Nimityksiä Hartela-konsernin johdossa
29.5.2017 12:35:47 EEST | Hartela | Tiedote
Hartela-yhtiöt Oy:n uudeksi talousjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Timo Suonsyrjä (s. 1968). Suonsyrjä siirtyy tehtävään NCC:ltä, jossa hän on työskennellyt eri tehtävissä, viimeksi talousjohtajana vuodesta 2010. Ennen NCC:tä Suonsyrjä on työskennellyt KPMG:llä sekä Uudenmaan lääninverovirastossa.
Hartela Etelä-Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Marko Heino siirtyy pois Hartela-konsernin palveluksesta elokuussa 2017. Hänen seuraajakseen on nimitetty Matti Aho (s. 1963). Aho on viimeksi työskennellyt NCC:n aluetoimintojen toimialajohtajana, ja sitä ennen mm. Baltian ja Venäjän toimialajohtajana, pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen toimialajohtajana sekä hankekehitysjohtajana. NCC:tä ennen hän on työskennellyt mm. Projektikonsulteilla ja Polarilla.
Sekä Suonsyrjä että Aho raportoivat konsernin toimitusjohtajalle ja aloittavat uusissa tehtävissään 7.8.2017.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korkiamäki, toimitusjohtaja
Hartela-yhtiöt Oy, p. 050 2238
juha.korkiamaki@hartela.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin. Rakennamme asuntoja ja toimitiloja sekä kehitämme kiinteistöjä ja alueita. 75-vuotias, suomalainen perheyhtiö työllistää noin 600 rakentamisen ammattilaista. Konserniin kuuluvat Turun ja Tampereen seudulla sekä Satakunnassa ja Länsi-Uudellamaalla toimiva Hartela Länsi-Suomi Oy, pääkaupunkiseudulla ja ympäristökunnissa sekä Lahdessa toimiva Hartela Etelä-Suomi Oy sekä Oulun talousalueella toimiva Hartela Pohjois-Suomi Oy. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela rakentaa Robonicille uudet toimitilat Tampereen Lahdesjärvelle9.6.2026 10:16:35 EEST | Tiedote
Hartela toteuttaa toimitilahankkeen KVR-urakkana, ja hankkeen rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit. Pirkanmaalla toimiva korkean teknologian yhtiö Robonik on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten laukaisu- ja testausalustoihin.
Hartela myy Apianlahden palvelukorttelin Public Property Investille Valkeakoskella5.6.2026 11:46:33 EEST | Tiedote
Hartela on myynyt Valkeakoskelle toteutettavan Apianlahden palvelukorttelin kansainväliselle sijoittajalle PPI:lle. Hanke etenee suunnitellusti Hartelan hankekehittämänä ja toteuttamana.
Hartela rakentaa päiväkodin ja alakoulun Ylöjärvelle28.5.2026 12:04:18 EEST | Tiedote
Hartela toteuttaa Ylöjärven kaupungille Vuorentaustan uuden päiväkoti- ja koulurakennuksen.
Hartela toteuttaa Linnakaupungin monitoimitalon Turkuun allianssimallilla11.5.2026 10:11:29 EEST | Tiedote
Linnakaupungin monitoimitalo on merkittävä julkinen rakennushanke, joka palvelee laajasti alueen lapsia, nuoria ja asukkaita ja tukee Linnakaupungin kehittymistä yhdeksi Turun nopeimmin kasvavista kaupunginosista.
Hartela nimittää Jarkko Ilkan liiketoimintajohtajaksi7.5.2026 13:00:52 EEST | Tiedote
Hartela on nimittänyt RI Jarkko Ilkan liiketoimintajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Ilkka aloittaa tehtävässään 2026 elokuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
