Uskonnolla myönteisiä vaikutuksia elämän päätösjakson kokemuksiin
17.8.2017 12:32:33 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Teologisessa tiedekunnassa 25.8.2017 väittelevä Matti-Pekka Virtaniemi on selvittänyt ALS-tautiin sairastuneen ihmisen eksistentiaalisen prosessin kehityskulkuja, elämän edellytyksiä koskevaa muutosprosessia ja asennoitumista kyseisiin muutoksiin.
ALS-tauti on parantumaton, etenevä, liikehermot tuhoava ja muutamassa vuodessa kuolemaan johtava neurologinen sairaus.
− Olen kiinnostunut tutkimuksessani siitä, miten voidaan luoda ja löytää elämän merkitys ja tarkoitus olemassaoloa uhkaavassa elämäntilanteessa. Lisäksi tarkastelen, mikä merkitys hengellisellä elämällä on elämän tarkoituksellisuuden kokemukseen, Virtaniemi kertoo.
Tutkimusta varten haastateltiin kuutta ALSiin sairastunutta henkilöä, jokaista kolme kertaa yhden vuoden aikana.
Tulokset olivat osittain odottamattomat.
− Monien ALSiin sairastuneiden kokemus elämänlaadusta säilyy hyvänä, vaikka fyysinen vointi heikkenee, Virtaniemi toteaa.
Kolmessa neljästä sairaustarinatyypistä uskonnollinen spiritualiteetti vaikutti myönteisesti elämän tarkoituksellisuuden kokemukseen.
− Elämän äärikysymykset voivat muuntua ja kadottaa ahdistavuuttaan. Ne pysyvät kuitenkin aktiivisina niin kauan kuin on elämää. Lisäksi elämän tarkoituksen lähteet voivat muotoutua uudelleen, väittelijä kiteyttää.
Elämän eksistentiaalisina äärikysymyksinä haastatellut toivat esille muun muassa kohtaloon ja kuolemaan liittyvän ahdistuksen, hengitysvaikeuksista aiheutuvan tuskan, olemassaoloa koskevan valinnan hengityskonekysymyksen yhteydessä sekä oman riippumattomuuden menettämisen.
Elämän tarkoituksen lähteiksi mainittiin läheiset ihmissuhteet, työ, toisten auttaminen, luonto, elämä itsessään, henkilökohtainen kasvu, toivo ja yhteys Jumalaan.
TL Matti-Pekka Virtaniemi väittelee 25.8.2017 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Elämän päätösjakson haaste - ALS-tautiin sairastuneen eksistentiaalinen prosessi ja uskonnollinen spiritualiteetti" (The challenge of the last stage of life: The existential process of an ALS patient and religious spirituality).
Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorium XII, Fabianinkatu 33.
Vastaväittäjänä on dosentti Tuija Hovi, Turun yliopisto, ja kustoksena professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot: Matti-Pekka Virtaniemi, s-posti: matti-pekka.virtaniemi@kolumbus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka RautioViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 415 5531pekka.rautio@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kutsu: Uusien professorien juhlaluennot 27.5.202619.5.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin yliopiston uudet professorit kertovat tieteenalojensa tuoreista tutkimustuloksista keskiviikkona 27.5. klo 14.30–16.30 yliopiston päärakennuksessa, os. Fabianinkatu 33. Juhlaluentoja on mahdollista seurata myös suoratoistona.
Tutkimus tuo toivoa – tiedettä potilaan parhaaksi 4.6.18.5.2026 14:58:58 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Toivon päivää 4.6. ja kuulemaan, kuinka suomalaista huippututkimusta viedään käytäntöön potilaiden parhaaksi. Neljä Meilahden kampuksen tutkijaa kertoo tarinansa siitä, kuinka tutkimus ja potilaiden kohtaaminen kulkevat käsi kädessä – ja tuovat ihmisille toivoa.
Hevosen kesyttämisen historia on aiemmin oletettua monipolvisempi – jopa 6000 vuotta yhteiseloa18.5.2026 11:39:20 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus viittaa siihen, että hevosen hyötykäyttö alkoi huomattavasti aiemmin kuin tähän asti on luultu. Hevosia käytettiin järjestelmällisesti ratsuina, työeläiminä ja kauppatavarana jo yli 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mahdollisesti vielä tätäkin varhemmin.
Suomalaiset odottavat päättäjiltä aktiivista reagointia kansainvälisen järjestelmän jännitteisiin12.5.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista kokee, että sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on jo murentunut, ja he toivovat Euroopan ja Suomen vastaavan tähän tilanteeseen vahvalla ulko- ja turvallisuuspolitiikalla.
Suomen urbaaneimmat lehmät pääsivät laitumelle – lataa kuvat ja videot median käyttöön!9.5.2026 14:17:28 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan lehmät ovat kirmanneet jälleen riemuiten laitumelle. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi tuhansittain yleisöä laitumen laidalle lauantaina 9.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme