlapenkkinsä. Asennukset ovat parhaillaan käynnissä, ja penkit saadaan paikoilleen toukokuun loppuun mennessä.

Kerro oma espoolainen tarinasi

Penkkeihin kerätään tarinoita, joita kuka tahansa voi jättää karttakyselyn kautta toukokuun ajan. Tämän jälkeen niitä pääsee lukemaan älypuhelimella penkkeihin kiinnitettävien QR-koodien ja NFC-tunnisteiden avulla. Penkin viestiseinälle voi myös jättää oman tarinansa reaaliajassa.

Oman espoolaisen tarinansa voi jättää nimettömänä karttakyselyyn osoitteessa:
https://maptionnaire.com/fi/2670, josta näkee myös uusien penkkien sijainnit. Kysely on tehty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, mutta tarinoida voi millä kielellä tahansa.

Yhteyshenkilöt

Ympäristömuotoilija Niko Riepponen
Puh. 046 877 1927, niko.riepponen@espoo.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye