Kaupungin kasvamisen vaikutukset Östersundomin metsälampiin

Storträsk ja Hältingträsk ovat suoreunaisia lampia, joiden valuma-alueet ovat suurelta osin kallioylänköä ja ojitettuja soita. Kummankin lammen vesi on kirkasta, humuksen tummaksi värjäämää ja hapanta. Hältingträsk on happamoitunut ja sen puskurikyky happamoitumista vastaan on loppunut. Happamuus rajoittaa vesieliöiden elinmahdollisuuksia lammessa. Molempien lampien veden hygieeninen tila on erinomainen.
Valtaosa Storträskin valuma-alueesta on Sipoonkorven luonnonsuojelualuetta, jonne ei tulla rakentamaan. Lampi toimii tällä hetkellä virkistyskalastuslampena, joten se ei ole luonnontilainen.
Hältingträskin lammessa ja sen ympäristössä on havaittu useita arvokkaita kasvien, eläinten ja geologisten kohteiden esiintymiä. Lammen valuma-alue tulee muuttumaan rakentamisen myötä, jolloin ainakin osa arvokkaista luontokohteista on vaarassa tuhoutua.
Hältingträskin valuma-alueesta rakennetaan mahdollisesti 63 prosenttia ja samalla valuma-alueen koko hieman pienenee. Metsien hakkuut, rakentamisen aiheuttama kiintoainekuormitus, viheralueiden ravinnepäästöt, vettä läpäisemättömän pinnan (rakennukset ja tiet) lisääntyminen ja valunnan kasvu yhdessä hulevesien sisältämien ravinteiden ja haitta-aineiden kanssa tulevat huonontamaan lammen veden laatua. Hulevesien käsittelyyn tuleekin kiinnittää erityistä huomiota. Virkistyskäytön lisääntyminen on uhka rantakasvillisuudelle, koska herkkä suokasvillisuus todennäköisesti kuluu.
Storträsk on ekologisessa luokituksessa hyvässä tilassa. Kalaistutukset todennäköisesti heikentävät lammen ekologista laatua. Kalojen suuri määrä vähentää ja muuttaa eläinplanktonkoostumusta ja sitä kautta myös kasviplanktonin määrää ja koostumusta. Kalojen suuri määrä näkyy myös vesihyönteisten ja pohjaeläinten vähyytenä. Lampien pohjaeläimistö koostuu pääasiassa sulkasääsken toukista. Istutukset tuovat lampeen lisäksi ravinteita.
Hältingträsk on erinomaisessa ekologisessa tilassa. Lammen hyvin yksipuolinen planktonlajisto on kuitenkin herkkä häiriöille, kuten esimerkiksi muutoksille valuma-alueella. Pienen vesimäärän takia lampi on herkkä rehevöitymiselle virkistyskäytön kasvaessa.
Lähde: Storträskin ja Hältingträskin ekologinen tila. Tilanne ennen Östersundomin yleiskaavaehdotuksen mukaista rakentamista. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2/2018
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkija
Katja Pellikka
Helsingin kaupunkiympäristö
ympäristöpalvelut
ympäristönsuojeluyksikkö
puh. 040 3341633
katja.pellikka@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme