Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä ennätyslukemissa – nuorten seurusteluväkivalta on kasvava ilmiö
5.3.2026 09:43:15 EET | Ensi- ja turvakotien liitto | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on noussut ennätykselliseksi. ETKL:n jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluissa autettiin lähes 12 000 ihmistä vuonna 2025. Määrä on kasvanut yli 60 prosenttia kuluvan vuosikymmenen aikana. Uutena nousussa olevana ilmiönä korostuu nuorten kokema seurusteluväkivalta.
Apua hakevien määrä on huomattava ja lähes samaa tasoa kuin poliisin vuosittain kirjaamat lähisuhdeväkivaltarikokset. Vaikka avunhakijoiden määrän kasvu ei suoraan kerro väkivallan lisääntymisestä, muutos on ollut merkittävä: vielä vuosikymmenen alussa apua lähisuhdeväkivaltaan haki alle 8 000 henkilöä vuodessa.
Liiton jäsenyhdistysten avopalveluissa autetaan säännöllisesti enemmän ihmisiä kuin turvakodeissa. Avopalveluihin on matala kynnys hakeutua, ja ne vastaavat monien tarpeisiin jopa turvakoteja paremmin. Esimerkiksi seurusteluväkivallan tilanteissa, joissa osapuolet eivät asu yhdessä, turvakoti ei yleensä ole oikea paikka hakea apua. Tällöin väkivaltatyön avopalvelut tarjoavat joustavaa tukea. Kehityksen taustalla on muun muassa matalan kynnyksen chat-palvelujen lisääminen.
– Avun hakemisen kynnys on madaltunut. Yhä useampi nuori ja aikuinen tulee avopalveluihin jo varhaisemmassa vaiheessa, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.
Seurusteluväkivaltaa kokevien nuorten määrä on kasvussa
Vielä muutama vuosi sitten seurusteluväkivaltaa kokeneita nuoria oli auttamispalveluissa hyvin vähän. Tyypillisesti apua hakeneet lähisuhdeväkivallan uhrit olivat alakouluikäisiä tai nuorempia lapsia, jotka olivat kokeneet väkivaltaa kotona tai todistaneet sitä.
Vuonna 2025 apua haki kuitenkin jo yli 400 13–21‑vuotiasta, jotka olivat kokeneet seurustelu- tai muuta lähisuhdeväkivaltaa.
Satakunnan ensi- ja turvakoti ry:n kriisi- ja lähisuhdeväkivaltatyöntekijä Maritta Illman kertoo:
– Nuorimmat avunhakijat ovat 15‑vuotiaita, ja lähes kaikilla on rikosprosessi käynnissä. Nuorten auttamiseen tarvitaan oikea-aikaisuutta ja tietoa koko palvelujärjestelmästä.
Nuoria tavoitettu tavallista enemmän
Seurusteluväkivallan näkyminen avunhakijoissa liittyy myös siihen, että nuoria on tavoitettu aiempaa tehokkaammin. Ensi- ja turvakotien liiton kaksivuotinen, Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Väkivallattomuuden tukijat (ESR+) ‑hanke järjesti viime vuonna turvallisen seurustelun työpajoja yli 2 000 nuorelle.
Palautteen mukaan 85 prosenttia nuorista kertoi oppineensa, miten toimia turvallisemmin ja kunnioittavammin muita kohtaan. Hankkeen kokemusten perusteella seurusteluväkivalta on laaja ja sukupuolistunut ilmiö, joka vaikuttaa syvästi nuorten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja tulevaisuuteen. Digitaalisissa ympäristöissä näkyvät myös uudet väkivallan muodot, kuten kontrollointi, jatkuvat yhteydenotot ja seksuaalisten kuvien jakaminen ilman lupaa.
Seurusteluväkivallan torjunta on osa ratkaisua
Jopa 45 prosenttia 16–17‑vuotiaista seurustelleista tytöistä on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Tämä korostaa tarvetta vahvistaa nuorille suunnattuja tukipalveluja ja lisätä ehkäisevää työtä kouluissa, nuorisotyössä ja oppilashuollossa.
Väkivalta alkaa usein hienovaraisesti – mustasukkaisuutena, kontrollointina tai painostuksena – ja voi laajentua henkiseksi, fyysiseksi, seksuaaliseksi tai digitaaliseksi väkivallaksi. Monet nuoret hakevat apua vasta väkivallan jatkuttua jo pidempään, sillä häpeä ja epävarmuus estävät kertomasta tilanteesta ajoissa.
– Seurusteluväkivallan torjunta on keskeinen tapa ehkäistä myöhempää lähisuhdeväkivaltaa. Turvallisten ihmissuhdetaitojen oppiminen nuorena on ratkaisevan tärkeää, sanoo hankkeen projektipäällikkö Ilona Mäki Ensi‑ ja turvakotien liitosta.
