Aalto-yliopiston toiminta kehittyi suotuisasti vuonna 2017
Aalto-yliopisto jatkoi vuonna 2017 tutkimusprofiilinsa uudistamista. Eniten viittauksia saavien, vertaisarvioitujen top 10% -julkaisujen määrä kasvoi 18 prosentilla ja yliopiston saama erittäin kilpailtu tutkimusrahoitus kolmella prosentilla. Arvostettu QS World University Rankings arvioi Aalto-yliopiston olevan taiteen ja muotoilun alalla 9. sijalla maailmassa (13. vuonna 2016). Kampuksella kehittyvä innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta.
Vuosi 2017 oli Aalto-yliopiston kahdeksas toimintavuosi. Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi yliopiston toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2018.
Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen operatiivisen toiminnan ylijäämä oli 4 miljoonaa euroa (vuonna 2016 alijäämä oli 5 miljoonaa euroa). Pro forma -tuloslaskelman mukaiset operatiivisen toiminnan tuotot olivat 345 (353) miljoonaa euroa, josta 229 (237) miljoonaa euroa oli opetus- ja kulttuuriministeriöltä suoraan saatua rahoitusta. Operatiivisen toiminnan kulut olivat 341 (358) miljoonaa euroa, josta henkilöstökulujen osuus oli 64 (63) prosenttia ja tilakulujen osuus 14 (18) prosenttia.
Sijoitustoiminnan ylijäämä oli 90 (22) miljoonaa euroa. Ylijäämä koostui pääasiassa allokaatiomuutoksista ja sijoitusrahastojen vaihdosta syntyneestä ylijäämästä. Pitkään sijoitussalkussa olleiden sijoitusrahastojen myynnistä saadut varat on uudelleensijoitettu vastaaviin kustannustehokkaampiin rahastoihin.
Aalto-yliopistosta ja sen tytäryhtiöistä koostuvan Aalto-yliopistokonsernin nettoylijäämä oli 93 (25) miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 1 712 (1 607) miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 (pdf)
Aalto-yliopiston avainlukuja 2017 (aalto.fi)
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkimus: Uusien rakennusten päästöistä 70 prosenttia tulee rakentamisesta – eikä sitä huomioida tarpeeksi30.6.2025 07:53:14 EEST | Tiedote
Energiatehokkuus ja uusiutuvan energian käyttö ovat vähentäneet uudisrakennusten elinkaaripäästöjä, mutta rakentamisen päästöt eivät ole laskeneet. Viheralueiden vaaliminen ja puurakentamisen suosiminen tekisi rakentamisesta kestävämpää, korostavat tutkijat.
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus17.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi projekti ratkoo koneoppimisen keskeistä pullonkaulaa ja muodostaa myös yhden uuden ELLIS-instituutin tutkimuksen kulmakivistä.
A revolution for R&D with the missing link of machine learning — project envisions human-AI expert teams to solve grand challenges17.6.2025 13:00:00 EEST | Press release
Robust, deployable and collaborative machine learning (ML) methods are needed for artificial intelligence (AI) to become truly useful. This ERC-funded research aims to solve a major ML bottleneck and will form a cornerstone of the newly established ELLIS Institute Finland.
Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta12.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Vuosikymmenten aikana rakennetun suomalaisen väestönsuojajärjestelmän hinta vastaa vain noin kolmen vuoden puolustusbudjettia – ja se suojaa lähes koko väestön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme