Messukeskus

PacTec esittelee pakkausalan trendit

26.6.2013 12:46:44 EEST | Messukeskus | Tiedote

Jaa
Pakkausalan ammattitapahtuma PacTec avaa ovensa Messukeskuksessa syyskuun alussa. Samaan aikaan PacTecin kanssa järjestetään myös elintarviketeollisuuden FoodTec, graafisen teollisuuden GrafTec ja muoviteollisuuden PlasTec. Tänä vuonna teemoina korostuvat kestävä kehitys, pakkauksen tehtävät sekä pakkaus mediana.

Monipuolinen ohjelmakattaus tarjoilee oivalluksia ja näkökulmia pakkaamisen suunnittelusta, tuotannosta, hankinnoista ja käytöstä vastaaville. Messuilla keskustellaan mm. pakkauksesta tuoteviestinnän kanavana, älypakkauksista, kuitupohjaisista pakkauksista sekä pakkausdesignista. Tuhti paketti tietoa on tarjolla myös RFID:stä (Radio Frequency Identification) sekä sen hyödyntämisestä liiketoiminnan tehostajana.

Tapahtuman maksuttomien seminaarien aiheina ovat energiatehokkuus elintarviketuotannossa sekä suomalaisen pakkaus- ja muoviteollisuuden tutkimus ja kehitys. Avajaisseminaarissa kuullaan myös pakkausten myymälävalmiudesta.

OptiScanin demoalueella tutustutaan varaston toimintoihin sekä puheohjauksen ja automaattisten trukkien yhdistelmään. Alueella esitellään puheohjausjärjestelmää, joka tehostaa keräysprosessia jopa 50 prosenttia ja poistaa keräysvirheet käytännössä kokonaan.

Neljä vahvaa ammattitapahtumaa uudistuneessa Messukeskuksessa

PacTecin, GrafTecin, FoodTecin ja PlasTecin muodostamassa kokonaisuudessa on mukana koko pakkausketjun hallinta suunnittelusta käyttöön ja raaka-aineisiin sekä painokoneista markkinointiin. Neljän ammattitapahtuman samanaikaisuus luo synergiaa ja tarjoaa tilaisuuden keskustella yli toimialarajojen.

Kesän aikana Messukeskus uudistuu voimakkaasti, kun Galleria, pohjoinen sisäänkäynti, kongressisiiven aulatilat ja pääkokoussali sekä ravintolamaailma uusitaan. PacTec, GrafTec, PlasTec ja FoodTec ovat ensimmäisiä messutapahtumia, joissa kävijät pääsevät tutustumaan Messukeskuksen uusittuihin tiloihin. 

PacTec, GrafTec, FoodTec ja PlasTec 3.-5.9.2013. Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään myös Mainostajien liiton tapahtuma Mainontapäivät 4.9. sekä toimisto- ja kokousalan ammattitapahtuma Bisnespäivät 4.-5.9.2013 

Koko ohjelma ja tapahtuman tiedot: www.pactec.fi

Lisätietoja:

Suomen Messut, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@finnexpo.fi
Kuvia edellisiltä messuilta vapaasti toimitusten käyttöön: http://mediabank.finnexpo.fi  

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin28.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye