Väitös: Antiikin Ateenassa karkotettiin määräajaksi normien rikkojia
Aatehistoriallinen tutkimus lähestyy ostrakismos-järjestelmää tuoreesta näkökulmasta asettamalla sen laajaan kulttuuriseen kontekstiin ja keskittymällä sen ei-poliittisiin ulottuvuuksiin. Tutkimus nostaa esiin ennen kaikkea karkottajien näkökulman tulkitsemalla äänestysliuskoina toimineita saviruukun sirpaleita (ostrakoneja) ja vertaamalla niitä kreikankielisistä kirjallisista lähteistä saatavaan tietoon. Tutkimus haastaa niiden antiikintutkijoiden näkemykset, joiden mukaan ostrakismos kehitettiin ja sitä käytettiin ennen kaikkea poliittisiin tarpeisiin. Tätä vastoin väitöstutkimus havainnollistaa, että monivivahteinen hybriksen käsite oli keskeinen ostrakismoksen käyttämisen yhteydessä. Hybris ymmärrettiin sekä julkeaksi jumalten uhmaamiseksi että yhteisön moraalisten ja sosiaalisten sääntöjen tahalliseksi rikkomiseksi, ja sen uskottiin johtavan jumalalliseen rangaistukseen. Hybris liittyi henkilön mielentilaan ja motiiveihin, ja se ymmärrettiin lisäksi häpeäntunnon ja itsehillinnän puutteeksi sekä muiden kunniaa loukkaaviksi teoiksi. Tutkimustulosten mukaan ateenalaiset puuttuivat ostrakismoksen keinoin henkilön vihamielisiin aikomuksiin ja yhteisönvastaisiin motiiveihin ennaltaehkäisevässä hengessä. Toisaalta tutkimus osoittaa, että ostrakismos tarjosi ateenalaisille mahdollisuuden karkottaa joukostaan tällainen hybristinen henkilö ennen väkivallan leviämistä henkilöiden väliseltä poliittiselle tasolle.
Useat kreikkalaiset kirjalliset lähteet liittävät ostrakismoksen synnyn ja käytön tyrannian ennaltaehkäisemiseen. Tutkimus paljastaa, että ostrakismos-karkottajat ilmaisivat ja lujittivat klassiselle Ateenalle leimallista kohtuullisuuden ideologiaa sulkemalla yhteisöstään ulos kuvitteellisia ja symbolisia tyranneja. Tutkimus osoittaa myös, että ateenalaiset ymmärsivät ostrakismoksen kansanvallan symboliksi, jonka keinoin määriteltiin sopivan käyttäytymisen rajoja ja kansalaiskelpoisuuden ehtoja. Lähettämällä hybristisen yksilön väliaikaiseen maastakarkotukseen ateenalaiset pyrkivät yhtäältä välttämään jumalten vihan, toisaalta rankaisemaan rajojen rikkojaksi miellettyä yksilöä. Näin ostrakismos palveli sekä rankaisevia että ennaltaehkäiseviä tarkoituksia.
---
Filosofian maisteri Suvi Kuokkanen väittelee Oulun yliopistossa keskiviikkona 12.7.2017. Aate- ja oppihistorian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Controlling a Hybristic Individual, Enforcing Moral and Social Norms. The Punitive and Preventive Motives of Ostracizing in Fifth-Century BCE Athens (Hybriksen kontrollointia, sosiaalisille ja moraalisille normeille alistamista. Ostrakismos-karkotusten rankaisevat ja ennaltaehkäisevät motiivit Ateenassa 400-luvulla eaa.). Vastaväittäjänä toimii professori Nick Fisher Cardiffin yliopistosta Iso-Britanniasta ja kustoksena dosentti Maija Kallinen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Kuusamonsalissa (YB210) kello 12.
---
Oppiarvo ja nimi:
Filosofian maisteri Suvi Kuokkanen
Syntymäaika ja -paikka:
1979 Uurainen
Yo-tutkintovuosi ja koulu:
2001, Jyväskylän aikuislukio
Väittelijän yhteystiedot:
suvi.kuokkanen@oulu.fi
040 765 8657
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme