Messukeskus uudistaa pysäköintipalvelunsa kumppaninaan EuroPark
3.9.2018 11:01:31 EEST | Messukeskus | Tiedote

Autopay-järjestelmä perustuu rekisterinumeroiden tunnistukseen sisään- ja ulosajon yhteydessä. Palvelu on monelle tuttu muun muassa lentokentältä ja Helsingin keskustan pysäköintihalleista. Uudistuksen myötä Messuparkin sisäänajoväylien puomit poistetaan ja paperiset pysäköintilipukkeet jäävät historiaan. Autoilijan ei enää tarvitse pysähtyä puomille vaan pysäköintitaloon voi ajaa suoraan.
- Messukeskus siirtyy nyt digiaikaan myös pysäköintipalveluissaan. Hanke on mittava, sillä Messukeskuksessa vierailee vuosittain 1,2 miljoona kävijää. Messukeskuksen pysäköintitalossa ja paikoitusalueella on yhteensä 4 600 pysäköintipaikkaa autoilijoille. Pysäköintitalomme palvelee myös alueen muiden tapahtumapaikkojen kuten Hartwall Arenan ja Linnanmäen asiakkaita, sanoo Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen.
- Olemme iloisia siitä, että Messukeskus valitsi kumppanikseen EuroParkin. Autopay-järjestelmä on uudenlainen tapa operoida pysäköintiä: pysäköintihallissa ei ole puomeja eikä pysäköinninvalvontaa, mikä tekee pysäköinnistä sujuvaa ja asiakasystävällistä. Autopay vapauttaa henkilöstöä messuparkin väyliltä muuhun asiakaspalveluun, sanoo EuroParkin toimitusjohtaja Christer Hede.
Uudistus tuo Messukeskuksen pysäköintiasiakkaille lisää maksutapavaihtoehtoja. Pysäköintimaksun voi suorittaa maksuautomaatilla, Autopayn nettisivujen kautta kahdella eri tavalla, mobiilimaksuna esimerkiksi EasyPark-applikaatiolla tai laskulla jälkikäteen. Pysäköinnin laskutuksesta huolehtii EuroPark.
Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä Messukeskus parantaa pysäköintipalvelujaan myös avaamalla marraskuussa lisää latauspisteitä sähköautoille. Messuparkkiin voi jättää auton muulloinkin kuin Messukeskuksessa käydessään, esimerkiksi suunnatessaan lähijunalla keskustaan viereiseltä Pasilan asemalta. Messuparkki on kaikkien käytettävissä ja aina avoinna.
Messukeskuksen muita uudistuksia kuluvana vuonna on Holiday Inn Helsinki Expo Messukeskus -hotellin saneeraus ja konseptointi täysin uudenlaiseksi tapahtumahotelliksi. Hotelli avautuu uudistettuna helmikuussa 2019, ja samalla uudistuu Messukeskuksen ravintolamaailma. Ohjelmallisesti käynnissä on ennätyksellinen messuvuosi, ja samaan aikaan Suomen suurin tapahtumatalo valmistautuu juhlavuoteensa. Messukeskus täyttää sata vuotta vuonna 2019, sillä emoyritys Suomen Messut Osuuskunta perustettiin vuonna 1919.
Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Vuonna 2017 Messukeskuksessa järjestettiin 75 messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistui 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. www.messukeskus.com
EuroPark Finland Oy on vakavarainen yritys, joka tarjoaa helppoa ja asiakasystävällistä pysäköintiä. EuroParkilla on useita pysäköintihalleja Helsingin keskustassa, pysäköintitalo Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja uusi Autopay-kohde Messukeskuksessa Helsingissä. Lisätietoja www.europark.fi
Lisätietoja:
Messukeskus Helsinki | Palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen, puh. 050 5669 357, mika.vakkilainen@messukeskus.com. Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, puh. 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com.
EuroPark | Toimitusjohtaja Christer Hede, puh. 0207 907 311, ch@europark.fi
Kuvia vapaaseen käyttöön: Messukeskuksen pysäköintipalvelut ja palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen https://messukeskus.mediabank.fi/fi/collection/view_share_link/b9418b3e8f39111fd5570d167389b858
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus Helsinki | Palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen, puh. 050 5669 357, mika.vakkilainen@messukeskus.com. Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, puh. 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com.
EuroPark | Toimitusjohtaja Christer Hede, puh. 0207 907 311, ch@europark.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Vuoden lähiruokateko 2026 -palkinto myönnetään Kujalan tilalle26.3.2026 09:40:30 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty hailuotolaiselle Kujalan tilalle, joka yhdistää toiminnassaan luonnonlaidunlihan kasvattamisen, erilaisten jatkojalosteiden tuotannon, myynnin, elämykset ja matkailun samaan kokonaisuuteen. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Kevätmessuilla virittäydytään kevääseen torstaista alkaen – suurtapahtuma esittelee asumisen mullistukset, tekoälyn tuomat mahdollisuudet ja upean Trendikodin ja Ideapihan24.3.2026 10:54:27 EET | Tiedote
Joka vuosi yhtä odotettu Kevätmessut tuo kevään kaupunkiin ja valloittaa Helsingin Messukeskuksen torstaista sunnuntaihin 26.–29.3.2026. Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus tuo yhteen noin 500 yritystä ja esittelee kaiken tarvittavan uuteen kauteen. Kokonaisuuden täydentävät perjantaina avautuvat Golfmessut, joilla nähdään historian ensimmäiset simulaattorigolfin SM-kisat.
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



