Myönteinen vire jatkui ja Elon sijoitukset tuottivat hyvin tammi-syyskuussa
25.10.2017 09:31:14 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote
- Elon vuosi on sujunut erinomaisesti. Sijoitusten hyvä tuottokehitys jatkui edelleen, asiakkaamme ovat tänäkin vuonna saaneet päätöksen eläkehakemuksiinsa nopeammin kuin alalla keskimäärin ja vuoden 2017 työeläkeyhtiöiden välinen työeläkevakuutusten siirtoliikenne meni kokonaisuudessaan hyvin, summaa Elon toimitusjohtaja Satu Huber vuotta tähän asti.
Elo teki eläkepäätöksiä alkuvuonna yhteensä noin 20 400 kappaletta. Vuoden alusta käyttöön tullut osittainen varhennettu vanhuuseläke jatkoi suosiotaan ja niitä myönnettiin syyskuun loppuun mennessä 2 023 asiakkaalle.
Elon verkkopalvelut uudistuivat alkusyksystä 2017. Yrityksen työeläkevakuutukset sekä työntekijöiden kuntoutus- ja eläketiedot löytyvät nyt samasta verkkopalvelusta. Kehitystyö jatkuu ja verkkopalveluun lisätään seuraavaksi työkykyjohtamisen työkalut vuoden 2017 loppuun mennessä.
- Laajennettu verkkopalvelu helpottaa työkykyjohtamisen toimenpiteiden ja kuntoutuksen vaikuttavuuden seurantaa sekä auttaa suurimpia yrityksiä huomaamaan, miten työntekijöiden pysyminen työkykyisenä vaikuttaa työeläkevakuutusmaksuihin positiivisesti, kertoo Huber.
Noteeratut osakesijoitukset tuottivat 11,8 prosenttia
Elon sijoitukset tuottivat tammi-syyskuussa 6,1 (3,7) prosenttia. Syyskuun lopussa sijoitusten markkina-arvo oli 22,9 (21,3) miljardia euroa. Pääomaisuuslajeista osakesijoitukset tuottivat 10,6 (4,0) prosenttia, korkosijoitukset -1,4 (4,2) prosenttia ja kiinteistösijoitukset 3,9 (4,9) prosenttia. Noteeratut osakkeet tuottivat vuoden alusta 11,8 prosenttia (3,4).
Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen jatkui euroa vastaan. Elon avoimen valuuttariskin ja erityisesti Yhdysvaltain dollarin osuus sijoituksista on pidetty hyvin maltillisena.
- Etenkin osakemarkkinat ovat jatkaneet hyvää kehitystään. Hinnoittelu on pysynyt korkealla, mutta myös yritysten tuloskasvu on ollut vahvaa. Ilahduttavaa oli Suomessa jatkunut hyvä listautumisaktiviteetti, kertoo Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.
Kokonaisuudessaan Elon sijoitukset pärjäsivät hyvin niille asetetuille vertailuindekseille. Reaalisijoitukset tuottivat katsauskaudella edelleen vakaasti ja kiinnostus niihin pysyi sijoitusmarkkinoilla korkealla. Elon sijoitukset ovat tuottaneet viimeisen 12 kuukauden aikana 7,9 prosenttia.
Talouden kasvu kiihtynyt
Talouskasvu jatkui kaikilla päätalousalueilla varsin suotuisana. Etenkin euroalueella talouskasvu on vahvistunut ja vuodelle 2017 odotetaan reilun kahden prosentin kasvua. Globaalin kasvun odotus on kohonnut hieman ja se on koko vuodelle 3,4 prosenttia.
- Inflaationäkymien maltillisuudesta johtuen markkinoiden kesäkuiset huolet rahapolitiikan laaja-alaisesta kiristämisestä väistyivät syksyn edetessä. Poikkeuksellisen elvyttävä rahapolitiikka on pidetty suurilla talousalueilla ennallaan, Hiidenpalo kuvailee tilannetta.
Loppuvuoden talousnäkymät suotuisat
Loppuvuoden näkymät ovat talouskehitykselle edelleen suotuisat, joskin on viitteitä siitä, että globaali talouskasvu on saavuttanut syklisen huippunsa. Yhdysvalloissa odotukset kohdistuvat talouspolitiikkaan sekä Yhdysvaltain keskuspankin aikeisiin nostaa ohjauskorkoaan ja myydä arvopapereita taseestaan. Euroopassa Brexit-neuvottelut aiheuttavat pitkäkestoista epävarmuutta. Myös Euroopan keskuspankki ilmoittanee loppuvuonna toimistaan pienentää tasettaan.
- Hyvän kansainvälisen suhdannesyklin myötä myös Suomen talouskehitys näyttää seuraaville neljänneksille suhteellisen positiiviselta, kun sekä yksityinen kulutus että vienti vetävät nyt hyvin, kertoo Hiidenpalo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elo närmar sig miljardgränsen i finländska tillväxtföretagsinvesteringar – positiva placeringsintäkter under kvartalet trots krävande marknad21.4.2026 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elo ökar sina placeringar i finländska tillväxtföretag. Enligt verkställande direktör Carl Pettersson närmar sig Elos placeringar i finländska tillväxtföretag redan gränsen på en miljard euro, vilket motsvarar cirka tre procent av Elos placeringsportfölj. I den krävande verksamhetsmiljön avkastade Elos placeringar sammanlagt 66 miljoner euro i januari–mars 2026.
Elo lähestyy miljardin euron rajaa suomalaisissa kasvuyhtiösijoituksissa – kvartaalin sijoitustuotto positiivinen haastavassa markkinassa21.4.2026 09:52:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo lisää sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan Elon tekemät sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin lähestyvät jo miljardin euron rajaa, mikä vastaa noin kolmea prosenttia sijoitussalkusta. Haasteellisessa toimintaympäristössä Elon sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 2026 yhteensä 66 miljoonaa euroa.
Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi
Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