Hankkeessa on kehitetty välineitä seurustelun turvallisuuden puheeksiottoon sekä täysin uusi Seurustelun turvallisille raiteille ‑malli nuorille, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa.
Kehittämistyötä tehdään kuuden jäsenyhdistyksen voimin yhteistyössä ammattilaisten ja nuorten kanssa: Etelä‑Pohjanmaan ensi‑ ja turvakotiyhdistys ry, Kuopion Ensikotiyhdistys, Oulun ensi‑ ja turvakoti ry, Satakunnan ensi‑ ja turvakoti ry, Pääkaupungin turvakoti ry ja Turun Ensi‑ ja Turvakoti ry.
Seurusteluväkivaltaa kokeneen “Viljan” viesti nuorille: Vastuu on aina tekijällä
15‑vuotiaana seurusteluväkivaltaa kokenut Vilja muistuttaa, että apua on saatavilla ja toipuminen on mahdollista. Hän rohkaisee nuoria hakeutumaan avun piiriin ja luottamaan siihen, että tulevaisuudessa voi löytää turvallisen ja kunnioittavan kumppanin.
Väkivaltaa käyttäville Vilja painottaa vastuun kuuluvan aina tekijälle:
– Pahaa oloa ei saa purkaa toiseen – turvallisempaa toimintaa voi oppia.
Vilja vetoaa myös aikuisiin, opettajiin ja ammattilaisiin: seurusteluväkivalta on yhtä vakavaa kuin aikuisten parisuhdeväkivalta, ja sen vaikutukset voivat heikentää nuoren hyvinvointia vuosiksi.
Lue Viljan haastattelu Enska-lehdestä.
Näin tunnistat seurusteluväkivallan
Väkivaltaan voi viitata esimerkiksi:
-
mustasukkaisuus, joka rajoittaa menemisiä tai ihmissuhteita
-
jatkuva yhteydenotto, viestien vahtiminen tai puhelimen tarkistaminen
-
nimittely, pelottelu tai uhkailu
-
töniminen, läpsiminen tai muu fyysinen satuttaminen
-
painostaminen seksiin tai alastonkuvien lähettämiseen
Väkivalta ei ole koskaan kokijan syy. Tekijä on aina vastuussa teoistaan – väkivallan muodosta riippumatta.
Yhteyshenkilöt
Mikko SavelainenViestintäpäällikköEnsi- ja turvakotien liitto
Puh:0405877278mikko.savelainen@etkl.fiTietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vaikeissa elämäntilanteissa ihminen on tekoälyä parempi keskustelukumppani5.6.2026 09:18:21 EEST | Tiedote
Moni hakee vastauksia pulmiin sosiaalisesta mediasta ja tekoälystä, mutta neuvojen arviointi jää usein yksin avunhakijan vastuulle. Ensi- ja turvakotien (ETKL) liiton valtakunnallisissa chateissa voi keskustella nimettömästi ihmissuhdeturvallisuuteen liittyvistä asioista ammattilaisen kanssa ja saada tukea luotettavalta asiantuntijalta. Chatissa kannattaa keskustella huolista jo ennen perheen yhteistä, tiivistä loma-aikaa.
Järjestöt tarjoavat merkittävän osan lähisuhdeväkivallan avusta - valmistelussa oleva ehdotus ei saa vaarantaa apua2.6.2026 12:58:20 EEST | Tiedote
Suomessa järjestöt auttavat vuosittain tuhansia ihmisiä lähisuhdeväkivallan eri tilanteissa. Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten tekemä työ on keskeinen osa väkivallan katkaisemista ja sen seurauksista selviämistä. THL:n seuraavaan hallitusohjelmaan ehdottama lainsäädäntömuutos voisi muuttaa merkittävästi järjestöjen rahoituspohjaa ja samalla ihmisten mahdollisuuksia saada apua.
Luonto lievittää vauvaperheiden stressiä – jo lyhyt ulkoilu parantaa jaksamista4.5.2026 11:29:45 EEST | Tiedote
Luonto on yksi merkittävimmistä vauvaperheiden hyvinvointia tukevista tekijöistä. Tutkimusten ja vanhempien omien kokemusten mukaan lyhytkin ulkoilu vauvan kanssa voi lievittää stressiä, tukea jaksamista ja vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Ensi‑ ja turvakotien liitto kehittää yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa luontolähtöisiä menetelmiä vauvaperheiden tukemiseen.
Tarja Filatov jatkaa ETKL:n puheenjohtajana, hallitukseen uusia jäseniä27.4.2026 13:40:50 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Elias Janhunen (Lapsen kengissä ry), Hanna Hämäläinen (Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry) ja Marianna Roine (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry).
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL): Lisäleikkaus sotejärjestöiltä on 50 miljoonaa pois apua tarvitsevilta27.4.2026 13:28:07 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihessä tekemä päätös leikata sosiaali‑ ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista vielä 50 miljoonaa euroa on raskas lisäleikkaus apua tarvitsevien ihmisten turvaverkkoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme