Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola vuosipäiväpuheessa: Osaaminen on valttimme myös tulevaisuudessa

Jaa
Rehtori Jukka Kolan mukaan meillä on Suomessa erinomaiset valmiudet ratkaista globaaleja ongelmia, koska olemme monessa mielessä maailman paras maa. Tyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan varaa tuudittautua, koska panostukset tutkimuksen rahoitukseen ja osaamistasomme ovat laskussa. Koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen. Kyse on pitkäjänteisestä työstä, joka vaatii tuekseen yli hallituskausien jatkuvan konsensuksen.

Helsingin yliopiston 378. vuosipäivänä pitämässään puheessa rehtori Jukka Kola nosti esiin esimerkkejä yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta. Helsingin yliopisto kuuluu parhaaseen prosenttiin maailman monitieteisten yliopistojen joukossa.

- Vahvuutemme yliopistona on se, että olemme maailman huippua monella eri alalla. Pohjoismaisista yliopistoista ainoastaan Kööpenhamina on saanut tiukasti kilpailtua, tutkimuksen laatuun perustuvaa Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitusta Helsingin yliopistoa enemmän. Rahoitus on jakautunut monelle eri tutkimusalalle, mikä osoittaa että meillä tehdään huippututkimusta laajalla rintamalla. Esimerkiksi vuonna 2014 humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla oli kaksi ERC:tä, kun niitä nyt on 12. Muun muassa filosofian tieteenalalla olemme maailman huippua, 50 parhaan joukossa, kansainvälisessä vertailussa Kola mainitsi.

Tarvitaan kansallista konsensusta – ja panostusta koulutukseen

Suomessa pystytään ratkomaan suuria globaaleja ongelmia, koska olemme monessa mielessä maailman paras ja toimivin maa. Tässäkin mielessä Suomen menestystarina ja Helsingin yliopiston menestys ovat kietoutuneet yhteen.

On kuitenkin toiveajattelua ajatella, että nykytilanne kannattelisi meitä myös tulevina aikoina. Tällä hetkellä olemme huolestuttavassa kierteessä, jossa tieteeseen ja tutkimukseen kohdistettujen eurojen määrä on laskussa. Yliopistojen valtiollisessa rahoituksessa on laskettu erityisesti perusrahoituksen osuutta.

- Huolestuttavaa on myös osaamis- ja koulutustasomme kehitys. Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus väestöstä ei ole kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Olemme menettäneet asemamme korkeimmin koulutettuna maana Euroopassa ja OECD:ssa. Osaamisemme pohja uhkaa murentua, Kola huomautti.

Sekä yliopistojen perusrahoituksen korjaamiseen, henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointiin että osaamistason laskuun on mahdollista reagoida, jos asia nähdään kansallisesti tärkeäksi. Ainakin Ruotsi, Hollanti ja Saksa ovat nähneet sen tärkeäksi ja tehneet isot panostukset yliopistoihin.

-Haluamme avata keskustelun päättäjien kanssa jo nyt, hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja siitä, mitä tälle asialle tehdään. Viestimme on, että koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen. Työ vaatii tuekseen yli hallituskausien jatkuvan kansallisen konsensuksen. Työ voi alkaa heti, edes seuraavia vaaleja ei tarvitse odottaa: istuva hallitus voi palauttaa yliopistoindeksin vuodelle 2019.

-Tarvitaan konkreettisia toimia, jotta yllä kuvattu heikentyvien resurssien kautta tapahtuva osaamistason lasku saadaan kurottua umpeen. Meillä on kansakuntana takanamme satoja vuosia koulutukseen panostamista. Myös tuleva menestyksemme yhä kansainvälistyvässä maailmassa on riippuvainen tieteen, tutkimuksen, osaamisen ja kouluttautumisen arvostamisesta, Kola totesi.

Puheet vuosipäiväjuhlassa:

Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja, presidentti Tarja Halosen puhe

Rehtori Kolan puhe kokonaisuudessaan


Lisätiedot:

Rehtorin haastattelupyynnöt:
Johdon assistentti
Maija Roitto
puh. 02941 22210
maija.roitto@helsinki.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye