Kemianteollisuuden talouskatsaus: viennin kilpailukyky avainasemassa
13.8.2013 09:21:29 EEST | Kemianteollisuus ry | Tiedote
Kemianteollisuuden tuotantomäärät vähenivät toisella vuosineljänneksellä lähes 4 prosenttia vuoden takaisesta. Vienti vetää edelleen, mutta kysyntä kotimaassa on vaimentunut.
Suhdannetilanne on pysynyt alkukesän likimain normaalilla tasolla. Suhdannenäkymät ovat kuitenkin hieman synkentyneet ja suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän syksyn myötä. Tuotanto-odotukset ovat laimentuneet viime kuukausina, ja tuotannon ennakoidaan pysyvän keskimäärin nykytasolla lähikuukausina. Tilauskirjat ovat lähes normaalilukemissa, mutta henkilöstömäärä on laskussa. Kemianteollisuuden tuotteiden hinnat kääntyivät kesällä loivaan laskuun.
Kemianteollisuuden viennin arvo oli tammi-toukokuussa 4 prosenttia vuoden takaista suurempi samaan aikaan kun koko Suomen tavaravienti laski 2 prosenttia. Öljytuotteiden vienti väheni huhtikuussa, mutta piristyi uudelleen toukokuussa. Kemianteollisuuden viennin osuus on noin neljännes koko Suomen tavaraviennistä, ja sillä on merkittävä positiivinen vaikutus Suomen kauppataseeseen.
"Kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä varjostavat edelleen energian ja logistiikan kustannusten nousu. Uusien verojen ja maksujen sijaan Suomi tarvitsee pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa ja julkisen talouden tasapainottamista. Suomen hallituksen tulee pitäytyä päätöksessään olla lisäämättä teollisuuden kustannustaakkaa", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.
"Kemianteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä on jo neljännes, ja sen elinvoima heijastuu laajalti yhteiskuntaan. Kemianteollisuudella on myös erityinen arvo kestävän kehityksen mukaisen tulevaisuuden mahdollistajana. Investoinnit uusiin tuotteisiin ja palveluihin ovat mahdollisia vain sillä ehdolla, että pidämme huolta yritysten kilpailukyvystä", jatkaa Timo Leppä.
Lisätietoja
Kemianteollisuus ry
Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)chemind.fi, puhelin 050 301 6800
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus kehysriihestä: Ennakoitavuuden säilyminen tärkeä viesti teollisuudelle – luvitukseen tarvitaan uudistuksia22.4.2026 22:25:32 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus pitää myönteisenä, että hallitus teki kehysriihessä investointiympäristön ennakoitavuutta tukevia ratkaisuja. Erityisen tärkeä viesti teollisuudelle on päätös säilyttää liikenteen jakeluvelvoitteen taso ennallaan.
Nuorisoala ja Kemianteollisuus: Nuorten hyvinvointi on ratkaisevaa myös yrityksille15.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten hyvinvointi ja työllistyminen ovat ratkaisevia tekijöitä sekä yhteiskunnan kestävyyden että talouskasvun näkökulmasta. Kemianteollisuus ry:n ja Nuorisoala ry:n yhteisessä hankkeessa pureuduttiin yritysten nuorivastuullisuuteen: miksi nuorten hyvinvointi kuuluu myös yrityksille ja miten sitä voidaan vahvistaa. Nuorten jaksaminen, osallisuus ja työkyky eivät ole vain yksilön haasteita, vaan ratkaisevia tekijöitä yrityksille, osaavan työvoiman saatavuudelle ja koko Suomen kilpailukyvylle.
Jakeluvelvoitteen alentaminen olisi tehoton keino laskea polttoaineiden hintoja15.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Polttoaineiden viimeaikainen hinnannousu johtuu raakaöljyn maailmanmarkkinahinnoista, joita Iranin konflikti on kasvattanut merkittävästi. Yhtenä ratkaisuna liikenteen polttoaineiden hintojen alentamiseksi on esitetty jakeluvelvoitteen keventämistä. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva eikä tehokas keino vähentää autoilijoiden ja ammattiliikenteen kustannuksia.
Kemianteollisuus ry:n viestit kehysriiheen: Ennakoitava päätöksenteko vahvistaa kasvua, poukkoileva veropolitiikka ja valituskierteet hidastavat investointeja10.4.2026 09:43:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuun puolivälin jälkeen kehysriiheen haastavassa julkisen talouden ja maailmanpolitiikan tilanteessa. Vaalikauden viimeisessä kehysriihessä tulee keskittyä ratkaisuihin, jotka vahvistavat talouskasvua ja teollisuuden toimintaedellytyksiä.
Kemianteollisuus: Suomen sähkönkulutus voi lähes kaksinkertaistua – lisää ydinvoimaa tarvitaan12.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan yli kolme neljästä yritysjohtajasta katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ydinvoimaa turvaamaan sähkön saatavuutta ja teollisia investointeja. Sähkön kysyntä Suomessa kasvaa nopeasti vihreän siirtymän myötä, ja kulutus voi lähes kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
