Sininauhaliitto

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen uudistuminen vaatii innovatiivisuutta ja eettisyyttä

Jaa
Tiedote 25.1.2018. Sote-uudistus, talouden tilanne, tehokkuuden vaatimukset sekä asenteiden muutokset haastavat sosiaali- ja terveysjärjestöjen mahdollisuuksia auttaa ihmisiä. Rajat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä murtuvat. Järjestöjen selviytyminen edellyttää, että ne löytävät paikkansa muuttuvassa yhteiskunnassa, pohtii väitöskirjatutkija Päivi Heimonen Tampereen yliopistosta.
Päivi Heimonen
Päivi Heimonen

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli on muuttunut palvelujen kilpailutusten, talouden tiukkenemisen sekä avustus- ja hankintalakimuutosten myötä kuntien kumppanista markkinoiden pyöritettäväksi. Palveluiden tuottamisessa painottuvat tehokkuus, taloudellisuus ja nopeat tulokset.

– Rahoitusten pätkittäisyys ja epävarmuus on haastavaa sekä asiakkaille että järjestöille ja sen työntekijöille, tutkija Päivi Heimonen sanoo.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen selviytyminen vaatii valintoja

Muutosten vuoksi järjestöjen on uudistuttava. Pitää tehdä valintoja, osata luopua joistain toiminnoista sekä suunnata voimavaroja toimiviin tehtäviin ja innovaatioihin, on ennakoitava tulevaisuuden haasteita.

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat paikkoja ihmisten yhdessäololle, itsensä toteuttamiselle ja elämän muutoksiin. Järjestöjen piirissä ihmisille tarjotaan vertaisapua, erilaisia keskusteluryhmiä ja vapaaehtoistoimintaa. Järjestöt tuottavat palveluja, kuten ensi- ja turvakoteja, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien päivätoimintaa sekä tukea asumiseen. Ne ovat olleet myös keskeinen toimija uusien palveluiden ja työllistymisen kehittämisessä.

– Järjestöjen työssä keskeistä on työn eettisyys. Ihmisen kohtaaminen ihmisenä on järjestötyön ydin, josta tulee muutospaineissa pitää kiinni, Heimonen muistutti Sininauhaliiton vuosittaisessa järjestöjohtajien SiniBoss-tapaamisessa Kyyhkylän kartanossa.

Järjestöjen johtamisesta toistaiseksi niukasti tutkimustietoa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan ja johtajuuden tarkastelu yhteiskunnallisten muutosten keskellä on tuonut Päivi Heimosen uuden tutkimuskentän eteen. Vaikka Suomessa on noin 4 500 sosiaali- ja terveysjärjestöä, on tutkimusta niiden rakenteista ja johtajuudesta varsin vähän.

Päivi Heimosen väitöskirja tarkastelee aihetta lastensuojelu-, mielenterveys- ja päihdejärjestöjen näkökulmasta. Heimonen on tutkimusvapaalla Sininauhaliitosta, ja tutkimuksen arvioitu valmistumisaika on keväällä 2019. Tutkimusta rahoittaa Työsuojelurahasto.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Väitöskirjatutkija Päivi Heimonen
Tampereen yliopisto
heimonen.paivi.j@student.uta.fi
+358 40 585 6376

Kuvat

Päivi Heimonen
Päivi Heimonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Sininauhaliitto
Pasilanraitio 5, 2. krs
00240 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on noin sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, jonka erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen. Sininauhaliiton kehittämishankkeet hyödyttävät sekä yhteistyökumppaneiden toimintaedellytyksiä että suomalaista sosiaali- ja terveysalaa. Tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oloja ja vahvistaa päihde- ja järjestökentän ammattilaisten osaamista.

Sininauhaliitto
Opastinsilta 7 A, 00520 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Ikääntyneiden liiallinen alkoholinkäyttö vähentyi Pilke-ryhmissä3.9.2024 08:16:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista 65 vuotta täyttäneistä miehistä lähes puolella ja naisista viidenneksellä on runsasta alkoholin käyttöä. Liiallinen päihteidenkäyttö on haitallista itselle, läheisille ja palveluita järjestäville tahoille. Sininauhaliiton tuoreen kyselyn mukaan päihteitä haitallisesti käyttävistä ikääntyneistä alkoholinkäyttö vähentyi 41 prosentilla Pilke-ryhmässä. Tulokset osoittivat, että vertaistuellisella pienryhmätoiminnalla on myönteisiä vaikutuksia, kuten yksinäisyyden väheneminen ja paremmin kotona pärjääminen.

Leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta uhka kansantaloudelle – Sininauhaliitto ja Into luovuttivat vetoomuksen hallitukselle17.6.2024 15:47:24 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto ry ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry vetoavat hallitukseen, että se turvaisi kuntouttavan työtoiminnan. Vetoomus luovutettiin tänään sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteerille Marjo Lindgrenille. Lindgren otti vetoomuksen vastaan ministeri Kaisa Juuson puolesta. Kuntouttavan työtoiminnan saatavuus on heikentynyt hyvinvointialueuudistuksen myötä. Tämän vuoksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat jääneet ilman tarpeisiinsa vastaavia palveluita. Lisäksi hallituksen päätökset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen, sosiaalihuollon palveluiden ja nuorten työpajatoiminnan leikkauksista heikentävät entisestään mahdollisuuksia päästä kuntouttavaan työtoimintaan. ”On erittäin huolestuttavaa, että leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta heikentävät jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia työllistyä. Leikkausten myötä näitä ihmisiä uhkaa pitkäaikaistyöttömyys, työmarkkinoiden ulkopuolelle putoaminen ja syrjäytyminen. Tämä

Kaikki puhuvat vastuusta – Syntyykö Suomeen lisensseihin perustuva rahapelijärjestelmä perinteisen monopolijärjestelmän rinnalle?17.3.2023 14:11:14 EET | Kutsu

Tervetuloa Eettisesti kestävän rahapelien lisenssijärjestelmän ABC -tilaisuuteen ke 22.3.2023 kello 9.30–11 Tiltin tiloihin Hakaniemeen (Siltasaarenkatu 12 C, 6. krs, 00530 Helsinki; kulku Paasivuorenkadulta) tai etätapahtumaan. Rahapelijärjestelmän uudistaminen on ajankohtainen keskustelunaihe ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Sininauhaliiton tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, median edustajille ja Suomen rahapelijärjestelmästä kiinnostuneille.

Lisää työttömiä, nälkäisiä ja näköalattomia ihmisiä – Sininauhaliitto lähetti avoimen kirjeen ministereille Haatainen, Lintilä, Sarkkinen, Anderson, Blomqvist, Henriksson, Kiuru, Lindén, Mikkonen, Paatio ja Saarikko30.8.2022 20:43:30 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto pyytää ministereitä vaikuttamaan esitykseen hallituksen ns. palkkatukiuudistuksen 100 %:n palkkatuen osalta, koska on kohtuutonta rajata palkkatuen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa palkkatuki on ainoa työllistymiskeino.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye