Punainen Risti auttaa sähkökatkoista kärsiviä ihmisiä Kainuussa
6.1.2018 12:53:52 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähteneessä kuormassa oli yhteensä seitsemän varavoimageneraattoria, 1080 vesikanisteria, 800 patjaa ja 840 huopaa.
Generaattorit sijoitetaan muun muassa hoitolaitoksiin yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa.
Eniten sähköttömiä kotitalouksia on Ylä-Kainuussa Suomussalmella ja Hyrynsalmella.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat pitkittyneistä sähkökatkoista kärsiviä ihmisiä yhdessä kuntien viranomaisten ja pelastuslaitoksen kanssa.
– Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat kiertäneet syrjäseutujen ikäihmisten kodeissa tarkistamassa avun tarpeen ja voinnin. Tehtävämme on auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kertoo Suomen Punaisen Ristin kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen.
Lisätietoja:
Kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen, Suomen Punainen Risti, p. 0400 702 847
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors hjälper i Jemen ur sin katastroffond – människorna flyr undan striderna till omänskliga förhållanden5.11.2026 06:48:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors styr ur sin katastroffond 400 000 euro till en biståndsoperation i Jemen. Krisen, som har pågått i över ett årtionde, har fördjupats under de senaste månaderna och hjälp som räddar liv finns alltför litet till buds i förhållande till behoven.
Suomen Punainen Risti auttaa Jemenissä katastrofirahastostaan – ihmiset pakenevat taisteluja epäinhimillisiin oloihin5.11.2026 06:48:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 400 000 euroa avustusoperaatioon Jemenissä. Yli vuosikymmenen kestänyt kriisi on syventynyt viimeisten kuukausien aikana, ja henkeä pelastavaa apua on tarjolla liian vähän tarpeisiin nähden.
Kysely paljastaa: selkeät nimet ohjaavat tekstiilit oikeaan keräykseen15.10.2026 09:52:24 EEST | Tiedote
Miten kuluttajille kannattaa nimetä eri tekstiilikeräykset, jotta he osaavat lajitella tuotteet oikein? Syyskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 5 813 ihmistä. Kyselyssä suosituimmaksi uudelleenkäyttöön ohjaavaksi nimitykseksi nousi ”hyväkuntoiset tekstiilit ja jalkineet”. Materiaalina hyödynnettäviä tekstiilejä kuvasi parhaiten ”materiaalikierrätettävät tekstiilit”. Tuloksia hyödynnetään tekstiilien tuottajavastuun valmisteluissa.
Röda Korsets bössinsamling på Hungerdagen inbringade 640 000 euro6.10.2026 05:05:00 EEST | Pressmeddelande
Hungerdagens bössinsamling ordnades på olika håll i Finland med tusentals frivilliga krafter 24–26 september. Insamlingen fortsätter ännu på nätet.
Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 640 000 euroa6.10.2026 05:05:00 EEST | Tiedote
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen tuhansien vapaaehtoisten voimin 24.–26. syyskuuta. Keräys jatkuu edelleen verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme