Kuusen pihkasta tehty koirien korvahuuhde estää antibiooteille vastustuskykyisten MRSP-bakteereiden kasvua
Koirien korvien puhdistukseen kehitetty suomalainen, kuusen pihkaan pohjautuva korvahuuhde osoittautui laboratoriotutkimuksissa erittäin tehokkaaksi metisilliini-antibiootille resistenttejä Staphylococcus pseudintermedius -bakteereita eli MRSP-bakteereita vastaan. S. pseudintermedius on yleinen bakteeri koiran iho- ja korvatulehduksissa.
MRSP-bakteerien määrä väheni murto-osaan vuorokaudessa
Testiin oli valittu kolme erilaista MRSP-kantaa, jotka perimältään edustivat yleisimpiä maassamme vallalla olevia MRSP-kantoja.
– Kutakin bakteerikantaa altistettiin pihkapohjaiselle korvahuuhteelle vuorokausi. Altistuksen jälkeen elävien bakteerisolujen määrä oli romahtanut, eli liuoksella todettiin hyvin voimakas antimikrobinen teho MRSP-kantoja kohtaan, kertoo Eläinlääkäripäivillä tutkimuksiaan esitellyt, erikoistuva eläinlääkäri Elina Aimo-Koivisto Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.
– Elektronimikroskooppikuvilla todennettiin muutoksia bakteerisoluissa jo kuuden tunnin pihka-altistuksen jälkeen. Bakteerisolujen sisärakenne muuttui pihkan vaikutuksesta rakkulaisemmaksi ja osassa soluja solun sisärakenne näytti hajonneen kokonaan, jatkaa Aimo-Koivisto.
Pihkapohjaista korvahuuhdetta kannattaa tutkia lisää
Suomessa koirien korvatulehdusten hoidossa pyritään minimoimaan antibioottien käyttöä. Toistuvien korvatulehdusten taustalla on usein atopia tai allergia. Korvahuuhteita käytetään terveille eläimille korvan puhdistamiseen, mutta myös tukihoitona hoidettaessa ulkokorvantulehdusta.
– Tutkimuksen perusteella pihkapohjaisen korvahuuhteen antimikrobinen teho MRSP-bakteereihin on laboratorio-olosuhteissa huomattava. Teemme parhaillaan jatkotutkimuksia sen tehosta muihin bakteereihin. Toivomme myös, että voimme tutkia huuhteen hyödyllisyyttä myös korvatulehdusta sairastavilla potilailla, sanoo tutkimuksen johtaja, dosentti Merja Rantala.
_____________________
Tiesitkö tämän?
Havupuiden, kuten kuusen, pihkasta valmistettuja kotitekoisia salvoja on käytetty haavainfektioiden hoidossa jo satojen vuosien ajan. Pihkassa on useita yhdisteitä, kuten esimerkiksi p-kumarihappoa, hartsihappoja sekä lignaaneja. Pihkan sisältämien eri yhdisteiden antimikrobista tehoa on tutkittu tieteellisesti, ja pihkasalvan tehosta kroonisten haavojen hoidossa on tieteellistä näyttöä.
Tässä tutkimuksessa testattiin koirien korvien puhdistukseen kehitettyä pihkapohjaista, kotimaista korvahuuhdetta.
Ulkokorvan tulehdus on koirilla yleinen
Ulkokorvan tulehdus on koiralla hyvin yleinen sairaus, ja se uusii helposti. Eläimillä, jotka kärsivät toistuvista korvatulehduksista, on yleensä tulehdusta ylläpitävä perussairaus, kuten atopia tai allergia. Antibioottien käyttöä pyritään vähentämään korvatulehdusten hoidossa lisääntyvästä antibioottiresistenssistä ja huonosta hoitovasteesta johtuen.
Korvatulehduksen hoidossa taustasyyn selvittäminen ja hoitaminen sekä paikallishoito ovat tärkeitä. Jos koirallasi on korvatulehduksen oireita, on tärkeää hakeutua eläinlääkärin vastaanotolle aikaisessa vaiheessa, jotta tila ei muutu krooniseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja Rantala, dosentti, tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri, Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta, puh. 050 415 5482, merja.rantala@helsinki.fi
Elina Aimo-Koivisto, erikoistuva eläinlääkäri, eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, elina.rantanen@helsinki.fi
Viestinnän asiantuntija Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302, @elinaraukko
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme