Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry

Kuolemaan johtanut hissitapaturma Helsingissä

Jaa
Tiistaina 20.11.2018 aamupäivällä Helsingin Kalliossa tapahtui kuolemaan johtanut hissitapaturma.

Kyseessä oli vuonna 1994 käyttöönotettu korinoveton hissi, jossa kuljetettiin roska-astiaa. Nuorehko mies kiilautui korin takaseinää vasten ja puristui kuoliaaksi.

Hissi oli säännöllisesti huollettu ja äskettäin tarkastettu, eikä hississä ollut teknistä vikaa. Hissin korissa oli juuri tällaisesta tapaturman vaarasta varoittava tarra. Tällaisia hissejä on Suomessa tuhansia. Vasta vuoden 1999 kesällä tuli korinovi pakolliseksi uusissa hisseissä.

Mikään määräys ei Suomessa edellytä lisäämään korin ovea vanhaan käytössä olevaan hissiin toisin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, joissa on huomioitu EU:n komission jo vuonna 1995 antama suositus vanhojen hissien turvallisuuden parantamiseksi.

Suomen Hissiyhdistyksen asiamies Veli-Pekka Vitikka pelkää, että vastaavanlaiset tapaturmat yleistyvät, koska ympäristö on nykyisin rakennettu niin turvalliseksi, etteivät ihmiset enää osaa varoa.

Hissi, jossa tapaturma tapahtui, oli teknisesti kunnossa ja oikein käytettynä turvallinen. Pahin vanhojen hissien turvallisuuspuute käyttäjien kannalta on hissin korin ovien puuttuminen, eli ovet ovat ainoastaan kerrostasanteilla ja hissin etuseinä liikkuu korin kulkiessa. Se mahdollistaa kiilautumisvaaran lisäksi esimerkiksi repun hihnojen tarttumisesta johtuvan tapaturman.

Suomen Hissiyhdistys yhdessä alan toimijoiden kanssa pyrkii lisäämään hissin käyttäjien tietoisuutta hissien turvallisesta käytöstä.

Suomen Hissiyhdistys esittää syvän osanottonsa hissiturman uhrin omaisille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Hissiurakointi Oy:n toimitusjohtaja Antti Heinämäki, puh. 040 751 7503, antti.heinamaki@shu.fi

Kuvat

Hissikoriin liimattava varoitustarra
Hissikoriin liimattava varoitustarra
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Harakantie 18 b
02601 Espoo

09 547 610http://www.stul.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye