Väitös: Uusi leikkausmenetelmä vaivaisenluuhun
11.5.2018 13:53:28 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Vaivaisenluulla (hallux valgus) tarkoitetaan I-varpaan ja I-jalkapöytäluun välistä virheasentoa, jossa isovarvas kääntyy ja kiertyy kohti pikkuvarpaita, jolloin sisäsyrjään muodostuu pattimainen pullistuma eli ”vaivaisenluu”.
Vaivaisenluu on etenevä häiriö ja yleisin isovarpaan virheasento. Lieväasteinenkin vaivaisenluu heikentää jalkaterän ponnistuskapasiteettia ja haittaa alaraajan toimintaa.
Uudessa lähestymistavassa huomiota kiinnitettiin vaivaisenluuvirheasennon joustavuuteen, jonka perusteella korjausmenetelmä valittiin.
Valitun korjausmenetelmän vaikutusta selvitettiin jalan toimintakykyyn potilaan kävellessä. Lihastoimintatestin (nk. peroneus longus-aktivaatiotesti) avulla todettiin, että osa vaivaisenluupotilaista pystyy korjaamaan vaivaisenluuvirheasennon omalla lihastoiminnallaan. Tällä tavoin korjautuvaa vaivaisenluuvirheasentoa kutsutaan joustavaksi vaivaisenluuksi. Joustavan vaivaisenluun korjaaminen on mahdollista tehdä ensimmäisen jalkapöytäluun tyvinivelestä, isovarpaan tyviniveleen koskematta.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa kehitetty leikkausmenetelmä, FTJDA (first tarsometatarsal joint derotational arthrodesis), poikkeaa aiemmin julkaistuista yli 130:sta vaivaisenluun korjausmenetelmästä siten, että siinä isovarpaan tyviniveleen ei kajota lainkaan. Lisäksi kolmiulotteinen virheasento korjataan kaikissa suunnissa. Leikkausmenetelmä lisää jalkaterän etu-sisäsyrjän ponnistustukevuutta ja parantaa jalkaholvin vakautta.
Väitöstutkimuksen toisessa osatyössä raportoitiin yli 5 vuoden aikana julkaistut radiologiset ja kliiniset tulokset, jotka liittyivät vaivaisenluukorjauksiin.
Uuden FTJDA-menetelmän tuloksia verrattiin myös yleisesti käytettyyn jalkapöytäluun kärkiosan katkaisu- ja siirtokorjausmenetelmään eli distaaliseen chevron-osteotomiaan. Myöhäisseurannan radiologiset ja kävelyanalyysitulokset olivat merkittävästi paremmat FTJDA-menetelmällä leikattujen ryhmässä, vaikka luista pattia ei poistettu eikä varvasniveltä avattu.
Väitöstutkimus lisää tietoa jalkaterän biomekaniikasta ja sen hyödyntämisestä vaivaisenluupotilaan tutkimisessa ja hoidossa. Lisäksi se tuo lisätietoa erilaisten korjausmenetelmien vaikutuksista vaivaisenluupotilaan kävelyyn.
----
Lääketieteen lisensiaatti Tero Klemola väittelee Oulun yliopistosta perjantaina 18.5.2018. Ortopedian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Flexible hallux valgus. Results of a new surgical technique (Joustava vaivaisenluu. Uuden leikkaustekniikan tulokset). Vastaväittäjänä toimii professori Ilkka Kiviranta Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Juhana Leppilahti. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistollisen sairaalan luentosalissa 1 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
LL Tero Klemola
tero.klemola@ppshp.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista11.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
