Oulun yliopisto

Väitös: Taajuuksien yhteiskäyttömallit taajuussääntelyssä

Jaa
Vasta viime vuosina poliittinen ilmapiiri on muuttunut vastaanottavaisemmaksi uusille jaetuille taajuuksienkäyttömalleille. Tämän johtuu pitkälti matkapuhelinoperaattoreiden nopeasti kasvavasta tiedonsiirto- ja taajuustarpeesta. Käytäntöön päätyvä jaetun taajuudenkäytön malli on usein kompromissi eri toimijoiden kesken, ei välttämättä tehokkain vaihtoehto.

Väitöskirjan tavoitteena on analysoida eri taajuuksien yhteiskäyttömalleja keskittyen erityisesti kolmeen malliin, jotka ovat olleet kehitteillä taajuussääntelyssä: lisensoidun taajuuksien yhteiskäyttömalliin, kolmitasoisen taajuuksien yhteiskäyttömalliin ja TV-kaistojen yhteiskäyttömalliin.

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana tutkimusyhteisö on kehittänyt valtavasti eri malleja ja tuloksia taajuuksien joustavaan yhteiskäyttöön. Kuitenkin vasta viime vuosina myös poliittinen ilmapiiri on muuttunut vastaanottavaisemmaksi uusille jaetuille taajuuksienkäyttömalleille. Tämän johtuu pitkälti matkapuhelinoperaattoreiden nopeasti kasvavasta tiedonsiirto- ja taajuustarpeesta, jonka myötä myös taajuuksien tehokkaan käytön tärkeys korostuu.

Väitöskirja analysoi eri toimijoiden rooleja taajuuksien yhteiskäytössä sekä heidän kannustimiansa ja keskeisimpiä kriteereitä, jotka voivat vaihdella suuresti. Käytäntöön päätyvä jaetun taajuudenkäytön malli onkin usein kompromissi eri toimijoiden kesken, ei välttämättä taajuuksien käytöltään tehokkain vaihtoehto. Analyysin tuloksena väitöskirjassa luodaan yleinen prosessimalli taajuuksien yhteiskäyttömallien toteutukselle.

---
Diplomi-insinööri Miia Mustonen väittelee tohtoriksi Oulun yliopistossa perjantaina 17.11.2017.
Tietoliikennetekniikan alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Analysis of recent spectrum sharing concepts in policy making (Analyysi taajuuksien yhteiskäyttömalleista taajuussääntelyssä). Vastaväittäjänä toimii professori Erik Bohlin Chalmers University of Technologysta ja kustoksena dosentti Jari Iinatti Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus pidetään Oulun yliopistossa salissa L10 kello 12 alkaen.

Oppiarvo ja nimi: Diplomi-insinööri Miia Mustonen
Syntymäaika ja -paikka: 1979, Suomi
Yo-tutkintovuosi ja koulu: 1998, Merikosken lukio

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot: Miia Mustonen, puh. 040 5345 158, miia.mustonen@vtt.fi


Viestinnän asiantuntija Kaisu Innanen, Oulun yliopisto, p. 050 4344 261, kaisu.innanen@oulu.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.

Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote

Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye