SDP:n Marin vaatii päästötavoitteiden pikaista tarkistamista
8.10.2018 15:11:50 EEST | SDP | Tiedote

- Päästötavoitteita on korjattava ja päästöjä leikattava nykyistä enemmän nykyistä kiireellisemmällä aikataululla. On laadittava selkeä suunnitelma fossiilisista polttoaineista luopumiseksi ja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Tarvitaan esimerkiksi sellaisia talous- ja veropolitiikan ratkaisuja, jotka ohjaavat kulutusta ja liikkumista kestävämpään suuntaan, Marin sanoo.
Marin muistuttaa, että ilmaston lämpeneminen keskimäärin jo 1,5 astetta tarkoittaa maapallon napa-alueiden lähellä oleville valtioille kuten Suomelle ilmaston lämpenemistä jopa 5 astetta.
- On meidän etumme, että maailman valtioiden ilmastotoimet ovat riittäviä ja etupainotteisia. Meidän väylämme vaikuttaa globaaliin ilmastokriisiin on Euroopan unioni ja siksi ilmastokysymyksen pitää olla vahvasti agendalla ensi vuonna, kun Suomi on EU-puheenjohtajamaa. SDP:n mielestä Euroopan pitää olla suunnannäyttäjä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja Suomen pitää olla nykyistä aktiivisempi Euroopan unionin sisällä tämän toteuttamiseksi.
- Ilmaston lämpenemisen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on mahdollista. Kyse on lastemme ja planeettamme tulevaisuudesta. Myös seuraavat sukupolvet ansaitsevat maapallon, jolla voi elää, Marin tiivistää.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä23.7.2026 12:20:01 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen uusi lääkekorvauslinja heikentää suomalaisten luottamusta terveydenhuoltoon10.7.2026 08:29:07 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen uusi lääkekorvauslinjaus kasvattaa terveyseroja ja heikentää suomalaisen terveydenhuollon yhdenvertaisuutta.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

