Tuomaan Markkinat kutsuu jouluntekijöitä
21.8.2018 15:00:16 EEST | Helsingin Kaupunkitilat Oy | Tiedote

Urbaani ja tunnelmallinen helsinkiläinen joulutori Tuomaan Markkinat rakentuu tuttuun tapaan joulukuuksi Helsingin historiallisen keskustan ytimeen Senaatintorille. Tuomaan Markkinat on erityisen tunnettu paitsi tunnelmastaan myös runsaasta juoma- ja ruokatarjonnasta, käsitöistä ja kädentaitojen ylläpitäjistä sekä vanhanajan karusellista ja joulupukista.
Joulutorilla vieraili viime vuonna kaikkiaan 350 000 kävijää. Tuomaan Markkinat kuuluu monen jouluperinteisiin, ja yhä useampi vierailee tapahtumassa useita kertoja. Erityisesti lapsiperheet ovat löytäneet tapahtuman.
Joulutorilla tekee kauppansa etenkin kotimainen käsityö ja laadukas artesaaniosaaminen. Tuomaan Markkinoilla on perinnekoristeiden, käsitöiden ja käyttöesineiden kädentaitajia, jotka valmistavat tuotteensa alusta asti itse: työskentelevät niiden parissa koko vuoden ja myyvät varastonsa loppuun Tuomaan Markkinoilla. Markkinoiden tärkeimpiä tehtäviä onkin kotimaisen osaamisen ja työn tukeminen.
Tuomaan Markkinat haluaa kuuluttaa paikalle kädentaitajia, oman alansa ammattilaisia, jotka markkinoiden toisinaan ankarissakin sääoloissa pitävät mielialan korkealla ja levittävät joulumieltä edelleen. Myös toimijoilta, jota haluavat esitellä tuotteidensa valmistusta esimerkiksi työpajoin tai -näytöksin, toivotaan yhteydenottoja. Tänäkin vuonna markkinoiden myyjävalinnoissa suositaan kotimaisia mikroyrityksiä, jotka myyvät itse valmistamiaan kotimaista alkuperää olevia tuotteita – pääsääntöisesti suoraan asiakkaalle.
Lisäksi Ruokapihoille etsitään kunnianhimoisesti joulu- ja sesonkiruokaan ja niiden kehittämiseen suhtautuvia ruokatoimijoita.
Myyjähaku on avoinna 2.9. asti. Hakuohjeet ja sähköinen hakulomake löytyvät Tuomaan Markkinoiden nettisivulta. Hakemuksen voi jättää sähköisesti tai toimittaa postitse.
Tuomaan Markkinat on osaltaan luomassa Helsingistä Euroopan kiinnostavinta joulukaupunkia. Tuomaan Markkinoita kehittää viereisten Torikortteleiden kehittämisestä vastaava kaupungin tytäryhtiö Helsingin Leijona Oy.
Tuomaan Markkinat Senaatintorilla 1.–22.12.2018
Avoinna arkisin klo 11–20, ja la–su 10–19
####
Lisätiedot:
www.tuomaanmarkkinat.fi
ww.torikorttelit.fi
Vastaava tuottaja Emma Lumme, 050 516 2733, emma.lumme@torikorttelit.fi
####
Tuomaan Markkinat Facebookissa
Tuomaan Markkinat Instagramissa: @tuomaanmarkkinat
#tuomaanmarkkinat
#helsinkichristmasmarket
Torikorttelit Facebookissa
Torikorttelit Instagramissa: @torikorttelit
#torikorttelit
#uusijoulukaupunki
Avainsanat
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuomaan Markkinoiden koordinointi siirtyi vuonna 2014 Helsingin Leijona Oy:lle, joka vetää myös Torikorttelit-hanketta. Näiden kahden idyllisen alueen yhteys rakentaa Tuomiokirkon ja Kauppatorin väliin Helsingin uutta joulukaupunkia.
Tuomaan Markkinoiden uudistuneesta ilmeestä vastaa suunnittelija Linda Bergroth. Helsinkiläisyys nousee esiin muun muassa mökkien värityksessä, joka noudattelee ympäröivien rakennusten värimaailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Korealaisia leivonnaisia, blinejä ja artesaanisuklaata – Teurastamon Pääsiäismarkkinat kokoaa kevään maut yhteen24.3.2026 11:25:10 EET | Tiedote
Teurastamon pääsiäismarkkinat järjestetään lauantaina 28.3.2026 klo 11–18 Helsingin Teurastamolla. Maksuton koko perheen tapahtuma kokoaa yhteen runsaan joukon ruokatuottajia, käsityöläisiä ja pääsiäistunnelmaa. Palmusunnuntain aattona järjestettävillä markkinoilla on lapsille tarjolla maksuton virpomisoksatyöpaja Skidit-kollektiivin luotsaamana.
Harjun ruumishuoneen kokeilukäytöstä positiivisia tuloksia – ensi kesän toimijahaku on nyt auki17.3.2026 14:42:25 EET | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat Oy avasi pitkään tyhjillään olleen Harjun vanhan ruumishuoneen kokeilukäyttöön viime elokuussa. Rakennuksen käyttöönotto on tuonut alueelle mukavaa elämää ja positiivisia kohtaamisia, mutta myös parantanut ympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Taiteen kimppakämppä HARJU ROOMIES tuo kuoleman teemat Harjun vanhalle ruumishuoneelle4.2.2026 09:17:54 EET | Tiedote
HARJU ROOMIES on monitaiteellinen näyttely- ja esityskokonaisuus Harjun vanhalla ruumishuoneella 7.–28.2.2026. Forum Boxin jäsentaiteilijoiden ryhmänäyttelyn lisäksi ”taiteen kimppakämppään” asettuvat helmikuuksi Jenni Kivelä & Kiltit ihmiset, Höyhentämö sekä Recover Laboratory.
Graffiti- ja katutaiteen mestareiden töitä esillä Harjun ruumishuoneella13.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Katutaidegalleria All City Agency on avannut ovensa Harjun vanhalla ruumishuoneella. Pitkän linjan graffitimaalarit toivottavat ohikulkijat tervetulleiksi tutustumaan urbaaniin taiteeseen.
Joulutoreilla on riittänyt vilinää. Mantalla ja Kauppatorilla jouluttaminen jatkuu loppiaiseen asti22.12.2025 11:20:32 EET | Tiedote
Vaikka Tuomaan Markkinat ovatkin tältä vuodelta pian ohi, joulutunnelmointi jatkuu vielä Helsingin merellisessä ydinkeskustassa. Mantan joulutori ja Kauppatorin joulukojut ilahduttavat kaupunkilaisia ja matkailijoita aina loppiaiseen asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
