”Lukuja luodoilta – Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen” on lumoava lintutietokirja

Teoksessa saaristolintujen tuntijat vievät seuraamaan läheltä lintujen elämää – porkkananokkaisesta meriharakasta surumieliseen alliin, laumasieluiseen valkoposkihanheen ja ulkoluotojen karikukkoon.
Millaisia vaaroja lintumme kohtaavat? Mihin ne muuttavat talvella? Miten lajisto muuttuu? Kirjassa valotetaan viimeisimpien lintulaskentojen tuloksia. Historiakertomuksissa kuljetaan menneiden aikojen munanpaistajien ja legendaaristen suurrengastajien jäljillä. Haastatteluissa kaupunkilaiset kertovat omista merkityksellisistä lintusuhteistaan.
Luostarisen lintulaskentatyö alkusysäys kirjalle
Lukuja luodoilta – Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen -kirjan toimittaminen on saanut innoituksensa ja keskeisimmän sisältönsä Matti Luostarisen ansiokkaasta laskentatyöstä. Luostarinen laski saaristolinnut Helsingin saarilla ja luodoilla joka kesä vuosina 1996–2013.
”Monet lintuharrastajat aloittavat rengastamisen jo teini-iässä. Itse aloitin rengastushomman ’vanhalla iällä’, 30-vuotiaana. Laskentahomma on opettanut minulle paljon lintujen elämästä. Kymmenvuotiaana en vielä erottanut heinäsorsan ja kalalokin pesää toisistaan. Nyt tiedän, että kalalokki munii enintään kolme munaa, mutta heinäsorsa kuusitoista. Kalalokin pesä on pieni heinäkupu, kun taas heinäsorsalla on iso untuvapesä.” (Matti Luostarinen)
Saaristolintuihin törmää maissakin
”Helsingin rannoilla meren lintumaailma on jatkuvasti näkyvillä. Kattojen yllä kumeasti kaklattavat harmaalokit ovat yksi varhaisimmista kevään merkeistä. Jo huhtikuussa rantaviivaa kiertämään saapuu myös pirteitä meriharakoita. Ne ovat läsnä pitkin kaupungin rantoja oikeastaan missä vain, ja niitä riittää nurmikoillekin tepastelemaan. Huhtikuussa esimerkiksi Lauttasaaren kärjessä voi nähdä satoja haahkoja, kun ne soidintavat hieman ulompana saarten läheisyydessä. Osa haahkoista tulee lähemmäs, lahdille saakka.” (Lukuja luodoilta)
Saaristolintujen tarkkaileminen tuottaa iloa ja hyvinvointia. Kirja on runsas tieto- ja elämyspaketti kaikille linnuista, saaristoluonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille.
Lukuja luodoilta on tehty yhteistyössä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen, Harakan luontokeskuksen ja Ympäristötutkimus Yrjölän sekä lintuasiantuntijoiden kanssa. Teoksen ovat kirjoittaneet Eero Haapanen, Antti Halkka, Matti Luostarinen, Raimo Pakarinen, Marjo Soulanto, Juha Tiainen, Sini Tuoriniemi ja Rauno Yrjölä.
Julkaisijat: Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja Ympäristötutkimus Yrjölä Oy.
Kirjatilaukset: Rauno Yrjölä, rauno.yrjola(at)yrjola.fi, puh. 040 7819 1908, http://www.yrjola.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo Pakarinen
kirjan päätoimittaja, ympäristötarkastaja
kaupunkiympäristön toimiala
ympäristöpalvelut
puh. 040 5699 793
raimo.pakarinen@hel.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kulosaaren ja Herttoniemen välinen pätkä Itäbaanaa valmistui etuajassa18.6.2025 10:35:09 EEST | Tiedote
Kilometrin verran uutta kaupungin laadukkainta baanaa on nyt valmiina Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välillä. Urakka valmistui kuukauden etuajassa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme