Mediatiedote: Vakoilujännärin kirjoittanut scifikirjailija Hannu Rajaniemi Helsinkiin elokuussa
"Hän ei nähnyt liekkejä. Aineellinen maailma oli haamulle näkymätön lukuun ottamatta sähköä ja elävien sielukipinöitä. Rakennukset ja kadut olivat hohtavien lankojen muodostamia luurankoja. Ihmisaivot hehkuivat kuin paperilyhdyt. Kaikki muu oli vaaleanharmaata utua vain. Hän olisi ollut tyystin eksyksissä, ellei hänen agenttinsa Inez Giralin ektofonin lähetin olisi auttanut häntä suunnistamaan Kesämaasta tänne sovittuun tapaamispaikkaan."
Eletään vuotta 1938, ja kuoleman ja murhan käsitteet ovat vanhentuneita. Tuonpuoleinen elämä jatkuu Kesämaan metropolissa – jos on sattunut ansaitsemaan pääsyn sinne. Britannian salaisen palvelun agentti Rachel White saa vihiä Kesämaassa asuvasta kaksoisagentista. Naisia vähättelevässä työympäristössä pyristelevä Rachel joutuu uransa kovimpaan taistoon, kun hän pyrkii nappaamaan miehen, jolla on ystäviä korkeissa viroissa.
”Tieteiskirjallisuus kertoo aina osittain nykypäivästä, jonka ilmiöitä se peilaa tulevaisuuteen tai – Kesämaan tapauksessa – vaihtoehtoisiin menneisyyksiin. Teknologioiden kuten tekoälyn rooli nykymaailmassa on muodostumassa niin merkittäväksi, että on houkuttelevaa kuvitella sille jumalaisia voimia. Kesämaan taustalla oleva oikea historia opettaa, että näin kävi myös lennättimen ja radion tapauksessa. Niiden kehitysvauhti oli niin huikea, että realistisiinkin mahdollisuuksiin sekoittui helposti mystiikkaa. Mutta viime kädessä kaikki teknologiat ovat työkaluja, joiden käyttötavoista päätämme me – ja niillä muokataan nimenomaan elävää, ei kuolemanjälkeistä elämää”, Hannu Rajaniemi kertoo.
Hannu Rajaniemi
Hannu Rajaniemi on syntynyt Ylivieskassa vuonna 1978. Matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa opiskellut Rajaniemi väitteli tohtoriksi säieteoriasta Edinburgin yliopistossa. Hän asuu tällä hetkellä Kaliforniassa, missä johtaa HelixNano-bioteknologiayhtiötä. Kesämaa on Rajaniemen neljäs romaani. Rajaniemi teki kansainvälisen läpimurron jo palkitulla esikoisromaanillaan Kvanttivaras (2011), joka on julkaistu tähän mennessä 17 kielellä. Kvanttivaras-trilogian lisäksi Rajaniemeltä on ilmestynyt novellikokoelma Näkymättömät planeetat (2016).
Hannu Rajaniemi, Kesämaa
alkuteos Summerland
suomentanut Tero Valkonen
320 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet 145-vuotiaan Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Vuoden 2025 Tähtivaeltaja-palkinto Siiri Enorannan romaanille Keuhkopuiden uni24.4.2025 11:13:19 EEST | Tiedote
Helsinki Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto on myönnetty Siiri Enorannan romaanille Keuhkopuiden uni (Gummerus). Finlandia-palkitun Enorannan yhdestoista romaani on sielukas ja dekadentti fantasiaromaani ihmisen ja luonnon suhteesta. Palkintoraati luonnehtii Keuhkopuiden unta "omaääniseksi, monikerroksiseksi taidonnäytteeksi".
Vuoden 2025 J. A. Hollon palkinto suomentaja Ulla Lempiselle Merlin Sheldraken Näkymätön valtakunta -tietokirjan käännöksestä12.4.2025 19:01:00 EEST | Tiedote
Suomentaja Ulla Lempinen saa J. A. Hollon palkinnon taidokkaasta tietokirjasuomennoksesta. Merlin Sheldraken teos Näkymätön valtakunta – Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme (Gummerus) on Lempisen taidokas suomennos, josta välittyy alakohtaisen terminologian tarkka käännöstyö ja sienten kiehtovan maailman henkeäsalpaava kuvailu.
ENNAKKOTIEDOTE: Hyvinvointia luonnon rytmisyydestä –Uusimpaan tutkimustietoon pohjaava kirja kertoo, miten luonto auttaa toipumaan ja elämään hyvää elämää10.4.2025 15:01:40 EEST | Tiedote
Maantieteilijä Marko Leppäsen ja biologi, FT Adela Pajusen uutuuskirja Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen (Gummerus) kertoo, miten vuoden- ja vuorokaudenajat vaikuttavat luontoon ja ihmiseen. Tutkimustietoon, kulttuurihistoriaan ja kokemukseen perustuva tarinallinen tietokirja inspiroi ja yllättää esitellessään rytmien vaikutusta. Leppänen ja Pajunen ovat olleet yli kymmenen vuotta mukana luomassa tutkitusti toimivaa ja viralliseen terveydenhuoltoon hyväksyttyä Terveysmetsä-menetelmää. Kirja ilmestyy 10.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme