Akava ry

Palkansaaja- ja korkeakoulujärjestöt esittävät Henna Pursiaista Allianssin varapuheenjohtajaksi

Jaa
Akava, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto kannattavat valtiotieteiden opiskelija Henna Pursiaista Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssin varapuheenjohtajaksi seuraavalle toimikaudelle.

Pursiainen on toiminut Akavan opiskelijoiden puheenjohtajana kahden viime vuoden aikana sekä tehnyt aktiivista yhteistyötä Allianssin kanssa sitoutumattomien opiskelijajärjestöjen yhteistyöelimessä. Hän on toiminut myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja pääkaupunkiseudun World Student Capital -vaikuttajaverkostossa.

– Hennan määrätietoisessa otteessa Akavan opiskelijoiden profiili on noussut uudelle tasolle. Hän on rohkeasti kehittänyt toimintakulttuuria ja yhdistänyt akavalaista kenttää. Henna tekee töitä koko sydämellään ja saa ihmiset ympärillään innostumaan, kiittelee Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtaja Anni Koivisto.

– Allianssin johtoon tarvitaan rohkeaa osaajaa, joka ottaa kokonaisuudet haltuun ja jolla on aito halu vahvistaa nuorten ääntä. Nämä ominaisuudet huokuvat Hennasta, kannustaa SYL:n varapuheenjohtaja Petra Laiti.

– Allianssi on nuorisoalan ykkösvaikuttaja. Ensi vuosi on vaalivuosi, ja Allianssin on oltava taho, jonka puoleen käännytään, kun kysytään mielipidettä nuorten asioista. Allianssilla on mahdollisuus nostaa sukupolvipolitiikka, nuorten hyvinvointi ja kestävän kehityksen teemat keskustelun ytimeen, sanoo Henna Pursiainen.

Allianssi valitsee varapuheenjohtajan syyskokouksessaan 29.11.2018.

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on yli 120 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Tuore Akava Works -talousennuste: talouden toipuminen on jatkunut odotettua hauraampana12.6.2025 10:01:42 EEST | Tiedote

Uusi Akava Works -talousennuste alentaa talouden kasvuarviota. Sen mukaan Suomen talous kasvaa 0,8 prosenttia vuonna 2025, kun aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2026 aiemman 1,9 prosentin arvion sijaan. Avoimia työpaikkoja on niukasti, joten työttömyydet pitkittyvät ja työttömien määrä nousee yhä. Työllisyyden kohentuminen alkaa syksyllä, ennuste arvioi.

Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää2.6.2025 13:26:12 EEST | Tiedote

Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.

Tuore Akava Works -selvitys: Työntekijöitä kohdellaan eriarvoisesti työajalla oppimisessa – lainsäädäntöä pitää selkeyttää21.5.2025 13:01:53 EEST | Tiedote

Työelämän osaamistarpeet muuttuvat nopeasti ja asiantuntijuus vanhenee. Työpaikkojen tulisi olla yhä enemmän jatkuvan oppimisen paikkoja. Jatkuva oppiminen työajalla edellyttää työnantajilta selkeitä käytäntöjä ja vahvempaa lainsäädäntöä, osoittaa tuore oikeudellinen selvitys. Akava korostaa, että jokaisen työikäisen ulottuvilla pitää olla mahdollisuus osaamisen kehittämiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye