Ilmarisen toimitusjohtajaksi Jouko Pölönen
21.12.2017 08:00:00 EET | Ilmarinen | Tiedote
Pölönen on tällä hetkellä OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan johtaja ja johtokunnan jäsen, OP Yrityspankki Oyj:n toimitusjohtaja ja Helsingin Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana ja Pohjola Pankin johtotehtävissä sekä tilintarkastajana PWC:ssä. Pölönen aloittaa uudessa tehtävässä viimeistään kesäkuussa.
”Valinnassa painoi vahva finanssimaailman sekä sijoitustoiminnan, talouden ja vakuuttamisen osaaminen. Pölösellä on näyttöä strategisesta johtamisesta säännellyssä liiketoimintaympäristössä sekä kykyä johtaa muutosta, mikä on erityisen tärkeää Ilmarisen ja Eteran yhdistyessä. Hänen johdollaan jatkuu entistäkin vahvemman Ilmarisen kehittäminen ketteräksi ja asiakaslähtöiseksi palveluyritykseksi, joka hyödyntää tehokkaasti digitalisaation mahdollisuuksia”, sanoo Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander.
”Pääsen aloittamaan uudessa tehtävässä erittäin kiinnostavassa vaiheessa, kun Ilmarisesta tulee Suomen johtava työeläkeyhtiö. Samaan aikaan digitalisaatio muuttaa koko finanssialaa ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Ilmarinen keskinäisenä eläkevakuutusyhtiönä tekee tärkeää työtä asiakkaiden hyväksi - suomalaisten yritysten, paremman työelämän sekä nykyisten ja tulevien eläkkeensaajien puolesta”, Jouko Pölönen sanoo.
Ilmarisen nykyinen toimitusjohtaja Timo Ritakallio jatkaa tehtävässään helmikuun loppuun asti, jonka jälkeen hän aloittaa OP Ryhmän pääjohtajana.
Työeläkeyhtiö Etera sulautuu Ilmariseen vuodenvaihteessa. Yhdistymisessä syntyy vakavarainen ja kustannustehokas työeläkeyhtiö, jolla on alan kilpailukykyisimmät asiakasedut ja entistäkin monipuolisemmat palvelut. Yhdistymisen jälkeen Ilmarinen vastaa yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläkevakuutusturvasta ja on Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.
Kutsu medialle:
Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander sekä toimitusjohtajaksi valittu Jouko Pölönen ovat median tavattavissa tänään 21.12. klo 10.30 Ilmarisen pääkonttorilla, osoite Porkkalankatu 1, Helsinki. Median edustajia pyydetään ystävällisesti ilmoittautumaan etukäteen Ilmarisen viestintään liina.aulin@ilmarinen.fi tai 040 770 9400.
Lisätietoja:
Mikko Helander, Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja, p. 010 532 2301
Jouko Pölönen, p. 050 1282
llmarisen viestintä p. 010 284 2570
Liitteet:
- CV ja kuva Jouko Pölönen
- Toimisuhteen keskeiset ehdot
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarinen commits to science-based climate targets1.4.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Ilmarinen, an earnings-related pension company, strengthens its climate work and commits to setting science-based near-term climate targets in accordance with the Science Based Targets initiative (SBTi).
Ilmarinen sitoutuu tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin1.4.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään ja sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti.
Tutkimus: Epävarma maailmantilanne on lisännyt työkykyjohtamisen merkitystä25.3.2026 09:08:49 EET | Tiedote
Työkyvyttömyys aiheuttaa vuosittain miljardiluokan kustannukset. Toimet sen ehkäisemiseksi korostuvat epävarmassa maailmantilanteessa. Vaikka taloudellinen tilanne on vaikea, haluavat yritykset edistää henkilöstön työkykyä. Tiedot selviävät Ilmarisen laajasta tutkimuksesta.
Uusia jäseniä Ilmarisen hallintoneuvostoon24.3.2026 11:52:39 EET | Tiedote
Ilmarisen varsinainen yhtiökokous valitsi 24.3.2026 kolme uutta jäsentä hallintoneuvostoon.
Ilmarisen tavoitteellinen ilmastotyö etenee – päästövähennystavoitteet saavutettiin etuajassa20.3.2026 13:55:48 EET | Tiedote
Ilmarinen saavutti kaikki vuosille 2021–2025 asetetut päästövähennystavoitteensa ja loi samalla vahvan perustan uudelle, entistä kunnianhimoisemmalle ilmastosuunnitelmalle vuosille 2026–2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

