Kammottava kauhu kiehtoo kaikenikäisiä

Linnanmäen iik!week -teemaviikolla osa huvipuistoa on teemoitettu näyttäväksi Castle Hillin kauhukyläksi ja puistossa on kaksi uniikkia kauhukohdetta: Me emme unohda -kauhutalo sekä Sirkuksen salaisuus -livekauhuesitys. Lisäksi osa puiston laitteista on teemoitettu ja niihin on lisätty selkäpiitä karmivia yllätyselementtejä, jopa huvipuiston äänimaailma poikkeaa totutusta.
Perheen pienimmille on järjestetty iik!weekin ajaksi kummituskoulu Rollen tuvalla, kasvomaalausta sekä jännittävä heinäpaalilabyrintti. Syksyisestä huvipuistotunnelmasta voi tulla nauttimaan myös lasten kanssa. Viikonloppuisin puisto aukeaa jo klo 13 ja kauhuteema starttaa puistossa vasta klo 16. Kaikki kauhukohteet on myös merkitty erikseen, joten niihin ei vahingossa voi eksyä.
- Kauhuteemaviikot ovat erittäin suosittuja maailman huvipuistoissa. Kontrasti iloisen huvipuiston ja kauhuteeman välillä on toimiva. Kauhuteema on Linnanmäellä vain vajaan kahden viikon ajan vuodessa, muina viikkoina huvipuisto toimii normaalisti koko perheen huvittelupaikkana, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo teemaviikon taustoista.
Tapahtuman suunnittelussa on tänä vuonna huomioitu monia asiakkaiden toiveita. Kauhualue on selkeästi rajattu ja sen sisältöä on edellisvuotta hurjempi, josta kertoo jo alueen ikäsuositus 16 vuotta. Kauhuviikon vetonaulat Me emme unohda -kauhutalo ja Sirkuksen salaisuus -livekauhuesitys saivat ensimmäisenä viikonloppuna asiakkailta kauhunkiljahduksien lisäksi kiitosta.
- ”Paljon pelottavampi kuin viimevuotinen”, ”Hyvin peloteltu” ja ”Livenäyttelijät olivat huikeita” ovat mahtavia esimerkkejä saamastamme palautteesta. Castle Hillin -kauhukylän näyttävät lavasteet ovat tehneet myös suuren vaikutuksen moniin kävijöistämme, Linnanmäen ohjelmatuottaja Ella Piesala iloitsee.
Kauhuteemaista iik!weekiä vietetään Linnanmäen Huvipuistossa 17.9. asti joka päivä klo 16-22 (ma-ti 11.-12.9. zombit lepäävät ja puisto on suljettu). Huvipuisto auki la-su klo 13 lähtien. Linnanmäen Huvipuiston alueelle on normaalisti maksuton sisäänpääsy, mutta osaan kauhukohteista tarvitsee rannekkeen tai laitelipun/laitelippuja. Poikkeavat ikäsuositukset on listattu www.linnanmaki.fi/iikweek -sivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli HemgårdViestintäpäällikkö
Puh:040 901 5219heli.hemgard@linnanmaki.fiPia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Vuonna 2016 lahjoitettiin 4,3 miljoonaa euroa ja tavoite vuodelle 2017 on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat suomalaista lastensuojelutyötä.
Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2017 ovat SOK/HOK Elanto, Unilever Finland Oy, Oy Hartwall Ab, MTV Oy sekä Bauer Media Oy. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Keikutin avautuu Linnanmäellä 4.8. – kesän toinen laiteuutuus täydentää siirtolapuutarhateeman tunnelmaa1.8.2025 12:33:36 EEST | Tiedote
Linnanmäki saa uuden iloisen tulokkaan, kun huvilaite Keikutin avautuu maanantaina 4. elokuuta.
Stanley Cup -voittaja Anton Lundell tuo pokaalin Linnanmäelle 10.8.25.7.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Anton Lundell saapuu Linnanmäelle sunnuntaina 10.8. klo 16. Florida Panthersin hyökkääjä tuo vierailullaan mukanaan huvipuistoon maailman arvostetuimman jääkiekkopokaalin, Stanley Cupin.
Linnanmäen puinen Vuoristorata saa historiallisen tunnustuksen17.7.2025 16:33:13 EEST | Tiedote
Legendaarinen Vuoristorata saa merkittävän kunnianosoituksen, kun 74-vuotiaalle suosikkilaitteelle myönnetään lauantaina 19.7. kansainvälinen ACE Roller Coaster Landmark -palkinto.
Koko perheen uutuuslaite Huristin avautuu Linnanmäellä torstaina9.7.2025 14:15:36 EEST | Tiedote
Toinen Linnanmäen kuluvan huvikauden uutuuslaitteista, Huristin, avautuu yleisölle torstaina 10.7. Huristin vie huvittelijat riemukkaalle toribussikyydille, kun laite viilettää vihannesten keskellä edestakaisin – sekä myötä- että vastapäivään.
Siluettitaiteilija Sirkka Lekman palaa Linnanmäelle – yli 50 000 leikattua muotokuvaa saa jatkoa3.7.2025 12:36:23 EEST | Tiedote
Linnanmäen juhlavuosi saa erityisen lisän, kun ikoninen siluettitaiteilija Sirkka Lekman palaa huvipuistoon leikkaamaan huvittelijoiden siluetteja. Sirkan siluettiateljee avataan maanantaina 7.7. klo 14, ja taiteilija on tavattavissa päivittäin 7.–20.7. klo 14–19.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme