Turvakodit auttavat myös juhannuksena
17.6.2013 10:41:30 EEST | Ensi- ja turvakotien liitto | Tiedote
Turvakotiin voi myös soittaa, jos haluaa keskustella omasta ja perheen turvallisuudesta. Usein jo perheväkivallasta kertominen helpottaa oloa. Yhteystiedot löytyvä muun muassa Nettiturvakodista: www.turvakoti.net.
Läheiset huomaavat orastavan väkivallan ensimmäisinä
Läheiset huomaavat usein perheen tilanteen ensimmäisinä. Heillä voi olla merkittävä rooli siinä, että perhe saa ammattiapua ajoissa. Väkivallan puheeksi ottaminen ei ole aina helppoa. Aloittaa voi esimerkiksi kertomalla, mitä on nähnyt tai kuullut ja mistä on huolissaan. Jos läheinen puhuu asiasta, pysähdy kuuntelemaan. Puhuminen on osoitus luottamuksesta ja merkki halusta muuttaa tilannetta.
Väkivaltaa saatetaan sietää vuosia ennen avunhakemista
Vaikka perheväkivallasta on viime vuosina puhuttu paljon ja kynnys avun hakemiseen on madaltunut, niin perheväkivaltaa saatetaan sietää jopa useita vuosia ennen avun hakemista. Perheen koossa pysymistä lasten takia pidetään niin tärkeänä, että parisuhdetta yritetään jatkaa väkivallasta tai sen pelosta huolimatta. Pitkittynyt väkivalta traumatisoi ja vaikeuttaa ratkaisujen tekemistä. Väkivalta perheessä vaikuttaa aina myös lasten elämään, vaikka he eivät itse olisi suoraan väkivallan kohteena.
Usein väkivalta olisi mahdollista estää, jos turvakotiin otettaisiin yhteyttä jo siinä vaiheessa, kun tilanne kotona tuntuu uhkaavalta. Töniminen, tukistaminen tai repiminen on väkivaltaa. Uhkailu, liiallinen kontrollointi tai nimittely on jo vakava merkki siitä, että perhe tarvitsee apua. Koskaan ei kannata jäädä odottamaan riidan kärjistymistä väkivaltaiseksi.
Apua väkivallan kaikille osapuolille
Turvakodeissa ja niiden avopalveluissa autetaan väkivallan kaikkia osapuolia. Erityistä huomiota kiinnitetään väkivallan todistajina tai kohteina olleiden lasten auttamiseen. Lapsille tarjottu tuki on sekä ennaltaehkäisevää että lapsen turvallisuutta ja selviytymiskeinoja vahvistavaa työskentelyä, jossa myös vanhemmat saavat tukea. Turvakotien Jussi-työ sekä Lyömätön Linja Espoossa tarjoavat väkivallan tekijöille ammatillista apua väkivaltakierteen katkaisemiseksi ja sen ehkäisemiseksi.
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, joka auttaa haavoittavissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäisee perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Liitto toimii 29 jäsenyhdistyksensä keskusjärjestönä. Jäsenyhdistykset ylläpitävät 12 turvakotia, 10 ensikotia sekä 6 päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia. Osa yhdistyksistä keskittyy avopalveluihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tiedottaja Mikko Savelainen, Ensi- ja turvakotien liitto. Puh. 040 5877 278, sp. mikko.savelainen@ensijaturvakotienliitto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liittoAsemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä ennätyslukemissa – nuorten seurusteluväkivalta on kasvava ilmiö5.3.2026 09:43:15 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on noussut ennätykselliseksi. ETKL:n jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluissa autettiin lähes 12 000 ihmistä vuonna 2025. Määrä on kasvanut yli 60 prosenttia kuluvan vuosikymmenen aikana. Uutena nousussa olevana ilmiönä korostuu nuorten kokema seurusteluväkivalta.
Vanhemmaksi neurokirjolla – avoin verkkokurssi lisää ymmärrystä ja auttaa vauva-arjessa3.2.2026 12:34:37 EET | Tiedote
Maksuton uusi kurssi tarjoaa tukea vauvan vanhemmille, joilla on neurokirjon piirteitä. Verkkokurssi auttaa sekä vanhemmuuteen valmistautuvia että pienen vauvan kanssa eläviä vanhempia löytämään keinoja arjen sujuvoittamiseen ja oman jaksamisen vahvistamiseen. Kurssi sopii myös ammattilaisille.
Apua väkivaltaan saa myös jouluna19.12.2025 10:17:34 EET | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL) kannustaa hakemaan apua uhkaaviin tilanteisiin matalla kynnyksellä myös jouluna. Turvakodit päivystävät vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Maksuttomista chat-palveluista omaan tai läheisen tilanteeseen saa ammattiapua nimettömästi.
Turvallinen koti ja ilo lapsista ovat vauvaperheen voimavara – tuore selvitys nostaa esiin mikä vauvaperheitä auttaa jaksamaan11.12.2025 10:24:00 EET | Tiedote
Kodin turva ja myönteinen palaute onnistumisista tuottavat eniten iloa vauva-arjessa. Jaksamista tukevat hyvin pienet asiat ja nopeasti saatu apu. Jopa 86,5 % vastaajista on tyytyväisiä vauva-arkeensa. Tämä selviää Ensi- ja turvakotien liiton keväällä 2025 toteuttamasta verkkokyselystä, mihin vastasi 1545 vauvan ja taaperon vanhempaa eri puolilla Suomea.
Nuorten seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta on usein rikos11.11.2025 12:25:23 EET | Tiedote
45 % parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä on kokenut seurusteluväkivaltaa. Seurusteluväkivaltaan suhtaudutaan usein väheksyvästi, vaikka se on vakava ongelma ja täyttää usein rikoksen tuntomerkit. Satakunnassa seurusteluväkivaltaan apua hakevista asiakkaista monella on käynnissä rikosprosessi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme