Rakentamislain uudistus ei anna lupaa sähköasennusten tekemiseen
Alle 30 neliömetrin piharakennuksen saa nyt rakentaa ilman lupaa, mutta sähkötyöt eivät edelleenkään kuulu ”jokamiehenoikeuksiin”.

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina saanut huomiota se, että uuden rakentamislain mukaan esimerkiksi pihasaunan tai muun vastaavan pienen rakennuksen voi aiemmasta käytännöstä poiketen rakentaa ilman rakentamislupaa.
”On kuitenkin muistettava, että tämän alle 30 neliömetrin varaston tai pihasaunan rakentamisen yhteydessä on edelleen noudatettava rakentamismääräyksiä, kaavamääräyksiä sekä rantarakentamisen säännöksiä”, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n tekninen asiantuntija Timo Ylinen huomauttaa.
Rakentamislain uudistus ei myöskään vapauttanut sähkötyötä ”jokamiehenoikeudella” tehtäväksi, vaan sähkötyö vaatii tekijäksi edelleen sähköalan ammattilaisen.
”Ammattitaidottomasti toteutetun sähköasennuksen seurauksena voi olla sähköisku laitteiden käyttäjälle tai tulipalo. ´Tee-se-itse-asennukset´ saattavat myös evätä vakuutuskorvaukset kokonaan”, Ylinen sanoo.
Rakentamislain korjaussarja keventää byrokratiaa
Aiemmin hyväksyttyä rakentamislakia muutetaan Petteri Orpon hallituksen toimesta korjaussarjalla niin, että hallinnollinen taakka kevenee.
”Rakentamislupien käsittely sujuvoituu, ja lupahakemus on jatkossa käsiteltävä kolmen kuukauden kuluessa. Poikkeuksellisten ja erityisen vaativien hankkeiden hakemukset on ratkaistava kuuden kuukauden kuluessa”, Inka-Liisa Ahokas STULin lakiosastolta sanoo.
Puhtaan siirtymän teollisuushankkeet voidaan jatkossa rakentaa puhtaan siirtymän sijoittamisluvalla ilman asemakaavaa tai yleiskaavaa. Hanke voi olla esimerkiksi uusiutuvaa energiaa tuottava laitos, sähköistämisen teollisuushanke tai akkutehdas, Ahokas kertoo.
Rakennuksen hiilijalanjälkeä ei tarvitse korjaussarjan mukaan laskea pientaloille, laajamittaisesti korjattaville rakennuksille eikä laajennuksille. Esimerkiksi kerrostalojen ja toimitilakiinteistöjen hiilijalanjälki kuitenkin lasketaan. Rakentamislupahakemukseen riittävät kevyemmät liitteet, suunnitelmat pääpiirustustasoisina, ja hakemus tulee toimittaa tietomallimuotoisena tai muussa koneluettavassa muodossa. Päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuu on korjaussarjassa kumottu.
Rakentamisluvan käsittelyaikatakuu, rakennuksen hiilijalanjälkilaskenta sekä tietomallimuotoinen rakentamislupa tulevat voimaan 1. tammikuuta 2026. Muilta osiltaan rakentamislaki on tullut voimaan 1.1.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Ylinen
Tekninen asiantuntija
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
045 635 7721
timo.ylinen@sahkoinfo.fi
Kuvat

Linkit
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry ajaa sähköistysalan asiaa yli 90 vuoden näkemyksellä ja kokemuksella. Edistämme toiminnallamme vastuullisen sähköistysalan yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Olemme alan edunvalvoja sekä luotettavin tiedontuottaja- ja kouluttajataho, ja neuvomme jäseniämme esimerkiksi omaan yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja www.stul.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Talotekniikka-ala lähestymässä hitaasti käännekohtaa – alan näkymät kuitenkin kaksijakoiset27.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikka-alan suhdannekatsauksen mukaan pitkään odotettu käänne parempaan siintää horisontissa. Korjausrakentamisen osalta asuntoremontit ovat kasvussa, mutta esimerkiksi julkisten tilojen korjaaminen sakkaa edelleen. Alan markkinatilanne on hyvin pirstaloitunut ja monella paikkakunnalla suhdannetilanne jatkuu synkkänä.
Sähköala palkitsi hyviä opinnäytetöitä28.2.2025 09:52:21 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Hyvä opinnäytetyö -stipendit on jaettu Oili Vastamaalle ja Mariam Amarille. Sähköisen talotekniikan yliopistostipendin on saanut Lauri Laivoranta.
HD-siirtymä tulee – Ennakoi remontit ja säästä kustannuksia asiantuntijan vinkeillä10.2.2025 09:10:48 EET | Tiedote
Tv-lähetysten siirtyminen teräväpiirtolaatuun on tilaisuus hoitaa taloyhtiön tietoliikenneasiat kuntoon.
Sähköautojen lisääntyminen pakottaa taloyhtiöt vaikeiden päätösten äärelle24.1.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Sähköautoista täyttyvät parkkipaikat tuovat taloyhtiöiden punnittavaksi uusia kysymyksiä, kuten sähköremonttien tarpeen, älykkäämpien latausjärjestelmien rakentamisen ja huipputehon aiheuttamien kustannusten reilun jakamisen osakkaille. Apua saa osaavilta latausjärjestelmien toteuttajilta.
Lataa sähköautosi turvallisesti myös talvella2.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Alkutalven kosteus ja nollan asteen molemmilla puolilla sahaava lämpötila aiheuttavat riskin sähkölaitteille. Näillä vinkeillä huolehdit turvallisuudesta ladatessasi tai lämmittäessäsi autoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme