KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt: Hallitusohjelmaan tavoitteeksi hyvinvoivat, tulokselliset työyhteisöt sekä paremmat palvelut
Kunta-alan organisaatiot ovat viime vuosina jo kehittäneet toimintaansa enemmän kuin muut toimialat. Tämän osoittavat muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön tuorein työolobarometri ja KT:n ja pääsopijajärjestöjen myötävaikutuksella valmisteltu, tänään julkaistu Julkisen alan työhyvinvointi 2018 -tutkimus.
Samanaikaisesti viime vuosien säästötoimien ja reformien kanssa on julkisten palvelujen kysyntä lisääntynyt ja alan henkilöstömäärä laskenut.
Työhyvinvointitutkimuksessa yli 90 prosenttia henkilöstöstä piti työtään edelleen merkityksellisenä ja tärkeänä. Lisäksi arviot työyhteisöjen ilmapiiristä ja ihmisten luottamuksesta toisiinsa ovat parantuneet. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt jakavat kuitenkin yhteisen huolen kunta-alan henkilöstön työhyvinvoinnista, jolla on olennainen vaikutus julkisten palvelujen laatuun ja tuloksiin.
Tutkimuksen mukaan kiire ja esimerkiksi palvelutehtävissä kohdattava väkivalta ja sen uhka kuormittavat henkilöstöä. Henkilöstön arvio kyvystä kohdata muutoksia ja hankaluuksia on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2016. Laaja osallistuminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun on vaatinut tuhansien esimiesten työpanosta, joka on ollut pois muusta esimiestyöstä.
KT ja pääsopijajärjestöt pitävät tärkeänä, että tuleva hallitus käynnistää käsillä olevassa työn murroksessa suomalaisen työn kehittämisohjelman työpaikkojen tueksi sekä edistämään ja vauhdittamaan toimintatapojen uudistamista ja uusien teknologioiden käyttöönottoa myös julkisrahoitteisissa palveluissa. Julkiset organisaatiot tulee ottaa Business Finlandin innovaatiotukien piiriin.
Vaikuttava, jatkuvasti kehittyvä ja tehokas julkinen sektori on Suomelle kilpailukykytekijä. Se on myös elintärkeää kansalaisten hyvinvoinnille. Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat valmiita sitoutumaan pitkäjänteiseen työhön, joka ottaa huomioon julkisen työn ja sen kehittämisen merkityksen.
Lisätietoja:
KT Kuntatyönantajat
työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, p. 040 547 7710
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry
pj. Olli Luukkainen, p. 0500 652 872
Julkisen alan unioni JAU ry
pj. Päivi Niemi-Laine, Julkis- ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772
pj. Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756
Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KOHO ry
pj. Silja Paavola, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, p. 050 527 5085
pj. Millariikka Rytkönen, Tehy, p. 040 82 100 28
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.ä.
Neuvottelemme ja laadimme virka- ja työehtosopimukset yhdessä henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen kanssa. Edunvalvonnan ohella tärkeä osa toimintaamme on kehittää henkilöstöjohtamiseen, tuloksellisuuteen ja työelämän laatuun kuuluvia tehtäviä. Hoidamme myös työnantajien edunvalvontaa Euroopan unionissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialalle lähes kolmen vuoden työrauha5.5.2025 23:30:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialan kaikki neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen. Ratkaisun yleisen linjan mukaiset sopimuskorotukset ovat yhteensä 7,37 prosenttia lähes kolmelle vuodelle. Lisäksi on sovittu kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelman jatkosta vuosille 2026–2028.
Sopimuskorotuksista on syntynyt yhteisymmärrys kunta- ja hyvinvointialalla30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista. Lopullinen tulos vaatii vielä kaikkien sopimusalojen neuvottelutulokset ja osapuolten hallintojen hyväksynnän.
Aikuiskoulutukseen löydettävä pysyvä ratkaisu, pilotin kohdennuksessa muistettava osaajapula-alat16.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
KT vaatii pysyvää ratkaisua aikuiskoulutuksen rahoitukseen ja muistuttaa, että tuki on kohdennettava jatkossakin aloille, joilla osaajapula on suurin.
Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Terveyskeskusten lääkäripula ei ole helpottanut, vaikka vakanssien määrää on lisätty. Toisaalta hyvinvointialueet ovat saaneet vähennettyä vuokralääkärien käyttöä.
Kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat tälle vuodelle poikkeuksellisia lomautuksia ja irtisanomisia: ”Puhutaan lama-ajan lukemista”20.3.2025 14:15:00 EET | Tiedote
Rahapulan lisäksi palvelujen järjestämistä vaikeuttaa hyvinvointialueilla eniten ministeriöiden tiukka ohjaus. Myös palveluverkkoa joudutaan karsimaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme