AIV-liuosastioiden keräys työllisti kymmeniä nuoria
19.10.2017 10:00:10 EEST | Suomen 4H-liitto | Tiedote
Vastuullinen Virtanen -keräystapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa paikallisten 4H-yhdistysten voimin. Viljelijät saivat tuoda maksutta tyhjät 30 litran AIV-liuoskanisterit ja 200 litran AIV-liuostynnyrit keräykseen. Keräyksen rahoitti Eastmanin suomalainen tytäryhtiö Taminco Finland Oy. Kaikki AIV-liuosastiat kierrätetään Suomessa muoviteollisuuden raaka-aineeksi.
”On hienoa, että AIV-astiakeräyksen kautta pystymme tarjoamaan maaseudun nuorille työmahdollisuuksia. Kiitos tästä kuuluu kaikille niille viljelijöille, jotka palauttivat liuosastioita keräyspisteisiin ympäri Suomen”, Eastmanin AIV-liiketoiminnan vetäjä Kirsi Kuparinen sanoo.
”Helppo tapa saada työkokemusta”
Pertunmaalla Etelä-Savossa keräyspaikalle tuotiin noin 170 kappaletta 30-litraisia AIV-astioita. Toisena päivänä niitä oli vastaanottamassa lukiolainen Juho Pasonen, joka oli mukana myös viime vuonna.
”Mukaan oli helppo tulla, sillä kotini oli ihan keräyspaikan lähellä. Parasta oli, että tästä sai työkokemusta ja mukavan korvauksen”, Pasonen sanoo.
Ennen astiakeräystä Pasonen sai verkossa asianmukaisen, Eastmanin järjestämän perehdytyksen keräyspaikalla toimimiseen ja astioiden käsittelyyn. Keräyspaikalla Pasonen tarkasti astiat ja pakkasi ne kuljetusta varten yhdessä viljelijän kanssa. Eastman huolehtii keräyspisteen tyhjennyksestä.
Pasonen on osallistunut vuosien ajan Pertunmaan 4H-yhdistyksen toimintaan ja ollut yhdistyksen järjestämissä kesätöissä.
”Viime kesänä autoin kukkatarhalla, tein mökkiläisille halkoja ja niin edelleen. Todennäköisesti osallistun tällaisiin 4H:n työmahdollisuuksiin jatkossakin”, Pasonen toteaa.
Keski-Karjalan viljelijät aktiivisimpia
Vilkkainta keräys oli Keski-Karjalan 4H-yhdistyksen alueella. Siellä maanviljelijät palauttivat Kiteen keräyspisteeseen lähes 700 kanisteria.
Katariina Eskelinen yhdistyksenhallituksesta kertoo, että alueen viljelijöille tiedotettiin keräyksestä laajasti, muun muassa sähköpostilla kaupungin maaseututoimen kautta ja paikallislehdessä. Astioita oli vastaanottamassa toista vuotta peräkkäin paikallinen 4H-nuori.
”Riittävän paikallisen tiedotuksen ansiosta keräykseen tuotiin viime vuotta enemmän AIV-astioita”, Eskelinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kirsi Kuparinen
AIV-liiketoiminnan vetäjä
+358 50 555 5479
kirsikuparinen@eastman.com
Eastman Chemical Company
www.AIV.fi
Marjaana Liukko
nuorisotyön johtaja
+358 44 783 0301
marjaana.liukko@4h.fi
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
Maatalousmuovit kiertoon yhteisvoimin – Reilu Teko ‑keräys alkaa jälleen5.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1975 alkanut Reilu Teko -säkkikeräys on Suomen pitkäaikaisimpia kierrätystekoja. Keräyksessä varmistetaan, että maatalouden lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovit päätyvät kiertoon ja uusiokäyttöön. Samalla keräys työllistää nuoria paikallisesti. Uutena kumppanina keräykseen tulee mukaan Junttilan Tila.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä31.3.2026 09:11:37 EEST | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 7.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Seinäjokisen Ellamaria Mattilan merilasikoruja valmistava Elmar Jewelry on Vuoden 4H-yritys17.3.2026 07:40:00 EET | Tiedote
26-vuotias Ellamaria Mattila on voittanut Vuoden 4H-yritys -kilpailun 2025. Elmar Jewelry valmistaa meressä hioutuneista lasinpalasista koruja, joissa yhdistyvät käsityö, kierrätysmateriaalit ja uniikki muotoilu. Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan edellisen vuoden aikana yritystoimintaa ansiokkaasti toteuttaneita nuoria eri puolilta Suomea.
Nuorten yrittäjyys vahvassa kasvussa Suomessa – ilmiö näkyy jo yli 3 100 perustettuna 4H-yrityksenä5.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
4H-järjestön tuoreet tilastot osoittavat nuorten yrittäjyyden vahvan kasvun Suomessa. Vuonna 2025 maassa toimi 3 115 nuorten perustamaa 4H-yritystä, mikä on 58 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noussut 5,34 miljoonaan euroon. Kasvun taustalla näkyvät sekä heikentynyt kesätyötilanne että nuorten selkeä asennemuutos: yhä useampi haluaa työllistää itse itsensä.
Tutkimus: Nuorten yrittäjyys vahvistaa kuntien elinvoimaa29.1.2026 09:01:25 EET | Tiedote
Nuorten vapaa-ajalla harjoittama yrittäjyys on noussut merkittäväksi, mutta alihyödynnetyksi kuntien elinvoimatekijäksi, osoittaa LUT-yliopiston ja 4H-järjestön juuri julkaistu tutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


