Tekoälyä hyödyntävä tutkimus voi parantaa rintasyövän varhaista tunnistamista – Oulussa koottu potilasaineisto on kansainvälisesti poikkeuksellinen
22.5.2026 18:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopistossa käynnistyvä tutkimus yhdistää laajan rintasyöpäpotilaiden potilasaineiston ja tekoälypohjaisen lääketieteellisen kuvantamisen. Tavoitteena on parantaa rintasyövän seulonnan tarkkuutta ja kehittää uusia keinoja arvioida syövän aggressiivisuutta jo diagnoosivaiheessa.

Tutkijatohtori Outi Laatikaiselle ja professori Miika Niemiselle on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahastosta 81 000 euron apuraha tutkimuksen toteuttamiseen maakunnallisena kärkihankkeena.
Tutkimuksen perustana on Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetuista rintasyöpäpotilaista koottu laaja ja yksityiskohtainen potilaskohortti. Aineisto kattaa noin 3500 potilasta, joiden hoitopolkua on seurattu systemaattisesti useiden vuosien ajan. Potilaista on kerätty patologiatietoja, laboratoriotutkimuksia sekä muuta terveysdataa yli kymmenen vuoden ajalta.
Tutkimusaineisto on kansainvälisesti harvinainen, koska siihen on yhdistetty laajasti tietoa hoitojen vaikutuksista ja kustannuksista. Aineisto sisältää tietoa esimerkiksi hoitolinjauksista, sairauden etenemisestä ja hoitojen tuloksista. Näin pitkälle prosessoitu ja monipuolinen kokonaisuus yhdistettynä mammografiakuva-aineistoon on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen.
”Kuvantamisen ja muiden aineistojen yhdistämisessä piilee valtava potentiaali. Avain uusiin mahdollisuuksiin on multimodaalinen tekoäly, joka oppii sekä kuvista että potilashistoriasta”, sanoo Oulun yliopiston lääketieteellisen fysiikan professori ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylifyysikko Miika Nieminen.
Aineistoa ovat olleet rakentamassa monien alojen asiantuntijat, muun muassa radiologit, onkologit ja tekoälytutkimuksen asiantuntijat. Kyseessä on monitieteinen kokonaisuus, joka perustuu tiiviiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan välillä. Hankkeen pohjatyö on tehty osana Oulu Medical Data Infrastructure -kokonaisuutta.
Tavoitteena tarkempi seulonta ja yksilöllisempi riskinarvio
Tutkimuksen ensimmäinen tavoite on parantaa rintasyövän seulontamammografioiden tulosten tarkkuutta kehittämällä menetelmiä kuvien luennan tueksi. Nykyisin väärät positiiviset ja väärät negatiiviset löydökset kuormittavat terveydenhuoltoa ja aiheuttavat potilaille turhaa huolta ja pahimmissa tapauksissa hoitojen aloituksen viivästymistä.
Erityinen haaste seulonnassa ovat niin sanotut intervallisyövät, jotka todetaan seulontatutkimusten välillä, vaikka edellinen seulonta olisi ollut normaali. Noin joka neljäs rintasyöpä todetaan intervallisyöpänä, ja nämä kasvaimet ovat usein nopeasti eteneviä ja hoidollisesti vaativia. Tekoälyllä tehostetulla kuvien luennalla pyritään tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa sellaisia syöpiä, jotka jäävät nykyisissä seulonnoissa huomaamatta.
Tutkimuksen toinen keskeinen tavoite on selvittää, pystyykö tekoäly tunnistamaan jo diagnoosihetkellä ne kasvaimet, joilla on suuri riski kehittää etäpesäkkeitä. Tutkimuksessa etsitään kasvaimista kuvantamiseen perustuvia piirteitä, joiden avulla potilaan yksilöllinen riski voitaisiin arvioida aiempaa tarkemmin.
Tällä hetkellä etäpesäkeriskiä arvioidaan pääasiassa koepaloista ja geenitason tiedoista. Uudessa lähestymistavassa hyödynnetään konenäköä, ja tavoitteena on kohdentaa raskaat hoidot entistä paremmin niille potilaille, jotka niistä hyötyvät.
"Kun pystymme arvioimaan syövän käyttäytymistä jo varhaisessa vaiheessa entistä tarkemmin, voimme sekä parantaa potilaiden ennustetta että vähentää tarpeettomien ja kuormittavien hoitojen käyttöä", kertoo Oulun yliopiston tutkijatohtori Outi Laatikainen.
Rintasyöpä on naisten yleisin syöpäsairaus ja yksi merkittävimmistä syöpäkuolemien aiheuttajista. Suomessa rintasyövän seulontoihin osallistuu vuosittain noin 300 000 seulontaikäistä naista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori Outi Laatikainen, Oulun yliopisto, 040 777 7265, outi.laatikainen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Pohjois-Suomen syntymäkohortit juhlistavat merkkivuotta yleisöluennolla22.5.2026 06:45:00 EEST | Kutsu
Yleisöluento järjestetään tiistaina 26. toukokuuta kello 18 alkaen Oulun Keskustakirjasto Saaressa, Pakkalan salissa. Luento lähetetään suorana myös Oulun yliopiston YouTube-kanavalla.
Maaseudulla kasvaneet hyväosaiset miehet liikkuvat aikuisena enemmän – lapsuuden ympäristön vaikutus näkyy vielä 35-vuotiaana21.5.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden asuinympäristö ja perheen sosioekonominen asema voivat vaikuttaa liikuntatottumuksiin vielä aikuisuudessa, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan uusi tutkimus.
Polttohaudattiinko vainajia jo kivikaudella? Ensimmäisiä merkkejä ihmisen krematoinnista löytyi 100 000 vuoden takaa20.5.2026 06:54:00 EEST | Tiedote
Tutkijat ovat löytäneet mahdollisesti varhaisimmat todisteet ihmisen polttohautauksesta. Löydöt tehtiin Etiopiassa Afarin hautavajoamassa, jossa sijaitsee yksi varhaisten Homo sapiens -yhteisöjen parhaiten avomaastossa säilyneistä arkeologisista keskittymistä.
Yliopistojen Arctic six -allianssi vauhdittaa Suomen, Ruotsin ja Norjan välistä arktista yhteistyötä19.5.2026 11:44:09 EEST | Tiedote
Arktisen alueen kestävä ja turvallinen tulevaisuus edellyttää yhä enemmän eri alojen ja alueiden välistä yhteistyötä. Kuuden pohjoismaisen yliopiston muodostama Arctic six -yhteistyöallianssi vahvistaa tutkimus- ja koulutusyhteistyötään Oulun yliopistoon sijoittuvalla pysyvällä sihteeristöllä.
Syntyvyyden lasku on uhka myös uhanalaisille saamen kielille19.5.2026 06:39:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti vaalii saamen kielten ja kulttuurin asemaa. Kiinnostus molempiin on pienessä nosteessa, mutta syntyvyyden lasku voi tarkoittaa tulevaisuudessa opiskelijapulaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme