Finanssiala ry

EU:n komissio haluaa suunnata rahoitusvirtoja kestävään kehitykseen

Jaa
Kestävä kehitys rahoituksessa on vahvasti tuloillaan EU:n komission agendalle. Komission asettama kestävän rahoituksen asiantuntijatyöryhmä luovutti keskiviikkona 31.1. raporttinsa. Ryhmän keskeiset suositukset sisältävät ehdotuksia mm. EU:n lainsäädännön uudistamiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi. Finanssiala ry:n (FA) varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari oli yksi työryhmän 20 jäsenestä.

Komissio laatii kestävän rahoituksen toimenpideohjelman asiantuntijatyöryhmän työn perusteella. Ohjelma julkaistaan 22. maaliskuuta.

Komissio pitää tärkeänä kestävän kehityksen vaatimusten liittämistä kiinteästi mukaan finanssialan sääntelyyn ja EU:n toimintaohjelmiin. Korkean tason asiantuntijaryhmää asetettaessa komissio katsoi finanssialalla olevan keskeinen rooli pääoman suuntaamisessa kestävämpiin teknologioihin ja niiden käyttöön. Finanssiala on myös pitkän aikaperspektiivinsä johdosta itse altis ympäristöriskeille.

Kauppi: Finanssialalla suuri merkitys kestävän kehityksen rahoituksessa

FA:n toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin mukaan kestävyyden korostaminen edellyttää paljon muutoksia reaalitalouteen. Finanssijärjestelmä on hänen mukaansa kuitenkin valmis tukemaan muutoksia.

"Asiantuntijaryhmän keskeiset suositukset parantavat finanssialan mahdollisuuksia tukea muutoksia ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita. Jälkimmäisessä tavoitellaan maapallon lämpötilan nousun rajoittamista enintään kahteen asteeseen", Kauppi sanoo.

Työryhmän suositukset sisältävät mm. julkisen ja yksityisen rahoituksen ohjaamista kestävän kehityksen mukaisiin sijoituksiin. Suositukset sisältävät myös toimia, joilla finanssiala ja valvojat voivat suojata finanssijärjestelmää ympäristöön liittyviltä riskeiltä.

Kaupin mukaan institutionaalisilla sijoittajilla, pankeilla, vakuutusyhtiöillä ja eläkerahastoilla on suuri merkitys kestävän kehityksen rahoituksessa. Suomesta erityisesti työeläkevakuutusyhtiöt ovat saaneet kansainvälistä mainetta sijoituspolitiikoistaan, joissa otetaan kestävä kehitys huomioon tosissaan jo nyt.

Finanssisektori voi parhaimmillaankin kuitenkin vain tukea haluttua kehitystä – mitään ihmelääkettä ei varatoimitusjohtaja Esko Kivisaaren mukaan ole tarjottavana. Kestävän kehityksen talkoisiin tarvitaan kaikkia toimialoja.

"Esimerkiksi ruoan- tai energiantuotannossa tai liikenteessä uusiutumista haittaavat valtiontuet ja totutut toimintatavat. Miksi esimerkiksi Härkiksestä joutuu kaupassa maksamaan enemmän kuin jauhelihasta", Kivisaari kysyy.

Komission hanke on osa EU:n 2030 kestävän kehityksen toimintasuunnitelmaa sekä Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Nopeasta toiminnasta kiitos – rahastoliiketoiminta voi pysyä jatkossakin Suomessa28.5.2025 16:17:10 EEST | Tiedote

Finanssiala kiittää hallituksen päätöstä esittää määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkamista vuodella. Nykyinen määräaikainen rahastopoikkeus päättyy vuoden 2025 lopulla, mikä voisi johtaa rahastoliiketoiminnan siirtymiseen ulkomaille. Rahastopoikkeus juontaa juurensa sääntelyyn, jonka tavoitteena on estää veronkiertoa siten, että tosiasiassa Suomesta johdettujen yritysten kotipaikkaa pidettiin verojen välttämiseksi ulkomailla. Sääntelyn muutoksella ei haluttu puuttua sijoitusrahastotoiminnan harjoittamiseen, minkä takia poikkeus säädettiin. Finanssiala ry (FA) muistuttaa, että rahastoalan työpaikkojen ja verotulojen menettäminen kilpailijamaihin olisi suuri riski. Suomeen keskitetty sijoitustoiminta tuo työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkaminen on hyvä uutinen, tarvitaan pysyvämpi ratkaisu rahastoalan epävarmuuden poistamiseksi. Samalla on tarkasteltava tiettyjä muita rahastoalan säännöksiä ja varmistettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyks

Finanssiala: Pankkilainsäädännön uudistuksessa on otettava huomioon pankkien mahdollisuudet rahoittaa yrityksiä ja kotitalouksia28.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) on antanut eriävän mielipiteen valtiovarainministeriön mietintöön pankkilainsäädännön uudistamisesta. FA on mukana uudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Finanssialan mielestä Suomen on otettava käyttöön vähäriskisiä asuntolainoja koskeva sääntelyoptio. Lisäksi laissa on säilytettävä nykyinen viiden prosentin enimmäismäärä järjestelmäriskejä koskevalle lisäpääomavaatimukselle. Vaatimus tulee lisäksi perustella seikkaperäisesti, jos se asetetaan. Hankalasti ennakoitavat lisäpääomavaatimukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.

Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Monihuippuinen työura – Pidempään, paremmin ja yhdessä 5.6.2025 klo 14.00–15.0022.5.2025 10:20:58 EEST | Tiedote

Ikääntyvä Suomi tarvitsee osaamista ja kokemusta koko työuran mitalla. Perinteinen käsitys työurasta yhtenä pitkänä nousuna kohti eläköitymistä ei ole katoamassa. Työura voi kulkea myös polkuna, joka koostuu siirtymisistä, uusista mahdollisuuksista ja useista huipuista. Aiheesta keskustellaan Talouden pyöreän pöydän webinaarissa torstaina 5.6.2025 klo 14.00–15.00.

Ahosniemi: Finanssialan kasvustrategian hyvät eväät jäävät torsoksi, ellei sääntelyä yksinkertaisteta ja järkevöitetä15.5.2025 12:14:37 EEST | Tiedote

Finanssialan kasvustrategiaa selvittänyt työryhmä on julkistanut politiikkasuosituksensa kasvun vauhdittamiseksi. Ahosniemi pitää työryhmän suosituksia monelta osin hyvinä, mutta peräänkuuluttaa rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarviota, joka oli alun perin määrä tehdä kasvustrategian yhteydessä. Työryhmä suosittelee muun muassa listautumiskynnyksen madaltamista, kansankapitalismin ja talousosaamisen vahvistamista sekä sääntelyn muuttamista, jotta Suomesta voidaan luoda merkittävä rahastojen kotipaikka. Suositukset perustuvat selvitykseen siitä, miten finanssiala voisi edistää nykyistä vahvemmin kestävää talouskasvua ja samalla luoda lisää työtä ja verotuloja Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye