Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kasvisvalikoimat laajimmillaan

13.8.2013 09:48:13 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Avomaan kasvissatoja saadaan nyt monipuolisesti. Lämpimät säät nopeuttivat kasvua niin, että sadot ovat valmistuneet 7 – 10 vuorokautta etuajassa. Monen kasviksen satomäärät jäävät kuitenkin tavallista pienemmiksi. Viljelijöille kesä on ollut kaikkien aikojen haasteellisin. Eniten on työllistänyt kaalien kasvatus. Kaalikasveja ovat koetelleet niin kaalikoit kuin helteetkin.

Kuuma kesä on toisaalta suosinut mm. kesäkurpitsan ja avomaan kurkun kasvua. Myös lehtikaali ja kyssäkaali ovat olleet tuottoisia. Rapeaa keräsalaattia ja kiinankaalia korjataan kaiken aikaa. Varastojuuresten kasvu on vielä kesken, joten elo- ja syyskuun säät ehtivät vaikuttaa lopputulokseen. Odotettavissa ei ole huippusatoja. Lanttu on kärsinyt jossain määrin samoista ongelmista kuin kaalit.

Kasviksia korjuutuoreina

Elokuussa on tarjolla sellaisiakin kasviksia, joita ei muulloin korjuutuoreina saa. Valikoiman laajuus ja tuoreus innostavat valitsemaan mahdollisimman monenlaisia kasviksia, vähän kaikkea. Ruoka saa paljon makuja ja elimistö terveyttä edistäviä aineita. Juureksia, kaaleja ja sipuleita riittää elokuussa erilaisia vaikka joka aterialle.

Harvinaisempia herkkuja ovat tuoreet pavut, joiden suosio lisääntyy vauhdilla. Tuoreen, lähellä tuotetun maissin, jättisipulin, erikoissalaattien ja purjon sesongit ovat alkamassa. Avomaan kurkkua, kyssäkaalia, kesäkurpitsaa ja lehtiselleriä valmistuu joka päivä.

Vokkiin, grilliin ja höyrykypsentäen

Kasvikset ovat vielä rapeita ja nopeasti kypsyviä. Useimmat niistä sopivat pikapaistettaviksi pannussa. Laakeaan vokkipannuun mahtuu runsas kasviskimara. Öljytilkassa käännellen kasvikset kypsyvät vokki- tai muurikkapannussa kätevästi ulkotiloissakin. Kaikki kaalit ovat loistavia vokattaviksi. Makua voi lisätä tuoreyrteillä ja mehevyyttä tomaatilla, paprikoilla ja chilillä.

Grillaus tuo kasvisten omat aromit esiin, antaa rapeutta ja lisämakua. Grillattaviksi sopivat tuoreet tai esikypsennetyt kasvikset. Kasvikset voi pujottaa vartaisiin vieri viereen, kiinnittää cocktailtikkuihin, latoa halsteriin tai rei’itetylle folioalustalle. Grillattaessa on hyvä sivellä kasviksiin öljyä tai öljypitoista marinadia.

Monet kasvikset maistuvat parhailta höyryssä kypsennettyinä. Porkkanaa on helppo paloitella höyrykattilan rei’itettyyn osaan yhdessä perunoiden kanssa. Kukka- ja parsakaalin lohkot lisätään mukaan kypsennyksen loppuvaiheessa. Mitään kasviksia ei pidä ylikypsentää. Napakankypsät kasvikset maistuvat parhailta.

Valtakunnallisia Sadonkorjuuviikkoja vietetään 12. – 25.8.2013.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Mika Virtanen, MTK ry, 0400-544 728
Tiedotteen teksti ja ruokaohjeet: ruokatoimittaja Pirjo Toikkanen, 0400-894549

Kesäkurpitsa-paprikavokki
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1080666
Kyssäkaali-linssipata
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1080683
Kuorrutetut naurisviipaleet
http://keittokirja.kasvikset.fi/Suomeksi/Keittokirja/Reseptit_A-O/K/Kuorrutetut_naurisviipaleet

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kehysriihi ei tuonut ratkaisuja maatalouden kustannuskriisiin, metsäsektori unohtui22.4.2026 22:51:50 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihi ei löytänyt vastauksia maatalouden akuuttiin kustannuskriisiin. Energiaveron palautukseen kahdeksi vuodeksi tehty 10 miljoonan euron korotus ei korjaa tilannetta, jossa satojen miljoonien eurojen kustannusnousut lannoitteisiin ja polttoaineisiin kasaantuvat nopeasti maatiloille. On pettymys, ettei hallitus vastannut MTK:n esitykseen 100 miljoonan euron kriisituesta.

Metsänhoitoyhdistykset uudistavat puukaupan ja metsänomistamisen palveluita22.4.2026 17:00:00 EEST | Tiedote

Metsänhoitoyhdistys-ketjussa kehitetään palveluja niin, että ne vastaavat entistä paremmin tämän päivän metsänomistajien tarpeisiin. Uudistusten ytimessä ovat metsänomistajan tavoitteet. Metsänhoitoyhdistyksissä halutaan varmistaa, että jokainen metsänomistaja saa aiempaa paremmin tietoa erilaisista vaihtoehdoista, niiden vaikutuksista ja siitä, mikä ratkaisu sopii juuri omaan tilanteeseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye