Helsingin metsiin istutetaan myrskyn jälkeen uusia puita

Tuhot osuivat rajuimmin lounaasta koilliseen (Lauttasaari-Lehtisaari-Pasila-Maunula-Oulunkylä-Pukinmäki-Malmi) edenneelle kaistaleelle, jonka ulkopuolella tuhot olivat vähäisempiä. Yksittäisiä tuhokohteita oli kuitenkin myös Konalassa, Haagassa, Talissa, Ruskeasuolla, Puistolassa, Heikinlaaksossa ja Jakomäessä.
Keskuspuiston laajimmilla tuhokohteilla on maastossa syksystä lähtien voinut nähdä myrskytuhoista ja niiden korjaamisesta kertovia tiedotustauluja otsikolla ”Kiira kävi täälläkin”.
Istutettava taimimäärä on viisinkertainen normaalivuosiin nähden
Taimia istutetaan myrskyn myötä syntyneille aukeille, mutta paikoin myös niiden reunoille, väljentyneen järeän puuston lomaan. Istutettavat puulajit ovat kotimaisia ja taimet Suomessa kasvatettuja, lähinnä mäntyä, kuusta, koivua ja tervaleppää sekä paikoin myös jaloja lehtipuita sekä jonkin verran lehtikuusia.
Taimet ja puulajit valitaan ja sijoitellaan kullekin istutuskohteelle ennalta suunnitellusti, jolloin otetaan huomioon kohteen sijainti, maasto, kasvupaikan vaihtelu ja taimien muut kasvuedellytykset. Staran metsurit hoitavat pääasiassa istutustyön itse, jotta taimet saadaan maahan parhaalla tavalla ja sovitusti oikeisiin kohtiin. Urakka aloitettiin toukokuun puolivälissä ja se jatkuu pitkälle kesäkuun puolelle asti.
Vuosittainen istutusmäärä tarpeeseen nähden liian pieni
Ilman erillisiä tuhoja vuosittain istutettava taimimäärä luonnonhoitosuunnitelmien mukaisille metsänuudistuskohteille on yleensä ollut pari tuhatta tainta ja istutuspinta-ala yleensä kaikkiaan vain noin yhdestä kahteen hehtaaria.
Määrä on mitätön verrattuna luonnonmukaisten alueiden pinta-alaan 4 800 hehtaaria. Vaikka siitä lasketaan pois sellaiset alueet, joilla metsää ei aktiivisesti hoideta (esim. kalliot, avarat luontoalueet, suojelukohteet tai erilaisia luontoarvoja sisältävät luonnonmukaisemmat metsänosat), jää yhä yli 3 000 hehtaaria sellaisia metsäalueita, joilla puuston tulisi edelleen kehittyä elinvoimaisena ja ajan mittaan myös uudistua.
Jatkossa uutta puustoa ja kestävää lähimetsää muodostavaa taimiainesta pitäisi monin paikoin saada syntymään nopeammin, jottei kaupungin virkistysmetsien alati vanheneva puusto pääsisi liikaa rapistumaan.
Toki kaupunkimetsää pyritään jatkuvasti ylläpitämään eri-ikäistä puustoa kerroksellisena kehittäen. Uusien taimien istutustarve on tällaisilla alueilla vähäisempi, kun laajempia uudistusaloja ei synny ja uudistuminen tapahtuu luonnontaimia hyödyntäen. Kaikenlaisilla kohteilla, metsätyypeillä ja erilaisilla käyttöalueilla tämän tyyppinen jatkuva kasvatus ei kuitenkaan aina ole mahdollista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Vuohelainen, metsäpalvelupäällikkö
Helsingin kaupunki /Stara
puh. 040 168 1766
etunimi.sukunimi@hel.fi
Vesa Koskikallio, metsävastaava
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 38452
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Myytävien mansikoiden alkuperän jäljitettävyystiedot pääosin kunnossa5.5.2025 12:02:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö tutki kesällä 2024 Helsingissä suomalaisina myytävien mansikoiden maantieteellistä alkuperää. Tavoitteena oli varmistaa, että mansikan todellinen alkuperämaa vastasi ilmoitettua ja että mansikoiden alkuperä oli jäljitettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme