Poistaako ruoka-apu köyhyyden? Millainen on ruoka-apua tarvitsevan ihmisen osa yhteiskunnassa? Millaista toimintaa tarvitaan, että leipäjonosta pääsee elämässä eteenpäin?
Hanke on ESR-rahoitteinen, ja sen toteuttavat yhdessä Sininauhaliitto sekä sen jäsenyhteisöt ViaDia ry, Helsingin Vieraskoti ry, Keravan Suojakotiyhdistys ry, Lahden Sininauha ry, Ystäväntupa ry (Keuruu), Myrskylyhty ry (Etelä-Savo), Operaatio Ruokakassi ry (Turku) ja Rovaniemen Päiväkeskus ry ajalla 1.1.2018-30.6.2020.
Ruokajono osallistavana yhteisönä -seminaari
Ruokajono osallistavana yhteisönä ‑seminaarissa sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari ja tutkija Maria Ohisalo tuovat tutkimuksellisia näköaloja leipäjonoihin, hyvinvointiin ja huono-osaisuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoron aiheesta käyttää erikoissuunnittelija Ritva Liukonen. Lisäksi kuullaan valtakunnallisia kokemuksia ruoka-avun oheen syntyvistä toimintatavoista Yhteinen keittiö- ja Yhteinen pöytä ‑hankkeista sekä Yhteisvastuu-keräyksestä.
Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Lyhyet haastattelut ovat mahdollisia ennen tilaisuuden alkua. Ilmoittautuminen suoraan projektipäällikkö Teija Nuutiselle (teija.nuutinen@sininauha.fi, puh. +358 50 439 0018).
Aika: 22.3.2018 klo 12.00 - 16.00
Paikka: Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Ravintola Pikku-Pihlaja (P-kerros), Pasila, Helsinki
Ruokajonosta osallisuuteen -projekti: https://www.sininauhaliitto.fi/toimintamme/ruokajonosta-osallisuuteen/
Ruokajonosta osallistavana yhteisönä ‑aloitusseminaarin ohjelma: https://www.sininauhaliitto.fi/tapahtumat/ruokajonosta-osallisuuteen-valtakunnallinen-aloitusseminaari-helsinki/
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Projektipäällikkö Teija Nuutinen
Sininauhaliitto
teija.nuutinen@sininauha.fi
puh. +358 50 439 0018
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sininauhaliitto
Sininauhaliitto on noin sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, jonka erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen. Sininauhaliiton kehittämishankkeet hyödyttävät sekä yhteistyökumppaneiden toimintaedellytyksiä että suomalaista sosiaali- ja terveysalaa. Tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oloja ja vahvistaa päihde- ja järjestökentän ammattilaisten osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto
Ikääntyneiden liiallinen alkoholinkäyttö vähentyi Pilke-ryhmissä3.9.2024 08:16:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 65 vuotta täyttäneistä miehistä lähes puolella ja naisista viidenneksellä on runsasta alkoholin käyttöä. Liiallinen päihteidenkäyttö on haitallista itselle, läheisille ja palveluita järjestäville tahoille. Sininauhaliiton tuoreen kyselyn mukaan päihteitä haitallisesti käyttävistä ikääntyneistä alkoholinkäyttö vähentyi 41 prosentilla Pilke-ryhmässä. Tulokset osoittivat, että vertaistuellisella pienryhmätoiminnalla on myönteisiä vaikutuksia, kuten yksinäisyyden väheneminen ja paremmin kotona pärjääminen.
Leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta uhka kansantaloudelle – Sininauhaliitto ja Into luovuttivat vetoomuksen hallitukselle17.6.2024 15:47:24 EEST | Tiedote
Sininauhaliitto ry ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry vetoavat hallitukseen, että se turvaisi kuntouttavan työtoiminnan. Vetoomus luovutettiin tänään sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteerille Marjo Lindgrenille. Lindgren otti vetoomuksen vastaan ministeri Kaisa Juuson puolesta. Kuntouttavan työtoiminnan saatavuus on heikentynyt hyvinvointialueuudistuksen myötä. Tämän vuoksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat jääneet ilman tarpeisiinsa vastaavia palveluita. Lisäksi hallituksen päätökset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen, sosiaalihuollon palveluiden ja nuorten työpajatoiminnan leikkauksista heikentävät entisestään mahdollisuuksia päästä kuntouttavaan työtoimintaan. ”On erittäin huolestuttavaa, että leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta heikentävät jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia työllistyä. Leikkausten myötä näitä ihmisiä uhkaa pitkäaikaistyöttömyys, työmarkkinoiden ulkopuolelle putoaminen ja syrjäytyminen. Tämä
Hätiköity rahapelijärjestelmän uudistus voi lisätä rahapeliongelmia24.3.2023 09:14:19 EET | Tiedote
Suomessa keskustellaan mahdollisesta rahapelijärjestelmän monopolin purkamisesta ja siirtymisestä osittaiseen lisenssijärjestelmään. Sininauhaliitossa tätä keskustelua on seurattu huolestuneena. Kun keskustellaan rahapelijärjestelmästä, fokuksen pitää aina olla pelihaittojen ehkäisyssä.
Kaikki puhuvat vastuusta – Syntyykö Suomeen lisensseihin perustuva rahapelijärjestelmä perinteisen monopolijärjestelmän rinnalle?17.3.2023 14:11:14 EET | Kutsu
Tervetuloa Eettisesti kestävän rahapelien lisenssijärjestelmän ABC -tilaisuuteen ke 22.3.2023 kello 9.30–11 Tiltin tiloihin Hakaniemeen (Siltasaarenkatu 12 C, 6. krs, 00530 Helsinki; kulku Paasivuorenkadulta) tai etätapahtumaan. Rahapelijärjestelmän uudistaminen on ajankohtainen keskustelunaihe ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Sininauhaliiton tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, median edustajille ja Suomen rahapelijärjestelmästä kiinnostuneille.
Lisää työttömiä, nälkäisiä ja näköalattomia ihmisiä – Sininauhaliitto lähetti avoimen kirjeen ministereille Haatainen, Lintilä, Sarkkinen, Anderson, Blomqvist, Henriksson, Kiuru, Lindén, Mikkonen, Paatio ja Saarikko30.8.2022 20:43:30 EEST | Tiedote
Sininauhaliitto pyytää ministereitä vaikuttamaan esitykseen hallituksen ns. palkkatukiuudistuksen 100 %:n palkkatuen osalta, koska on kohtuutonta rajata palkkatuen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa palkkatuki on ainoa työllistymiskeino.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme