Pohjoisen sadat kirvalajit

Määritys isäntäkasvista alkaen
Suomen kirvalajisto ja näiden isäntäkasvilajit tunnetaan nykyisin tarkkaan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen intendentin Anders Albrechtin ansiosta. Hän on tutkinut kirvalajistoa sekä niiden monimutkaisia elinkiertoja ja levinneisyyttä yli parikymmentä vuotta. Ura on tuottanut muun muassa 150 kirvalajia, joita ei ole aiemmin tunnettu Suomesta.
Nyt julkaistut lajintunnistusoppaat on kuvitettu sadoin havainnollisin valokuvin, joita tukevat piirroskuvat tuntomerkeistä. Aiemmin Pohjolan lajistosta on ollut saatavilla vain piirroskuviin perustuvaa määrityskirjallisuutta. Uusien tietojen ansiosta kirvalajin määrittämisen voi ensimmäistä kertaa aloittaa myös isäntäkasvista.
Avoin julkaiseminen tukee myös harrastajia
Avoin julkaiseminen on taksonomisessa työssä – kuten Suomen kirvalajiston selvittämisessä – erityisen tärkeää, sillä tuloksia tarvitaan myös tiedeyhteisön ulkopuolella.
Luontoharrastajat keräävät merkittäviä määriä lajihavaintoaineistoa, jota tarvitaan esimerkiksi maankäytön suunnittelussa. Avoimesti saatavilla olevien laadukkaiden määritysoppaiden avulla harrastajat pystyvät siirtymään helpommin havaittavista ja tutkittavista ryhmistä kuten päiväperhosista heikommin tunnettujen ryhmien pariin ja opetella tunnistamaan myös näitä.
Kirvat kuuluisia huonosta säilyvyydestä
Parikymmenvuotisen uransa aikana Anders Albrecht on kehittänyt kirvojen säilöntämenetelmää. Aiemmin niitä on säilötty alkoholiin tai yritetty preparoida alustalle – aina yhtä heikoin tuloksin.
Albrechtin kehittämällä uudella menetelmällä kirvat säilötään pakastekuivaamalla, jolloin säilötyt näytteet eivät menetä värejään ja tuntomerkkien kirjo säilyy paremmin kuin muilla menetelmillä.
Samalla on kertynyt kymmenien tuhansien kirva-havaintojen aineisto, joka on tulossa käytettäväksi Suomen Lajitietokeskuksen (www.laji.fi) kautta. Toistaiseksi havaintoja voi tarkastella atlaskarttoina.
Helsingin yliopiston erillislaitos Luomus koordinoi Suomen Lajitietokeskusta.
Lisätietoa
Tunnistusoppaat (englanniksi)
Albrecht A.C. 2015. Identification guide to Nordic aphids associated with mosses, horsetails and ferns (Bryophyta, Equisetophyta, Polypodiophyta) (Insecta, Hemiptera, Aphidoidea). European Journal of Taxonomy 145: 1–55.
Albrecht A.C. 2017. Illustrated identification guide to the Nordic aphids feeding on Conifers (Pinophyta) (Insecta, Hemiptera, Sternorhyncha, Aphidomorpha). European Journal of Taxonomy 338: 1–160
Intendentti Anders Albrecht
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
Helsingin yliopisto
p. 050 318 2324
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.
Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella.
Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme