Espoon ensimmäinen ympärivuorokautinen apteekki tulossa Espoon sairaalan yhteyteen

"Espoo on väestömäärältään kasvava Suomen toiseksi suurin kaupunki, mikä on luonut tarvetta myös apteekkipalveluiden lisäämiselle eri puolille kaupunkia", Fimea toteaa.
Tällä hetkellä Espoossa toimii 10 apteekkia ja seitsemän sivuapteekkia, mikä on vähän suhteessa nopeasti kasvavaan väestömäärään. Espoossa on nyt yksi apteekki 15 900 asukasta kohden, kun koko maassa apteekkeja on yksi 6 700 asukasta kohden. Vuonna 2016 Espoon apteekeista toimitettiin 1,86 miljoonaa lääkemääräystä.
Päätös ilahduttaa – palvelut paranevat
Tuleva apteekki tarjoaa palveluja ympäri vuorokauden. Palvelut ovat sekä sairaalassa asioivien että Espoon ja lähikuntien asukkaiden käytettävissä.
- Olemme erittäin ilahtuneita tästä päätöksestä. Apteekkipalvelut Espoossa paranevat ja niitä tulee saataville myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tällä hetkellä Espoossa ei ole yhtään yöaikaan päivystävää apteekkitoimipistettä, sanoo perusturvajohtaja Juha Metso.
Espoon sairaalan ja Jorvin sairaalan muodostamalla alueella käy arviolta 10 000–12 000 henkilöä joka arkipäivä. Kävijämääränsä puolesta sairaala-alue mahtuisi Suomen sadan suurimman kunnan joukkoon. Sairaala-alueella on myös ympärivuorokautinen terveydenhuollon päivystys sekä sosiaali- ja kriisipäivystys, jotka palvelevat Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen asukkaita. Ja Espoon sairaalaan parhaillaan rakentuva synnytysosasto saadaan käyttöön ensi vuoden alkupuolella. Siksi on perusteltua, myös apteekkipalveluja on saatavilla ympäri vuorokauden.
Apteekkiluvat tulevat hakuun myöhemmin
Fimea julistaa uuden apteekkiluvat haettaviksi, kun päätös saadaan lainvoimaiseksi.
- On sekä asukkaiden että potilaiden etu, että Espoon sairaalan yhteyteen tuleva apteekki saadaan nopeasti toimintaan, Juha Metso toteaa.
Espoon kaupunki jätti syyskuussa 2016 Fimealle aloitteen apteekkitoimipisteen saamiseksi Jorvin sairaala-alueelle. Asiaa on edistetty Espoon sosiaali- ja terveystoimen ja kaupungin poliittisessa johdossa yhteistuumin.
Lisätiedot
perusturvajohtaja Juha Metso, puh. 09 816 23050
Fimean tiedote 12.10.2017: Fimea on päättänyt perustaa kuusi uutta apteekkia Espooseen ja muuttaa Espoon apteekkien sijaintialueita
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme