Sofi Oksasen Stalinin lehmät saa maailman kantaesityksen Joensuun kaupunginteatterissa

Sofi Oksasen voimakas esikoisromaani kuvaa kolmen naisen elämää eri sukupolvien ja yhteiskuntien kehyksissä — isoäidin, äidin ja tyttären näkökulmista. Kuvatessaan Katariinan ja Annan elämää kommunistisessa Virossa ja kapitalistisessa Suomessa Oksanen luo tarkkanäköisen ja kaunistelemattoman silmäyksen koko vuosisadan ajankuvaan, idän ja lännen räikeään kahtiajakoon, jonka vaikutukset ulottuvat 1930-luvulta nykypäivään.
Stalinin lehmät on myös armoton tarina elämää hallitsevasta ja määrittävästä syömishäiriöstä, häpeän ja arvottomuuden tunteiden voimasta ja naiseuden mahdottomuudesta. Romaanin käännösoikeudet on myyty jo 20 maahan ja se on kansainvälinen bestseller.
”Itselleni teos on erityinen siksi, että se on romaaneistani ainoa, joka syntyi suoraan romaaniksi enkä sitä kirjoittaessa koskaan miettinyt pitäisikö tarina sittenkin kirjoittaa näytelmäksi tai vaikkapa kuunnelmaksi. Olen todella iloinen, että Joensuun osaava tiimi näki teoksessa näyttämöllisen potentiaalin ja tarttui toimeen”, Sofi Oksanen toteaa.
”Stalinin lehmät kertoo asioista, joista mieluiten vaiettaisiin. Se pakottaa meidät katsomaan virheisiin: omiin, isovanhempiemme ja yhteiskunnan”, kommentoi ohjaaja Aino Kivi.
Aino Kivi on aiemmin ohjannut Joensuun kaupunginteatterille muun muassa Havukka-ahon ajattelijan (2016), Rahakabareen (2016), Mä soitan veljille (2014) ja Kiljusen herrasväen (2014).
Sofi Oksasen tuotannon aiempia menestysnäytelmiä ovat Puhdistus, High Heels Society -yhteistyöproduktio ja Kun kyyhkyset katosivat. Näytelmiä on esitetty 12 kielialueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Tuottaja
Like Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava Oy
Uudenmaankatu 10
00120 Helsinki
milla.palovaara@like.fi
+358 40 596 7973
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme