Väitös: Keskosen varhainen ravitsemus vaikuttaa aikuisiän rasvattomaan painoon ja aineenvaihduntaan

Hyvin pienenä keskosena (syntymäpaino alle 1500 grammaa) syntyneiden nuorten aikuisten rasvaton paino ja lepoenergian kulutus olivat suuremmat niillä keskosilla, jotka olivat saaneet enemmän proteiinia ja energiaa elämän kolmen ensimmäisen viikon aikana. Ensiviikkojen korkeamman energian ja proteiinin saannin todettiin toisaalta olevan yhteydessä matalampaan energiansaantiin aikuisiässä. Sekoittavat tekijät, kuten varhaisen iän sairastavuus, sosiaaliluokka ja aikuisiän elintavat eivät vaikuttaneet tulokseen.
Väitöstutkimuksessa selvitettiin lisäksi hyvin ennenaikaisena (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi ennenaikaisena (34–36 raskausviikolla) syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla. Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset.
Matinolli tarkasteli väitöskirjassaan elämän ensimmäisten viikkojen ravitsemuksen ja aikuisiän terveyden suhdetta käyttäen hyväkseen kansainvälisestikin ainutlaatuista, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineistoa. Ennenaikaisen syntymän yhteyttä syömishäiriöpiirteisiin ja ruokailutottumuksiin tutkittiin ESTER (Ennenaikainen syntymä ja lapsen terveys aikuisiässä) ja AYLS (Arvo Ylppö Longitudinal Study) -kohorttitutkimuksissa. Väitöskirjatyö on tehty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, ja tutkimukseen ovat osallistuneet Oulun ja Helsingin yliopistot ja yliopistolliset keskussairaalat sekä Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC 1986).
Vuonna 2016 Suomessa syntyi ennenaikaisesti 5,7 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista. Entuudestaan tiedetään, että keskosena syntyneillä aikuisilla on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna täysiaikaisina syntyneisiin ikätovereihin. Syitä suurentuneeseen riskiin ei ole kuitenkaan kokonaan saatu selville. Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ravitsemus niin elämän ensimmäisinä viikkoina kuin nuoressa aikuisiässä voi osaltaan selittää suurentunutta sydän- ja verisuonitautien riskiä.
---
TtM Hanna-Maria Matinolli väittelee Oulun yliopistosta perjantaina 8.6.2018. Kansanterveystieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Nutrition and early life programming of health. Focus on preterm birth and infant feeding in relation to energy-balance and related traits in adulthood (Ravitsemus ja terveyden varhainen ohjelmoituminen. Ennenaikaisen syntymän ja varhaisen ravitsemuksen yhteys energia-aineenvaihduntaan ja siihen liittyviin piirteisiin aikuisiässä). Vastaväittäjänä toimii professori Hazel Inskip (University of Southampton) ja kustoksena dosentti Eero Kajantie Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Väitöstilaisuus alkaa Kontinkankaalla Leena Palotie -salissa (A101), Aapistie 5A, klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
TtM Hanna-Maria Matinolli
hanna-maria.matinolli@thl.fi
puh: 044 522 5809
Meri RovaViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Konenäkö korvaa asiantuntijan läsnäolon - Oulun yliopiston kehittämä lisätyn todellisuuden teknologia voi opastaa kohta kohdalta vaikka korjaamaan tietokoneen18.6.2025 07:17:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on kehittänyt yhteistyössä Keski-Ruotsin yliopiston kanssa uudenlaisen immersiivisen lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksen, jonka avulla voi suorittaa erityisosaamista vaativia tehtäviä kuten korjata laitteen ilman asiantuntijan läsnäoloa. IMMERSE –sovellus perustuu käsiteltävästä laitteesta 3D-skannaustekniikalla tuotettuun digitaaliseen kaksoseen ja siihen lisättäviin graafisiin opasteisiin, kuten nuoliin ja tekstilaatikoihin, jotka ohjaavat työtä askel askeleelta. Älylaitteen kameran läpi katsoen ohjeet piirtyvät laitteen päälle AR-teknologian avulla.
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme